SYNTAXERROR

Anxiety Cat

2012-01-10T11:27:00.000+02:00

Shamaanivaarit kiertueella

2011-12-11T14:11:00.000+02:00

Sielun Veljien Ilosaarirockin-keikka ei jäänyt ainoaksi. Hyvä niin, sillä Herätysliike-kiertue esittelee seestyneen mutta silti hyvin intensiivisen, todella kovassa keikkakunnossa olevan rockyhtyeen. 1980-luvun sekoilu kaatuiluineen ja Punahilkka-näytelmineen on jäänyt taakse, mikä lienee ihan hyvä asia; dekadenssi on seksikästä vain nuorisossa.

Ennen. (En muista, mistä olen kuvan alunperin varastanut. Olen pahoillani.)

Etenkin Jukka Ormasta välittyy vilpitön esiintymisen ilo. Muuten ujona ja sisäänpäin kääntyneenä henkilönä hän tuntuu saavan rohkeutta nimenomaan Siekkarien kanssa soittamisesta - muilla hänen keikoillaan olen yleensä joutunut arvailemaan, mitä lierihatun ja aurinkolasien takana mahtaa tapahtua. Näillä keikoilla Orma säntäilee ympäri lavaa, flirttailee eturivin kanssa ja näyttävästä lavaolemisestaan huolimatta soittaa lakkaamatta täsmällisesti ja oivaltavasti.

Jälkeen.

Ismo Alanko tuntuu myös viihtyvän vanhan bändinsä parissa. Jalka nousee yhä pään korkeudelle vaivatta, kuten Alangon soolokeikoilla yleensäkin. Hulluutta viestivä keikkailme on usein vähällä vaihtua virneeksi, kun Alanko tarkkailee mukana elävää yleisöä.

Rumpali Alf Forsman ja basisti Jouko Hohko ovat esiintymisessään selvästi hillitympiä kuin kitarakaksikko Orma & Alanko. He soittavat jämptisti ja keskittyneesti ilman kummempia show-elementtejä. Hohko vaikuttaa takavuosiin verrattuna suorastaan ujolta ja hieman nolostuneelta. Siihen ei ole syytä. Bändi on upeassa kunnossa, musiikki on edelleen relevanttia ja yleisö rakastaa heitä varauksetta. Mikäli vielä saatte lipun jollekin keikalle, suosittelen katsastamaan Sielun Veljet livenä. Se ei ole sama asia kuin 1980-luvun Siekkarit, mutta se on yhä erinomainen livebändi, jolla on lukemattomia loistavia kappaleita.

♠

Smalltalkista

2011-11-18T11:43:00.000+02:00

Toisinaan sitä tuntee itsensä väsyneeksi. Ei jaksa puhua kenenkään kanssa, vaan pujahtaa äkkiä piiloon bussipysäkin taakse, kun näkee tutun ihmisen. Kaikillehan sellaista sattuu. Eikö?

Kuva

Olen surkea puhumaan mukavia. En ole ihan varma, onko kyse enemmän lapsellisesta ajatuksesta, että olen arkisen jutustelun yläpuolella, että triviaalia ei tarvitse ilmipanna, vai siitä, että pelkään toisen ihmisen reaktiota sanomisiini. Latteuksien sanominenhan saa puhujan kuulostamaan tyhmältä, ja mikä olisi kauheampaa! Kunnon ihminen puhuu vain kvanttimekaniikasta.

Kuva

Fysiikastakin on itse asiassa helpompi puhua kuin siitä, oliko viikonloppuna kivaa. Ahdistun, kun joku kysyy, mitä kuuluu. En tiedä. Varmaan Facebookissa roikkumista ja nukkumista noin enimmäkseen. Töistä voi tietysti aina puhua. Paha vain, että tutkimusongelman esittelykin aloittaa haukotusrefleksin jokaisessa tervejärkisessä kuulijassa.

Ja sitten on toki henkilökohtainen elämä. Mutta mitä se teille kuuluu! Smalltalk-aiheista keveimmät, vanhempien aviokriisi, sukulaisten sekalaiset tragediat ja muut vastaavat klassikot eivät ihan poista sitä epämukavuutta, joka hiljaisuudesta jonkun mielestä seuraa.

Niin että onpas ilmoja pidellyt.

Sex & Drugs & Rock & Roll

2011-09-19T10:11:00.001+03:00

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla voi vielä keskiviikkona 21.9. nähdä Ian Duryn (1942 - 2000) elämästä kertovan kaoottisen tragikomedian. Duryn suurin suosio osui punkin ja uuden aallon aikakauteen, vaikka hän oli varsinaisia punkkareita vanhempi. Hänen musiikkinsa röyhkeys sopi kiistatta aikaansa, mutta ei kuitenkaan ollut punkia, vaan omalaatuinen yhdistelmä funkia, jazzia, skata ja rytmistä puhelaulua.

Sex & Drugs & Rock & Roll (2010) on värikäs ja hieman häiriintynyt, usein epälineaarisesti etenevä elokuva, jossa eri ajat ja paikat lomittuvat, ilmeisesti taustoittaakseen päähenkilön toimintaa. Lapsena sairastetun polion aiheuttaman vammautumisen ja sitä seuranneen ankean, kovaksi opettaneen kouluajan vihjataan olevan taustalla, kun Dury käyttäytyy provosoivasti.

Kuva

Pääosan esittäjä Andy Serkins tekee hienoa työtä, hieman samoin kuin Gainsbourg-elokuvan Eric Elmosnino. Hänkin laulaa - tai puhuu - esikuvalleen uskollisesti, ja musiikkiesitykset ovatkin elokuvan parasta antia. Duryn ihmissuhteita voitaisiin kuvata syvällisemminkin. Kuten Gainsbourg-elokuvassa, artistin vaikea luonne myönnetään, mutta fokuksessa ovat tämän karisma ja visio, jotka viime kädessä oikeuttavat itsekeskeisen käytöksen. Molemmat elokuvat myös jättävät näyttämättä artistin kuoleman, kuin jättäen tämän elämään ikuisesti työnsä myötä. Realistista moinen ei ole, mutta voiko todentuntua edellyttääkään pohjasävyltään ihailevalta rock-elokuvalta?

♠

Paska falafel!

2011-08-15T12:54:00.000+03:00

Paremman valituksenaiheen puutteessa voi onneksi marmattaa siitä, että kympillä ei yllättäen saakaan gourmet-aterioita.

Olen hiljattain alkanut karpata. Kyllä, olen niitä friikkejä, jotka eivät syö leipää. Yön pimeinä tunteina baarista palatessa ei juuri huku vaihtoehtoihin: falafel on ainoa kasvissyöjälle mahdollinen vaihtoehto, joka ei koostu ihan 100-prosenttisesti nopeasta hiilihydraatista.

Tätä et löydä Helsingistä.

Ja kuitenkin yön (no päivänkin - en syö yhtään laadukkaammin silloinkaan) nälkäistä saalistajaa on kohdannut jo neljä pettymystä: jopa 8 € luonteettomasta mikronlämpimästä mössöstä, jäävuorisalaatista, parista tomaatinpalasta ja ilmeisesti jostakin majoneesintapaisesta. Älkää, hyvät ihmiset, hankkiko falafelejanne ainakaan Tapiola Pizzasta (vetistä, mautonta, omituinen koostumus), Iso-Roban Vegemestasta (pieni annos, liikaa ja vääränlaisia mausteita), Kampin Pippurista (korkeintaan keskinkertainen kokemus) tai Forumin Habibista (mautonta mössöä, ainakin osana meze-annosta, joka kustantaa n. 5 €).

Falafelin ihanaksi tekevästä rapeudesta oli annoksissa vain viitteitä, mausteet olivat mitäänsanomattomia, lisukkeissa kitsasteltiin ja hinta oli aivan liian korkea annoskokoon ja laatuun nähden. Kertokaa, jos olette kohdanneet jossakin laadukkaita falafeleja. Minä en.

Ilosaarirock 16. - 17.7.

2011-07-19T11:26:00.006+03:00

En ole ollut mikään festari-ihminen enää sen jälkeen, kun lakkasin olemasta teini-ikäinen. Viihdyn kotona enkä häpeä myöntää sitä. Nyt oli kuitenkin pakko lähteä maakuntaan, kun kaikkien aikojen paras livebändi Sielun veljet palasi lavalle 20 vuoden tauon jälkeen. Ja olihan siellä se Madnesskin.

Kuva

Sielun veljien näkeminen jännitti. Olin odottanut keikkaa niin paljon, että pelkäsin pettyväni pahasti, kun lavalle marssisi lauma kesyyntyneitä viisikymppisiä perheenisiä (ja nyttemmin isoisiä, herranen aika!). Pelko oli turha. Soitto kulki takuuvarmasti, ja biisivalinnoissa oli riittävästi yllätyksiä. Peltirummun ja Huda hudan, mielestäni ehkä bändin heikoimpien esitysten, ohella kuultiin useita suosikkikappaleitani, esimerkiksi Satama, Laatikoita, On mulla unelma ja Kansallispäivä. Etenkin solisti Ismo Alanko ja kitaristi Jukka Orma esiintyivät energisesti ja täyttivät lavan karismallaan. Rytmiryhmä Jouko Hohko ja Alf Forsman esiintyi hillitymmin. Sekoilu oli seestynyt sitten '80-luvun, eikä lavalla juuri kaatuiltu, mutta esitys oli viihdyttävää seurattavaa, mistä on kiittäminen erityisesti Orman ja Alangon humoristisia kaksintaisteluja.

Ainoa huono puoli keikassa oli se, että (onneksi pieni) osa yleisöstä käyttäytyi sikamaisesti ja oli vähällä aiheuttaa hengenlähdön nöyrälle toimittajallenne. Jos luette tätä, te keski-ikäiset sekakäyttäjät ja uusnatsit, hävetkää niin hemmetisti. Sama koskee vieressä seissyttä perheenisää, joka uhkasi pistää viereisiä teinejä turpaan ihan vain siksi, että joku muu töni nuoria häntä kohti. Pientä suhteellisuudentajua, kiitos.

Kuva

Madness oli sunnuntain kohokohta ainakin minulle. Bändi kuulosti yhtä hyvältä kuin levyllä ja esiintyi niin ikään energisesti ja hauskasti. Kappalevalinnat painottuivat yhtyeen suurimpiin hitteihin. Erityisesti Our House, Baggy Trousers, House of Fun ja Night Boat to Cairo villitsivät yleisön, joka tanssi kiitettävän innokkaasti mukana alusta loppuun asti yltyen välillä alla olevan kuvan tapaiseen letkajenkkaan. Keikasta jäi tavattoman hyvä mieli, eikä minua enää varsinaisesti harmittanut, että täytyi lähteä Joensuuhun asti.

Kuva

Edit: innokkaimmat ovat jo lisänneet Youtubeen näytteitä.

Buy the ticket, take the ride

2011-07-11T12:24:00.002+03:00

Suunnilleen maailman viimeisenä minäkin näin elokuvan Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (1998). Gonzo-journalismin hengessä avasin oluen ja sukelsin Hunter S. Thompsonin (vai ohjaaja Terry Gilliamsin?) outoon maailmaan. Paahteisella aavikolla huumepäissään kaahaavien Raoul Duken (Johnny Depp) ja Dr. Gonzon (Benicio del Toro) seikkailun seuraamiseen ei liene soveliaampaa ajankohtaa kuin sietämätön hellepäivä; lievä nestehukka vain tehostaa elokuvan tunnelmaa.

Kuva

Avauskohtaus, jossa Vietnamin sodan näkymien taustalla soi Julie Andrewsin tulkitsema My Favorite Things, on silkkaa neroutta. Myös muu elokuva on täynnä vastaavia kauhean ja koomisen kontrasteja. Otaksuttavasti (en ole tietenkään lukenut alkuperäisteosta) Thompsonia on kiittäminen kertoja Duken kadehdittavasta verbaliikasta ja tarinan absurdista komiikasta. "I'm a relatively respectable citizen. Multiple felon perhaps, but certainly not dangerous", Duke linjaa saapuessaan hotellille, jossa huumepoliisit pitävät konferenssia. Mukanaan Dukella on laukku, jonka sisällössä olisi ammattilaisnistillekin tekemistä useaksi viikoksi.

Katsojalle ei aina ole selvää, mikä tarinassa on todellista ja mikä hallusinaatiota, mutta mitäpä siitä. Hapokas sekoilu on häiritsevyydessään erittäin hauskaa katsottavaa. "We can't stop here, this is bat country!"

♠

Red Meat

2011-06-03T19:22:00.000+03:00

Nuoruusaikainen suosikkini, kuinka olenkaan sinua kaivannut.

Kuvat: Max Cannon

Haven't you ever ridden on that streetcar?

2011-05-22T18:44:00.005+03:00

Suurin osa sivistyksestäni perustuu Simpsoneihin. Niin myös tämän elokuvan (tai alunperin tietysti näytelmän) aiempi tuntemukseni. Tiesin, että Viettelysten vaunun (A Streetcar Named Desire, 1951) päähenkilö on Blanche DuBois -niminen nainen, jota hänen raakalaismainen lankonsa kohtelee lievimmin sanoen huonosti. Bongasin dvd:n kirjastosta ja päätin, että nyt, yli kymmenen vuotta animaation näkemisen jälkeen, on aika nähdä simpsoniton versio.

Kuva

Elia Kazanin elokuvasovitus on koskettava ja aikansa tuotokseksi varsin raju. Minun sukupolveni on tottunut silmänräpäyksen nopeudella etenevään seksiin ja silpomiseen, joten teoksen alkuperäinen shokkiarvo ei täysin toteudu. Siitä huolimatta nykykatsojankin on pakko arvostaa muun muassa taitavaa kuvakerrontaa. Esimerkki oivallisesta symboliikasta tulee seuraavan spoilerin muodossa: Päähenkilön raiskatuksi tulemista ei sensuurin vuoksi voida näyttää, joten se ilmaistaan rikki paiskautuvan peilin avulla. Seuraavaksi leikataan kuihtuneisiin kukkiin, joita pestään letkulla irti kadusta. Äärimmäisen tylyä.

Myös näyttelijät ovat erinomaisia. Blanche DuBois'n (Vivien Leigh) turhamainen hauraus välittyy, samoin hänen sisarensa Stellan (Kim Hunter) miestään kohtaan tuntema inhon ja himon välimuoto. Stellan miehen, väkivaltaisen, brutaalin ja toisaalta lapsenomaisen Stanleyn, roolissa loistaa nuori Marlon Brando. Hahmoihin - myös sivummalle jäävään Mitchiin (Karl Malden) - on saatu useita tasoja; he ovat monimutkaisia henkilöitä, joita kohtaan herää läpi elokuvan säilyvä mielenkiinto.

Kuva

Pidän harvoista elokuvista, mutta Viettelysten vaunu on niin hyvä, että saattaisin ostaa sen omaan kokoelmaanikin. Ja tällähän ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että Brando oli aika kuuma.

P.S. Tennessee Williamsin alkuperäisteos voisi olla seuraavana perehtymislistalla. Babysteps, babysteps.

♠

How much is too much?

2011-05-20T20:09:00.000+03:00

Maanpetturin tunnustuksia

2011-05-16T17:22:00.001+03:00

Minä en valvonut kisoja katsoen. En olisi varmaan ollut perillä edes siitä, että jokin mestaruusottelu oli tulossa, ellei sen takia olisi viime viikkoina peruutettu parempia tv-ohjelmia. Aamuyöllä heräsin meteliin, joka aluksi kuulosti onnettomuudelta tai jengitappelulta. Ihanaa, leijonat, ihanaa.

Kuva.

En kokenut vahvoja tunnereaktioita vuonna 1995 enkä tee nytkään. En koe, että lauma bodattuja testosteroniöykkäreitä edustaisi minua mitenkään. "Suomi" ei ole voittanut yhtään mitään. Muutama tyyppi osasi taitavasti sohia kepillä kuminpalaa parin tolpan väliin. Mitä sekoamisen aihetta siinä on? Siitä ei ole ekstrapoloitavissa yhtään minkäänlaisia päätelmiä suomalaisten yleisistä ominaisuuksista. Edes suomalaisten keskimääräisestä jääkiekonpeluutaidosta, saati jostain niin epämääräisestä kuin "sisu".

Toisaalta: jos haluatte välttämättä mekkaloida toisenkin illan, olkaa hyvät ja tehkää se torilla, mahdollisimman kaukana minun kodistani.

♠

Täytepäivitys

2011-05-06T20:56:00.001+03:00

Tämä on sellainen ärsyttävä jotain on tehtävä -tyyppinen blogipäivitys. Äitini on periyttänyt ja/tai ympäristöaltistanut minulle mieltymyksen 70-luvun soundeihin. Ja kyllä minä mieluummin suosittelen tällaisia piisejä kuin tunnustan, että katsoin eilen usean jakson Martinaa ja Eskoa.

Anna lapsuus takaisin mulle

2011-03-31T08:51:00.004+03:00

Mieleeni muistui hiljan eräs myöhäislapsuuteni suosikkianimaatio: Spider-Man-piirretty (vuoden 1994 versio). Muistan seuranneeni sitä kuin intensiivistä draamasarjaa ja halusin nähdä, onko sarja kestänyt aikuistumiseni, joten päätin katsoa pari jaksoa. Tämä on johtanut siihen, että olen nyt katsonut noin 4/5 sarjasta.

Spider-Man on yllättävän rankka lastensarjaksi. Fox on sensuroinut muun muassa kuolemaan viittavaa sanastoa ja aseiden käyttöä, mutta psykologinen tuska ja elämän epävarmuus ovat sarjan läpi kantavia teemoja, mikä on erittäin harvinaista lapsille suunnatussa toimintaviihteessä(!). Harvinaista on sekin, että suurelle osalle vihollisista annetaan nimi ja taustatarina, jolla heidän toimintansa syitä avataan. Hahmot ovat moniulotteisia, eivät vain hyviä tai pahoja. Jälleen harvinainen opetus lapsille.

Kuva

En ole koskaan lukenut alkuperäisiä sarjakuvia - tämän perusteella ehkä pitäisi - mutta ainakin 90-luvun versiossa alkaa jo näkyä orastavaa naisnäkökulmaakin: mukana on ainakin kaksi lahjakasta tiedenaista (Debra Whitman ja Mariah Crawford) ja kumpikin päähenkilö Peter Parkerin ihastuksista (Mary Jane Watson ja Felicia Hardy) osoittaa kykyä pärjätä itse vaativissa tilanteissa. (Mainitkaapa muuten jokin muu lastensarja, jossa päähenkilöllä on ongelmallinen tunne-elämä ja vaikeuksia valita kahden naisen välillä!)

Kuva

Odotan malttamattomana 5. tuotantokauden loppua, vaikka muistelenkin sen päättyvän ikävään cliffhangeriin. Paikoin hyvin ahdistava Spider-Man on eräs kiinnostavimmista lastenpiirretyistä ja ehdottomasti uuden katselun arvoinen. Se ei häviä viihdyttävyydessä Turtlesille (joka sekin on loistava sarja), mutta Spider-Man kuvaa paljon vakavammin ja kypsemmin ihmisluontoa. Sarjan pääopetus - suuri valta tuo suuren vastuun - ei jää naiiviksi sanahelinäksi, vaan näkyy Peter Parkerin toistuvana ahdinkona siitäkin huolimatta, että hän yrittää toimia oikein. Tältä sarjalta on turha odottaa onnellista loppua.

Elämä on kamalaa ja kestääkin niin vähän aikaa

2011-03-09T13:35:00.006+02:00

Mike Leigh'n elokuvan Another Year (2010) jättämät tunnelmat voisi kiteyttää woodyallenmaisesti, vaikka kaikkia hahmoja elämä ei kohtelekaan kaltoin. Keskiössä olevat eläkeikää lähestyvät Tom ja Gerri ovat vuosikymmenien yhdessäolon myötä kasvaneet lempeäksi pariskunnaksi, joka toimii koko lähipiirinsä tukena ja voimavarana. Huumorintajuiset ja lempeät vanhukset ovat tyytyväisiä elämäänsä, mutta heidän ystäviään ja sukulaisiaan riivaavat yksinäisyys ja vanheneminen.

Kuva

Nuoruuden mahdollisuudet vaihtuvat hiljaiseen epätoivoon, kun ikä tuokin mukanaan vain pettymyksiä ja rapistuvan ulkomuodon. Tämän huomaa katkerasti esimerkiksi Gerrin työtoveri Mary, joka yksinäisyyttä pakoillakseen kutsuu toistuvasti itsensä Gerrin ja Tomin luo. Viimeinen yritys todistella omaa viehätysvoimaa näiden kolmikymppistä poikaa vikittelemällä epäonnistuu, kun Joella onkin jo nuori ja viehättävä tyttöystävä.

Kuva

Another Year on kaunis ja empaattinen tragikomedia, jonka todenmaku vahvistuu loppua kohden. Nuorikin katsoja osaa arvostaa profetiaa siitä, mikä muutaman vuosikymmenen päästä odottaa.

♠

Messages from the stars

2011-02-28T07:03:00.000+02:00

Kuuntelin kerrankin Bassoradiota ja löysin tämän. Täytynee vihdoin aktiivisesti hakeutua jazz-funk-elektron (tai mitä tämä sitten onkin) pariin.

The RAH Bandia on tarjolla myös Spotifyssa runsaasti. Yllä oleva kappale on albumilta Past, Present & Future.

♠

Blogilöytö

2011-02-23T17:00:00.000+02:00

Olen jo pitkään kaivannut kemian alan koulutuksen saaneen ihmisen blogia, jossa tarkasteltaisiin kosmetiikka- ja elintarviketuotteiden kemiaa järkevästi ja asiantuntevasti. Taisin löytää sellaisen.

Esimerkiksi kirjoitus siitä, mitä kosmetiikkaa ylipäätään tarvitaan, on enemmän kuin tervetullut. Anja Nystén kirjoittaa: "Meille uskotellaan, että emme voi elää ilman valtavaa purnukka-arsenaalia. Se, jolla ei ole joka vuorokauden ajalle ja ruumiinosalle omaa voidetta, ei huolehdi itsestään - eikä kosmetiikkafirmojen tuloksesta." Juuri epämääräinen syyllisyyden ja häpeän lietsominen mainonnassa lienee suurin syy turhakehankintoihin.

Nystén jatkaa samassa kirjoituksessa: "Luonnonkosmetiikasta kertovissa jutuissa -- puhutaan kemikaalittomasta kosmetiikasta. Termi on sangen kummallinen. Sillä tarkoitettaneen tuotteita, jotka eivät sisällä keinotekoisia aineita. Kemikaalitonta kosmetiikkaa ei kuitenkaan ole olemassakaan. Kaikki kosmetiikkatuotteet ovat seoksia kemiallisista aineista. Luonnonhajusteet, balsamit ja uutteet sisältävät yleensä satoja kemiallisia yhdisteitä. Kaikki nämä yhdisteet eivät myöskään ole haitattomia. Luonnosta peräisin oleva ei ole synonyymi haitattomuudelle." Tähän ei ole lisättävää.

♠

Näkökulmaeroja

2011-02-23T12:47:00.000+02:00

Olen kuullut Aalto-yliopistokritiikkiä runsaasti, myös sen henkilökunnalta. Tällaisia perusteita en ollut aiemmin kuullut.

Pari puolituttua, joiden pöytään ängin lounastamaan, nurisivat Aallosta, mihin voin samastua. Heidän ärtymyksensä syy oli kuitenkin pelko yritysyhteistyön vähenemisestä. Toinen heistä esimerkiksi totesi ironisesti, että sehän olisi kamalaa, jos yliopisto toimii yritysten tuotekehityslaitoksena. No niin onkin!

Mutta ei. Pahinta heidän mielestään on, jos yritykset karkoitetaan keskittymällä "tutkimaan tutkimisen vuoksi". (Sivuhuomiona: rehtori Teeri on korostanut nimenomaan perustutkimuksen merkitystä myös Aallossa, mitä pidän tervetulleena linjauksena.) Kohta - toivottavasti - aloittelevana tutkijana en todellakaan voi ymmärtää nyrpistelyä ilmiöiden syvemmän ymmärtämisen kartuttamista kohtaan. Toivoa sopii, että opiskeluja inspiroi muukin kuin toive paksusta palkkapussista.

Poliittisen passivistin tunnustuksia

2011-02-15T17:37:00.001+02:00

Myönnän: minulla oli nuoruudessani tapana flirttailla punavihreän aktivismin kanssa. Muistumia noista ajoista voi edelleen nähdä vaatevalinnoissani. Silti punavihreys tuntuu nykyään lähinnä ruskeudelta. Vituttaa, kun tuttava viittaa töölöläiseen ökykämppäänsä termillä "kommuuni".

Tunnen muutenkin vastenmielisyyttä poliittisesti värittynyttä termistöä kohtaan - oli se sitten oikealle tai vasemmalle kallistuvaa. Kun valitaan tällainen diskurssi, tullaan samalla hyväksyneeksi siihen liittyvä asennepaketti. Nimenomaan asioiden kimputtuminen kimpaannuttaa, siis se, että jos on huolissaan ilmastonmuutoksesta, on pakko vastustaa ydinvoimaa ja kotiäitiyttä. Tapauskohtainen harkinta ei ole mahdollista, jos aatteellisuus valitaan kaikki tai ei mitään -periaatteella. On varmaankin helppoa, kun taustalla vaikuttava ismi sanelee suoraan mielipiteen kaikesta vastaan tulevasta, mutta älyllinen laiskuus ei ole mikään hyve.

Pöysti kiteyttää kyyniset tuntoni: "Joku vitsimielenosotus? Mielenosotus-teemabileet? Mielenosoitus mielenosotuksii vastaan? - - Joku, jossa ei kuitenkaan mennä mihinkään rakennuksen eteen ja huudella noloja iskulauseita ja soiteta huonoa musiikkia?"

♠

Olen eksynyt Latviassa

2011-02-05T10:56:00.000+02:00

Kävin muutaman päivän mittaisella matkalla Riiassa. Kaltaiselleni matkailunoviisille oli varsin uutta kokea vieraantunut hämmennys siitä, että paikallinen kieli (tai kielet - venäjää kuulee kaupungilla enemmän kuin latviaa) ei avaudu lainkaan. Kun huomioidaan heikko suuntavaistoni ja se, että olin yksin matkassa, lienee selvää, että jätin nähtävyyksien kiertelyn vähäiseksi. Tässä kuitenkin pintaraapaisu Riian yleistunnelmasta.

Ortodoksikirkko on upea sekä ulkoa että sisältä.

Venedikt Erofejevin lukijana ostin luonnollisesti Žiguli-olutta.

Jugendia Alberta ielalla.

Jugend-museon rappukäytävä oli varsin koristeellinen.

"Kolme veljestä" vanhassakaupungissa.

Kissatalo.

Vanhaakaupunkia.

Neuvostoajan jäljet näkyvät yhä.

Riika muistuttaa sekä Helsinkiä että Tallinnaa. Keskusta on pullollaan ihania jugend-taloja, ja nuori sukupolvi alkaa osata jo englantiakin. Toisaalta neuvostoajat näkyvät ja tuntuvat selvästi. Riiassa on samaa viehätystä kuin Prahassa, mutta turismi on siellä vielä paljon vähäisempää. Luulenpa, että tilanne muuttuu lähivuosina.

Hajuvesiblogi!

2011-01-18T23:53:00.001+02:00

Kuten tiedätte, olen varsin alleginen hajuvesille, mutta tästä rajoituksesta huolimatta (tai juuri sen vuoksi) olen jo pari vuotta lukenut innokkasti hajuvesistä siinä toivossa, että löytäisin jonkin, josta ei tule päänsärkyä. Vähitellen kiinnostus muuttui yleiseksi innostukseksi ja aloin vierailemaan hajuvesiosastolla pelkän esteettisen elämyksen vuoksi. Sitten päätin tilata itselleni joululahjaksi pari kirjaa hajuvesistä. Ja menin niistä vähän sekaisin. Tuoksuobsessointia pääsee seuraamaan semireaaliaikaisena täältä: nuuhbeibe.blogspot.com

Kuva

JEE
♥

Suomen taideyhdistyksen taidearpajaiset!

2011-01-18T23:19:00.000+02:00

Huomenna, eli keskiviikkona 19.1.11 Helsingin taideyhdistys järjestää taas vuosittaiset taidearpajaisensa. Se on yksi ehkä hassuimmista tapahtumista, joihin olen osallistunut. Yhdistys ostaa vuosittain yli sata teosta, ja tämä taide arvotaan jäsenten kesken. Kreisiä. Teoslutteloon voi tutustua täällä. Jos olet jo jäsen tai jos maksat 20 euron jäsenmaksun, pääset huomenna Kaapelitehtaalle katsomaan teoksia ja jännittämään arpajaisvoittoa. Siinä sivussa saa myös viiniä ja ruokaa. Ja voi vilkuilla kulttuuritätejä, taiteilijoita sekä taideopportunisteja/wannabe mesenaatteja.

Kuva

♥

Hagelberg synkimmillään

2010-12-30T20:52:00.001+02:00

Sarjakuvataiteilija Matti Hagelbergin BEM-saagan 15. osa Silvia Regina maalaa lohduttoman kuvan nyky-Suomesta, jossa hyvinvointivaltio roikkuu hirtettynä tienpientareella ja uusliberalismin ihana kristus tervehtii lentäviä ziljonäärejä. Hagelbergin tavaramerkiksi muodostunut raapekartonkitekniikka on paikoin korvautunut muilla, muttei ainakaan vähemmän synkillä, menetelmillä. Jälki on nuhjuista, harmaata ja mustaa, rumaa kuin kuvaamansa kohde.

Kuva: Matti Hagelberg

Hagelbergille ominainen huumori pilkahtaa ajoittain esiin, mutta on selvää, että Silvia Regina on hänen synkin teoksensa. Pop-kulttuuriviittaukset ovat aikaisempaa vähäisemmässä roolissa - raamatullista vertauskuvastoa sen sijaan lainataan läpi teoksen. Erityismaininnan ansaitsee myös Minna Canthin Köyhää kansaa -romaanin sarjakuvatulkinta. Kokonaisuus on myrkyllisen pessimistinen, rankkaa luettavaa jopa paatuneelle kyynikolle. Lienen sieluni myynyt, kun koen teoksen viestin hieman puberteettiseksi. Arvostan kuitenkin röyhkeää aggressiota, jolla Silvia Regina hyökkää.

Kuva: Matti Hagelberg

CMX Tavastialla 5.12.

2010-12-06T12:01:00.000+02:00

Olin ollut synkeällä päällä koko päivän. En varsinaisesti ollut keikkatuulella, mutta päätin mennä, kun kerran lippukin oli jo hankittu. Onneksi menin. Tuntui kuin olisi nähnyt vanhan ystävän pitkästä aikaa.

Setin avannut Kivinen kirja ei ole ikinä kuulunut suosikkeihini, mutta päätin keskittyä siihen, että olen nyt lempiyhtyeeni keikalla, en siihen, että tää piisi ei oo niiden paras. Yhtye soitti hyvin ja oli huumorintajuisella tuulella. Yrjänä suhtautui huvittuneen paheksuvasti yleisön banaaliin jee-kuorolauluun. Rasio, joka ei suunnilleen koskaan puhu, spiikkasi jopa neljästi - hän esimerkiksi valitti yleisön lihoneen. Mutta se on vain CMX:n tapa ilmaista rakkautensa faneja kohtaan.

CMX on aina ollut lavaesiintymiseltään minimalistinen. Pienet ilmeet ja eleet ovat heidän tapansa viestiä. Musiikin ollessa ääripateettista on ehkä hyväkin, että pyrotekniikka jätetään muille bändeille. Loppujen lopuksi riittää, kun Yrjänä katsoo pitkään silmiin.

Settiin oli valikoitu melko kattava yhdistelmä uutta ja vanhaa tuotantoa. Jokaista uuden Iäti-levyn kappaletta kohden kuultiin kaksi vanhempaa, mikä piti tunnelman innokkaana läpi esityksen. Sydäntäni lämmitti erityisesti, että Marian ilmestys, Rautakantele, Aamutähti, Neljäs valtakunta, Matti ja Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen tulivat esitetyiksi. Uuden levyn kappaleista kuultiin Sateenkaaren pää, Taistele, Kappaleina, Kuoleman kulkumies ja Auringon kultainen kaupunki. Kaiken kaikkiaan toimiva, joskin liian lyhyt, keikka. CMX on syystäkin lempiyhtyeeni.

Päivän product placement

2010-12-05T13:09:00.002+02:00

Sain Ruohonjuuresta kokeiltavakseni Sante Naturkosmetikin Natural Basics -sarjan suihkugeelin ja käsivoiteen. Tunnen sympatiaa ajatusta kohtaan, että iholle tulisi laittaa vain sellaista, mitä voisi periaatteessa syödä. (Toisaalta en ole varma, onko tämä eettinen tapa käyttää ruokaa...) Olen kiinnostunut kosmetiikan terveysvaikutuksista, mutta usein hinta määrittelee, millaisen ostopäätöksen teen. En aio asiantuntemuksen puutteen vuoksi ottaa kantaa luonnonkosmetiikan oletettuun ekologisuuteen - sen määritelköön joku elinkaarianalyytikko.

Kuva

Käsivoide, jota kokeilin, tuoksuu lähinnä inkivääriltä. Aluksi vierastin mausteista tuoksua ja sitä, miten hitaasti voide imeytyi ihoon. Nyt, kun näyte alkaa olla lopussa, huomaan olevani harmissani: olisi tätä voinut vähän pidempäänkin käyttää. Useimmat voiteen ainesosat näyttävät toden totta olevan syötäväksi kelpaavia, mutta poikkeuksiakin on (esim. denaturoitu alkoholi). Mukana on joitakin mahdollisesti allergiaa aiheuttavia komponentteja (mm. linalolia), joten herkkäihoisimmille tuote ei välttämättä sovi. Arvosana kouluasteikolla: 8

Suihkugeeli tuoksuu enimmäkseen limetiltä ja häivähdyksenomaisesti rosmariinilta. Tuote tuntuu miellyttävältä iholla ja palvelee käyttäjäänsä ainakin psykologisten vaikutusten osalta erinomaisesti. Miinusta tulee siitä, että tuote ei vähennä kitkaa yhtä tehokkaasti kuin teollisemmat vastineensa, eikä siksi toimi kovin hyvin sheivaamisen apuna - liekö syynä natriumdodekyylisulfaatin puute? Myös suihkugeelissä on käytetty lähinnä ruoaksi kelpaavia aineita, mutta osa niistäkin saattaa aiheuttaa herkimmille allergiaa. Minulle oireita ei tullut, ja täytyy myöntää, että pidin tuotteesta. Arvosana kouluasteikolla: 9

♠

Menovinkki: TOKYOn joulumyyjäiset

2010-11-27T16:50:00.002+02:00

Tänään 27.11. klo 18 asti ja huomenna 28.11. klo 9 - 18 on mahdollisuus harjoittaa mesenaatin tointa ja ostaa nousevien suunnittelijakykyjen luomuksia osoitteessa Hämeentie 135 C. Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden tuotokset kannattaa käydä katsastamassa!

Kuva

♠

Raakasuklaa LÄÄH/YÖK?

2010-11-07T23:07:00.001+02:00

Tumman suklaan terveyeduista on supistu jo pitkään, mutten aiemmin tiennyt, että se, lämmitetäänkö kaakamassa suklaan valmistusprosessin aikana vaikuttaa huomattavasti siihen, päätyvätkö kaakopavun antioksidantti- ja hivenainepommit itse suklaalevyyn. Tavallisessa suklaassa terveysvaikutuksia vielä eliminoidaan sokerilla, kaikenlaisilla maitovalmisteilla sekä korkeilla valmistuslämpötiloilla. Suklaata voi kuitenkin valmistaa ja syödä "raakana". Raakasuklaaseen käytetään mahdollisimman aitoja ja prosessoimattomia raaka-aineita, joita ei lämmitetä valmistuksen aikana. No, mistä sitten tätä raakasuklaata saa? Ei vielä lähikaupasta, mutta ainakin sitä voi tehdä itse!

Sain kokeiltavaksi CocoVi:n raakasuklaapakkauksen, mikä oli ihan kannustava juttu, sillä en mahdottomilla keittotaidoillani olisi ryhtynyt näinkään yksinkertaiseen prosessiin. Pakkaus sisälsi kaikki tarvittavat ainekset aina muottikuppeja myöten superfood DIY:ta varten.

Aikaa valmistukseen meni n. 20 minuuttia + 3h jääkaapissa. Ensin tein vesihauteen, jossa lämmitin neitsytkookosöljyn juoksevaksi. Vesihauteeseen käytin kuuminta vettä mitä hanasta sai.

Tein seuraavaksi vesihauteen isompaan kulhoon, ja lisäsin agavesiirapin kookosöljyyn. Agavesiirappi onkin ainoa makeuttava aine tässä suklaassa.

Jonka perään kaadoin "raakasuklaa-aineet": raaka kaakaujauhe, lucumajauhe, maca jauhe sekä himalajan suola. Pakkauksessa oli myös gojimarjoja, mutta itse jätin ne rannalle ja lisäsin sen sijaan kaakaohitaleita.

Jauheet kaadetaan hitaasti ja vispilöidään öljyyn. Seos tulisi sekoittaa tasaiseksi. Omasta suklaastani tuli vähän paakkuista kun kun kaadoin sen muotteihin liian aikaisin.

Ja välihuomio astioista: suklaa kannattaa sekoittaa kulhossa jossa on kaadinnokka, sillä muuten tulee aika sotkuista jälkeä.

Laitoin muotit jääkaappiin ja suklaa oli jähmettynyt kiinteäksi noin kolmessa tunnissa. Ensin tekninen välihuomio, että parhaimmat muotit sulkaalle olisivat silikoniset tai kuset jääpalamuotit, josta konvehdin saa irrotettua helposti. Näistä muovisista joutui syömään lusikalla.

Ja miltä nämä sitten maistuivat? Tummalle, rasvaiselle, raa'an primitiiviselle suklaalle. Yksi pikkupikari on niin tuhtia kamaa, ettei toista enää jaksa. Tarjosin näitä yhteensä viidelle henkilölle, ja mielipiteet heittelivät PALJON! Kahden mielestä suklaa oli hyvää, yhden mielestä liian imelää, yhden mielestä liian suolasta ja yhden mielestä suklaa oli niin pahaa, ettei hän suostunut syömään sitä loppuun. Erityisesti häntä ällöttivät huonosti sekoittuneet jauheklimpit.

Vaikken ihastunut raakasuklaaseen välittömästi, söin sen innolla loppuun. Ensinnäkin huomasin, että raakasuklaasta seurannut "suklaarush" oli paljon voimakkaampi kuin tavallisesta suklaasta. Toiseksi, sain nopeasti sai idean siitä, miten tuunaisin sit seuraavalla kerralla. Käyttäisin vähemmän suolaa, mahdollisesti jopa vähemmän agavesiirappia, mutta maustaisin massaa chilillä, pähkinärouheella tai vihreällä teellä. Jos ryhtyisin todella perverssiksi, kokeilisin myös wasabia! Kolmanneksi löysin kirpputorilta sulkaalevymuotin 50-luvulta jota haluan testata! Ja viimeisin havaintoni oli se, taisin jopa ihan vähän laihtua, kun vaihdoin tavanomaiset makeat snacksini pariksi viikoksi raakasuklaaseen. Pullat, keksit ja karkit eivät edes himottaneet samalla tavalla. Mahtavaa. Eli varokaa ystävät joululahjojanne tänä vuonna!

Lisätietoa:

http://raakasuklaa.com/wordpress/

http://www.cocovishop.com/Raakasuklaanvalmistuspaketti

Ken haluaa kerätä vähän taidetta

2010-11-03T10:27:00.000+02:00

Tänään 3.11 klo 18.00-> Taidehallissa Liikemies ja taidekeräilijä EnnKunila ja taiteilija Olev Stubbi puhuvat taiteen keräämisestä, kokoelman synnystä ja Viron taiteesta. Kieli viro, tulkataan suomeksi. Pääsylipun hinnalla (8/5,50 e)

Mineral fail with Bare Escentuals

2010-11-02T21:38:00.000+02:00

Olin kuullut monesta lähteestä hehkutusta mineraalimeikeistä ja erityisesti bareMineralsin/Bare Escentualsin tuotteista. Moni blogi ja ystäväkin oli raportoinut minulle siitä, miten uudesta photoshopatusta hehkeydestä ja mystisesti kadonneista iho-ongelmista. En ole koskaan käyttänyt meikkivoidetta, mutta tarvetta alkoi olla, ja jotenkin puuterimainen koostumus vaikutti helpommin lähestyttävältä kuin märän värillisen voiteen hierominen naamaan. Ja mineraalien luvattiin sopivan herkällekin iholle. Lopulta menin sekaisin kun löysin alesta Precious Gold Collection kesäisen aloituspakkauksen, jossa oli niin meikkivoide, poskipuna, luomivärit kuin pensselit. Ja huulipuna. Jee! Kickstart mineraalimeikkipussiin!

kuva

Tai sitten ei. Pidin meikkisävyistä, kaikki huulipunaa lukuunottamatta sopivat. Pidin myös koostumuksesta, peittävyydestä ja prosessista, ainahan on kivaa sotkea jättisiveltimillä. Se mistä en pitänyt, oli se älytön naaman kutiaminen heti meikkaamisen jälkeen! Minun piti pestä kaikki pois vartin kuluttua. Toisen kerran kokeilin levittää näitä kosteusvoiteen päälle. Kutina ei ollut yhtä paha, mutta illalla kasvojen ihoa punotti.

Pienen selvitystyön jälkeen todennäköinen syyllinen allergiaani on täyteaine nimeltä bismuth oxychloride, joka keikkui tuotteiden aineosalistan alkupäässä. En tiedä onko se mineraali vai mikä (kemistiystävät help!) mutta sitä syntyy mm. kuparin ja lyijyn jalostustuksen sivutuotteena. Ihanaa. Kosmetiikassa sitä käytetään varsin usein meikin pitävyyden, levittyvyyden ja helmiäishohteen lisäämiseksi, mutta mineraalimeikeissä sitä on huomattavasti tavallista enemmän. Ja herkkäihoiset voivat saada siitä kutinaa, ihottumaa tai aknen.

Okei, en tosin ole enää niin upset, kun asiasta on jo aikaa, mutta ihmettelen silti pakko tunkea sitä bismuthia niihin purkkeihin!??!! Eikö BareMineralsien hinnalla löytynyt mitään parempaa täyteinetta? Ja onko kellekään muulle käynyt näin?

Okei, loppu hyvin, kaikki hyvin, itse meikkipaketille löytyi kokenut ja ei-alleginen koti ja vaihtokaupassa saan Fjällrävenin repun.

Horowitziä sunnuntai-iltaan

2010-10-24T18:52:00.002+03:00

Pianomusiikki on ihanaa. Jäin siihen koukkuun viime viikolla kuullessani vahingossa Rikhardinkadun kirjastossa Lasse pöystin ja Laura Mikkolan tarinan Babarista.

Sunnuntai-illan live-pianon puutteeseen sopii mainiosti Horowitz. Juuri nyt on kuuntelussa jo kansiensa puolesta äärimmäisen inspiroiva "Horowitz at home", joka sisältää Mozartia, Schubertiä ja Lisztiä.

RSOlla on talvi-iltoihin huokuttelevaa musatarjontaa. Saariahon klarinettikonsertto D'om le vrai sens ehti jo mennä, mutta Jouni Kaipiaisen Commedia 15.12. voisi olla ihan mielenkiintoinen...

♣

Innostumisesta

2010-10-23T17:03:00.002+03:00

Olen jo jonkin aikaa valitellut ystävilleni, etten enää innostu samalla tavoin musiikista kuin nuorena. Olin onneksi väärässä. Tänä syksynä olen hurahtanut peräti kahteen artistiin juuri sellaisella nololla teini-ikäisen innolla, jota olen nostalgisesti muistellut. Olen kuunnellut parhaita kappaleita kymmeniä kertoja peräkkäin niihin kyllästymättä.

Ensimmäisenä tuli Serge Gainsbourg, josta kirjoitin hieman elokuva-arvioni yhteydessä. Kameleonttimainen, vaikeasti määriteltävä, shokeeraava - nämä määritelmät sopivat sekä Gainsbourgiin että toiseen innostajaani, Oingo Boingoon. Elokuvasäveltäjänä paremmin tunnetun Danny Elfmanin vuosina 1976 - 1995 johtama yhtye sekoitti muun muassa uutta aaltoa, skata, syntikkapoppia ja progressiivista vaihtoehtorockia kieroutuneesti ja täysin jäljittelemättömästi.

Kuva

Kuten Puhuva irtopää -blogin pitäjä yhtyettä kuvailee: "Oingo Boingo on jollain kierolla tavalla kuin seurue huippuluokan musikantteja, jotka esittävät rock-yhtyettä. - - Ja minkä klassisessa tyylittelyssä ehkä Queen-vokalistille häviääkin (korostan konditionaalia), Elfman voittaa kyvyssä pysytellä luomiensa orkesterivallien tasalla ja yllä. ”Insanityllä” hän sulkee yhtyeensä uran siistiksi ympyräksi kuulostaessaan kappaleen loppuhuipennuksessa juuri siltä pakkopaitaiselta psykopaatilta, jonka äänellä kiemurtelee läpi koko esikoisalbumin Only a lad." Minulla ei ole tähän mitään lisättävää.

♠

Katkeruus

2010-10-17T21:15:00.000+03:00

Törmäsin eilen jälleen idioottinäkemykseen, että tytöt ovat epäloogisia ja kykenemättömiä matemaattiseen ajatteluun. Jumalauta, että ärsytti. Ärsyttää.

Kuva

♠

Henkilökohtaisesta hajuvesihistoriasta

2010-10-17T19:14:00.000+03:00

Olen kuullut, että hajuvettä valitessaan ihmiset valitsevat alitajuisesti tuoksuja jotka täydentävät heidän ominaistuoksuaan, päätyen usein samoihin tuoksuvivahteisiin. Minun kohdallani se pitää varsin hyvin paikkansa, olkoonkin että hajusteallergia rajoittaa valintojani ensisestään, muttei epätoivoista haavetta "signature scentistä".

Kaikki alkoi Nina Riccin Les Bellesistä, jonka käytin loppuun teininä.

kuva

Se tuoksuu tomaatilta. No, ehkä vähän myös vadelmalta, basilikalta, koristekrassilta, viikunalta ja mintulta. Vihreältä siis.

(Seuraavaksi hairahdin Hilfigerin Tommy Girliin, jonka mainitsen vain siksi, koska hajustemigreenini alkoivat juuri tästä litkusta)
Sitten haaveilin pitkään YSL:n In Love Againista. Tuoksu on vihreä ja kirpeä. Ja ehkä vähän raskas. En ostanut. Ihastuin Barcelonan lentokentällä Hermesin Un Jardin En Mediterranee'hen, jonka on luonut sama nenä, Jean-Claude Ellena, kuin In love Againin. Hermesin tuoksu todella tuo mieleen italialaiset puutarhat, siinä tuoksuvat sypressit, sitrukset, viikunat ja vihreät yrtit. Vihreää ja kirpeää siis edelleen. Valitettavasti Suomessa ehta välimerrellisyyspläjäys oli liikaa ja totesin pien olevani hajuvedelle niin allerginen, etten voinut käyttää sitä edes vaatekaapin raikastamiseen.

kuva

Pitkän allergisen epätoivon jälkeen löysin taas tuoksun joka ei aiheuttanut migreeniä.
Comme des Garconsin Series 5 Sherbet: peppermint tuoksui mintulta, mojitoilta, heinältä, pippurilta ja vähän ruusuilta. Tass virhreää. Ostin saman sarjan Rhubarbin, joka tuoksuu nimensä mukaisesti raparperilta ja vähän joltain kirpeältä. Käytin Peppermintia arkisin ja seksikkäämpää Rhubarbia iltaisin, kunnes aloin saada molemmista taas päänsärkyjä.

Kuva

Nyt pari viikkoa sitten sain Chloen Eau du Fleursin Capucinen, joka tuoksuu kukkaiselta heinältä( sis. koristekrassi), ehkä vähän mausteiselta. Hedareita en ole vielä saanut ja iholle tuntikausiksi jäävä sydäntuoksukin on minusta miellyttävä. Ehkä tässä on arkihajuvesi, jota olen kaivannut. I hopes! Ja katsokaa, nyt itse hajuvesikin on vihreä!

kuva
Illaksi minulla on vielä yksi tuoksuhaave: Frederic Mallen En Passant. Hajuvesi yrittää tavoittaa tuoksua, joka syntyy, kun kävelee kukkakaupan ja leipomon ohi. Se tuoksuu sireenilta, pullalta ja vähän kurkulta ja ruusultakin. Se on uskomaton. Ja kerrankin tuoksuu joltain muulta kuin mintulta ja tomaateilta

kuva

PS: Mietin myös, onko lempiruoalla vaikutusta siihen, millaisista tuoksuista pitää? Pidän raikkaasta, happamasta ja kirpeästä niin ruokana kuin hajuvetenä. Toisaalta, saisikohan jostain parfyymiä, joka tuoksuu pihviltä?

Bananas with Josephine Baker

2010-10-17T16:37:00.000+03:00

Josephine hyppii konseptista toiseen:

Prada Spring Summer 2011

Avainsanat: 20-luku, Josephine Baker, kirkkaat värit, apinat ja banaanit

Byredo: Bal D'Afrique

Avainsanat: 20-luku, Pariisi, Josephine Baker, Afrikka, banaanit (joidenkin lähteiden mukaan)

Itse tuoksu:
Top: Bergamot, Lemon, Neroli, African marigold, Bucchu
Mid: Violet, Jasmin petals, Cyclamen
Base: Black Amber, Musk, Vetiver, Moroccan cedarwood

Kuva1 Kuva2 Kuva3

Nössöyden ylistys

2010-10-16T17:14:00.000+03:00

Tunnustettakoon se tässä: minä olen nössö. Jos erehdyn tanssimaan, näytän David Byrneltä. En käy vapaaehtoisesti juhlimassa, koska en mielelläni valvo myöhään enkä siedä kovaäänistä musiikkia. Vieraat ihmiset pelottavat ja ärsyttävät minua.

Kuva

Toisinaan joudun selittelemään elämäntapaani. En ole absolutisti. En vain ole humalassa. En ole uskovainen. En vain ole railakas. En pidä yllätyksistä. Pidän siitä, että saan nyhjöttää kotona. Valitsen itse seurani, musiikkini, juomani ja vuorokausirytmini. Elän ja hengitän tylsyyttä, ja rakastan sitä.

Kuva: Tommi Liimatta (Ei vaikuta keikkaan, WSOY 2005)

Jostain syystä kaksikymppisen kuuluu ottaa kaikki irti nuoruudestaan. Elämällä itselleen epäluontevalla tavalla? Valehtelemalla nauttivansa yökerhoista ja tutustumisesta uusiin ihmisiin? Hylkään kaiken tuon. Seikkailut ovat niitä, mistä olen lukenut kirjoista, ja lähinnä juuri teoretisoinnin kohteiksi ne aisteiltaan ja luonteeltaan yliherkälle sopivat.

♠

Vie héroïque

2010-10-12T21:31:00.000+03:00

Joann Sfarin ohjaama elämäkertaelokuva Gainsbourg - vie héroïque (2010) on sarjakuvamainen episodielokuva ranskalaisen musiikkimaailman eräästä vaikutusvaltaisimmasta hahmosta, Serge Gainsbourgista (synt. Lucien Ginsburg). Gainsbourgin musiikki on syystäkin vahvasti läsnä läpi elokuvan. Je t'aime... moi non plus kuullaan, samoin monia muita tunnetuimpia kappaleita, esimerkiksi katkelmia Histoire de Melody Nelson -levyltä (1971).

Elokuva koostuu kronologisessa järjestyksessä esitettävistä erillisistä kohtauksista. Katsojalle olisi helpointa, jos hän tuntisi Gainsbourgin elämänvaiheet entuudestaan pääpiirteittäin - muuten tapahtumat saattavat tuntua turhan irrallisilta. Juonen koheesiota on yritetty lisätä paholaismaisen alter ego -hahmon kautta, mutta ratkaisu tuntuu hieman pakotetulta. Nuoren pojan mielikuvituksen metaforana animoitu hahmo vielä toimisi, mutta läpi elokuvan käytettynä se menettää tehoaan.

Kuva

Nimiroolin esittäjä Eric Elmosnino hallitsee loistavasti Gainsbourgin elekielen. Erityisesti vanhaa, jo sekavaa Gainsbourgia esittäessään hän on vaikuttava ja äärimmäisen uskottava. Elmosnino myös laulaa omat osuutensa itse, mistä chapeau! Myös muut näyttelijät tekevät vahvaa työtä, joskaan eivät aivan yhtä oivallista kuin karismaattinen Elmosnino.

Kuva

Elokuva on viihdyttävä tribuutti provosoivalle taiteilijalle, eikä se yritä kummoisemmin analysoida henkilöä myyttien takana. Gainsbourg esitetään aluksi pikkuvanhana lapsinerona, sittemmin epävarmana nuorena aikuisena, josta kasvaa häpeämätön skandaalinaiheuttaja ja naistenmies. Loppuvuosien kiusallisimmat hetket Vie héroïque sivuuttaa, ja hyvä niin. Rappeutuneen vanhuksen viimeisien vaiheiden kulkua ei ole vaikea kuvitella.

♠

CMX-pitoista syksyä

2010-10-03T15:51:00.001+03:00

A.W. Yrjänä kuvaa uutta runokirjaansa Angelusta tyylilleen ominaisen mahtipontisesti: "Latinankielinen otsikko on minulle seremoniamestarin sauvan kolminkertainen jyske lattiaan: Nyt alkaa esitys. Kirja on temenos, rajattu, pyhä alue, jossa spektaakkeli tapahtuu: siellä rukoillaan, loitsutaan, taiotaan. Järjen tuolla puolen, unessa, painajaisessa." Angelus on suorapuheista satiiria, synkeää kuvausta hengettömästä maailmasta, jossa millään ei ole merkitystä.

Kuva: Mats Õun 2008

Siinä missä Yrjänän laulutekstit ovat alkaneet viime vuosina ärsyttää minua helppotajuisuudellaan, hänen proosarunonsa ovat entistä puhuttelevampia, täynnä haudanmustaa huumoria ja aikalaiskritiikkiä: "Kaikki tiet vie kuopan reunalle / lapio reippaasti käteen / ei näitä luoteja kaikille riitä". Lauluissa Yrjänän paatos korostuu ja eksyy ajoittain tahattoman komedian puolelle. Kuunnelkaa vaikka CMX:n uuden Iäti-levyn kappaleet Kappaleina ja Taistele.

Angelus on yhtenäinen ja synkänhauska teos, kiinnostava yhteiskuntakritiikki, vaikkei Yrjänän kaikkia näkemyksiä jakaisikaan. Iäti on välillä teksteiltään turhankin tuttu. Se on vakavampi kuin samoja teemoja ironisesti käsittelevä runokokoelmakollegansa. Se on rehellinen ja siksi pilkalle altis. Pelkistetty pop-kuulokuva on tunteikkaampi kuin edeltäjälevy Talvikuninkaan metallinen kylmyys. Vielä muutamankin kuuntelukerran jälkeen vierastan helposti lähestyttäviä kappalerakenteita - CMX soi nykyään jo Radio Novassa! - toisaalta olen huomannut pitäväni levystä sitä enemmän, mitä enemmän sitä kuuntelen. Iäti on melankolinen ja rauhallinen ja muistuttaa sikäli esimerkiksi Vainajala-levyn lempeää surua. Parhaimmillaan levy tuntuu sylissä olemiselta. Iäti vaatii kuulijaltaan eläytymistä, mutta palkitsee tunnetason yhteydellä. Totenmann saa jopa kaltaiseni kyynikon nieleksimään kyyneliä.

♠

Arvio: Mádara ecobaby

2010-09-26T22:46:00.001+03:00

Sain hiljattain kokeiltavaksi latvialaisen kosmetiikkamerkki Mádaran uutuustuotteita. Ecobaby-tuotesarja on tarkoitettu vauvoille ja lapsille, sellaisia minulla ei tosin ole, mutta päätin olla oman elämäni bebe. Muutenkin ihoni on niin ylireaktiivinen, että eckosertifioitu ja vauvaisa mietous ei ole pahitteeksi. Kokeilin kolmea tuotetta : protective baby creamia eli suojavoidetta, mild baby washia -pesuainetta, ja creamy baby oil -öljyä.

Aloitetaan kaikille tuotteille yhteisistä piirteistä: Pidin yksinkertaisista, hygieenisistä ja söpöstä pakkauksista, jokaiseen on piirretty eläinkuvia, joiden on tarkoitus antaa inspiraatioita tarinoiden kertomiseen vauvoille (kuten tuo diaper creamin pytyllä istuva siili!)

En saanut allergista reaktiota mistään kokeilemastani tuotteesta. En edes hajusteallergiaa! Tuotteisen tuoksu oli miedon yrttinen ja epämääräisen pähkinäinen, omasta mielestäni varsin miellyttävä.

Käytin protective baby creamia päivävoiteena. Voiteen on pakkauksen mukaan tarkoitus suojata ihoa kuivumiselta ja ympäristötekijöiltä. Vaikka voiteessa ei ole suojakerrointa, INCI:n Titanium Dioxide ja Zinc Oxide viittaisivat jonkin asteiseen aurinkosuojaan. Totesin voiteen vähän turhan tuhdiksi ainakin suihkun jälkeen levitettynä, mutta kuiville kasvoille levitettynä se toimin hyvin. Parhaimmillaan voide lienee ulkoillessa (=sunnuntaikävelyllä) vähän viileämmällä säällä.

Arvosana: 8 1/2

Mild baby wash oli suosikkini kokeilemistani Mádaran tuotteista. Se on tarkoitettu niin kasvojen kuin vartalon pesuaineeksi. Itse kokeilin sitä meikin poispesemiseen, ja aine oli niin hyvää, etten edes raaskinut kokeilla sitä suihkugeelinä. Vesiliukoinen meikki lähti paremmin kuin millään aineella aikaisemmin, eikä iho tuntunut lainkaan kuivalta pesun jälkeen! Ja vauvojen "kylpyaine" on niin mietoa, ettei se myökään ärsyttänyt silmiä! Olen käyttänyt vuosikaudet Cliniquen Extra Mild Liquid Facial Soapia, mutta se vaihtuu nyt tähän. Olen kokeillut myös REN:in Cleansing Gelia (Rosa Centifolia?), joka oli kyllä hellävarainen, mutta se ei baby washiin verrattuna ole yhtä tehokas ja tunne pesun jälkeen ei ollut yhtä raikas. Minuun teki vaikutuksen myös se, että Madaran baby washissa käytetään tehoaineena piharatamoa! Sitä käytetään kansanlääkinnässä mm. pienten haavojen hoitoon. En tiedä miten teillä, mutta minun mummoni Venäjällä käytti sitä juuri noin.

Arvosana: 10

Kolmantena kokeilin Madaran creamy baby oilia, joka on tosin koostumukseltaan lähempänä voidetta kuin öljyä. Käytin sitä suihkun jälkeen ihon kosteutukseen. Öljy sopisi hyvin hierontaan, varsinkin vauvoille, kun heidän ei pidä huolehtia siitä, ovatko työvaatteet öljyssä baby oilin levittämisen jälkeen. Mádaran öljy kosteutti ihoa ihan mallikkaasti, mutta imeytyi varsin hitaasti. Itse epäilen hitaasta imeytymisestä auringonkukkaöljyä, mutta ainakaan se ei ole mineraaliöljyä, kuten esim. Natusanin baby oilissa. Minulla on kuitenkin korkeat odotukset tälle tuotteelle sille ajalle talvesta, jolloin iho hilseilee kuivuudesta.

Arvosana: aikuiselle 7 1/2, vauvalle 9

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Piharatamo
http://en.mimi.hu/beauty/titanium_dioxide.html

Valokuvat:
http://www.madaracosmetics.nl/intl/ecobaby/
http://www.madara-cosmetics.lv/lv/pie_mums/

♥

Ruotsalainen aamiainen

2010-09-15T18:15:00.008+03:00

Tervehdys Upsalasta!

Tunturipiimä (vai -viili?)

Parin viikon Upsalassa oleskelu ei ole tuottanut niin suuria yllätyksiä tai järkytyksiä kuin kuvittelin. Allsång (myös läksiäisissä moninaisten tunnepitoisten puheiden ryydittämänä) ja kollektiv frukost kuuluvat toki erottamattomasti ruotsalaiseen arkeen, mutta muutoin yllätykset rajoittuvat väärinpäin toimiviin valokatkaisimiin ja luentosalissa muiden muassa istuskelevaan kronprinsessan Victoriaan.

ICA:n ja Hemköpin leipähyllyt pullistelevat Fazerin ruispaloja ja limppuja, ja Valion laktoosittomat jogurtit uhkaavat syrjäyttää Skåne mejerin ja Milkon dairyt - tosin paljon paljon hienompiin pakkauksiin sullottuina kuin Suomessa. Piapoofaneille (aka. talkkunavelli) tosin Ruotsi on ihmemaa. Erilaisia viiliä ja piimiä on tarjolla uskomattomia määriä Ryska Fillmjölkistä (nimetty korkean rasvaprosentin mukaan) tunturipiimään. Ei ruotsalaista ostoskoria ilman piimää, sano.

Vällingiä Gyllenhammarsin tapaan

Mutta mutta, jotain mullistavaa on sentään löytynyt: ruotsalainen aamiaisvälling, siinä vasta jotain! Kaupoista löytyy hyllymetreittäin erilaisia Välling-pakkauksia (kyseessä ei siis ole vain vauvoille tarkoitettu velli, vaan "för vuxna"), joissa luvataan vällingin antavan elinvoimaa ja tuovan onnea jokaiseen ruotsalaiseen välling-päivään. Tottakai ostin paketin heti. (Välling tunnettaneen myös nimellä Gyllenmust, mikä sekin on eri hieno, mutta itse tykästyin vällingin suomalaiseen suuhun sopivaan sävyyn.)

Välling tulee sekoittaa maitoon ja kypsentää mikrossa, näin neuvotaan paketissa. Tillsätt lite salt. Tuloksena on paakkuisa ruskea paksu mössö, joka tulee tasoittaa lisäämällä kylmää maitoa. Valmis välling maistuu koko lailla ei miltään (maku riippuu pääosin valmistuksessa käytetystä maidosta ja suolan määrästä), mutta siihen jää sittenkin koukkuun. Kuten moniin muihinkin asoihin täällä (ks. alla).

Maitoa Taalainmaalta

Ps. Åj vad fina paketter dom har här: maitopurkeissa esitellään eri alueiden kansantaidetta!

Esittelyssä Värmlanti

♣

Menovinkkejä

2010-09-11T18:56:00.000+03:00

Vielä huomenna on mahdollisuus pistäytyä Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Ainakin lauantaina saatavilla oli tavanomaisen tarjonnan lisäksi harvinaisehkoja keräilykappaleita, kuten Matti Hagelbergin (ks. oheiset kuvat) vain Ranskassa julkaistu luonnoskirja.

Vaikka ei sarjakuva-apajille ehtisikään, kannattaa katsastaa Helsingin kaupungin taidemuseon provokatiivinen Etelä-Afrikka-näyttely, joka esittelee monipuolisen läpileikkauksen maan nykytaiteesta. Mukana on niin sarjakuvaa, veistoksia kuin valokuviakin, mutta selvimpänä yhteisenä nimittäjänä läpi näyttelyn on rohkea keskustelun herättäminen. Anton Kannemeyerin ronskit Tintti-parodiat keskittyvät rotusorron käsittelyyn, Conrad Botesin lähinnä seksuaaliseen ja uskonnolliseen tematiikkaan. Näyttely on melko rankka, mutta haastaa katsojansa pohtimaan omia piileviä asenteitaan ja on ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Kuva

♠

Marc Jacobs vs Fjällräven

2010-09-06T13:12:00.000+03:00

Vihreä armeijahenkinen parka Marc by Marc Jacobsin syysmallistosta:

Vihreä miesten Osaka-mallinen takki Fjällräveniltä:

Osaka-mallin tuotanto lopetetaan, joten takkia löytyy mm. Retkiaitasta ja Partioaitasta n. 150 euron hintaan. Miesten S-koko istui minulla sopivan löysästi, muttei liian laatikkomaisesti. Jos takin yhdistää korollisiin nilkkuriehin tai hameisiin niin vältyy liian androgyyniltä/grungelta meiningiltä. Karvakauluksia tuossa ei ole, mutta itse tarvitsen huppua paljon enemmän. Takissa on myös lämmin villavuori (söpö ruutukuosi!) ja valtavasti taskuja, joten odotan selvityväni sillä muutamasta märästä, kylmästä ja tuulisesta syystalvesta. Niin ja takin pystyi myös vahaamaankin, joten samalla voin kumartaa käytännölliselle Barbour-trendille.

Kuvat täältä ja täältä.

♥

Disney-lapsuuden paluu

2010-08-25T07:59:00.000+03:00

Innostuin muistelemaan lapsuuteni lempielokuvia ja katsoin eilenkin neljä Disney-elokuvaa (Kaunotar ja hirviö, Hercules, Basil Hiiri, mestarietsivä ja Hiidenpata) putkeen. Teini-iässä tunsin vastenmielisyyttä erityisesti ärsyttävinä pitämiäni musikaalinumeroita kohtaan, mutta aikuisiällä - totisuuden imperatiivin hälvettyä - pystyn jälleen suhtautumaan niihinkin. Niinkin paljon, että tein Spotifyhin Disney-soittolistan. Laulan suomeksi englanninkielisten laulujen päälle. Mikä olisikaan parempi tapa viettää harmaata syyspäivää kuin Lumièren illalliskutsut.

Kuva

Etenkin Basil Hiiri, mestarietsivä (The Great Mouse Detective, 1986) yllätti aikuisilla elementeillään. Holmes-mainen hiirietsivä ei elokuvan loppuunkaan mennessä opi auttamansa pikkutytön nimeä. Elokuvan pääantagonisti tappaa heiveröisin perustein omiakin käskyläisiään. Lisäksi elokuvassa on strippareita ja kapakkatappelu!

Kuva

♠

Loppuun katseltu kukkanen

2010-08-19T12:52:00.001+03:00

http://www.youtube.com/watch?v=vURx2OjjQDc

Järjetöntä

2010-07-22T11:04:00.000+03:00

Olen jo pitkään ollut kirjoittamatta kaunokirjallisia tekstejä. Kaiken kuluneisuuden ongelma riivaa, jos yritän. Tämä juontuu käsityksestä, että kieli on väline, tärkeää on sisältö. Ehkä kysymys ei olekaan "mitä" vaan "miten". Lopultakaan kirjallisuudessa ei voi olla kyse muusta kuin tavasta sanoa. Tavallaan nonsenseä siis.

Minulle nonsense ei kuitenkaan ole järjetöntä. Absurdia runoutta ei tarvitse lukea arvostaakseen sitä. Se, että nonsense on olemassa, on jo sinällään statement, kuin punk. Sitäkään ei tarvitse kuunnella allekirjoittaakseen sen sanoman. Järjetön meteli, se on hätääntynyt kauhistunut huuto Munchin maalauksesta.

Koko maailma ja sen ikuinen käsittämättömyys – suhde tähän perusongelmaan määrittelee suhteen järjettömään. En rakasta järjetöntä sinänsä, vaan sen ulos manaavaa taidetta. Rakastan tunnetta, että meitä kauhistuneita on muitakin. Että en ole yksin. Järjetöntä vihaavat kieltävät järjettömän olemassaolon. He panevat pään pensaaseen. Mutta jos järjetön on aina olemassa, valittu selviytymistapa on yhdentekevä. Vain henkilökohtaisella selviytymisellä on merkitystä. Patologisen rehellisenä minun on turvauduttava absurdismiin, mutta ymmärrän niitä, jotka kammoavat sitä. Ordnung ist unmöglich – denn ordnung muss sein.

♠

Joskus ilonaiheitakin

2010-07-16T14:36:00.000+03:00

Spotify työpaikalla. Kun pomo on poissa, hiiret kuuntelevat musiikkia pomon huoneessa.

Kuulokkeilla, totta kai.

Sushi-ilta japanilaisen kanssa. Kaltaiseni gourmet-noviisikin osaa arvostaa asiantuntemusta.

Kiitos, Wikipedia.

Hellejakson hellittäminen. Oli jo aikakin. Täytyy varoa, ettei tämäkin mene valittamiseksi...

♠

Vihainen feministi haukkuu työkaverinsa

2010-07-07T11:39:00.000+03:00

Työympäristössämme on huonon käytöksen perinne, joten se, mitä nyt kerron, ei varsinaisesti johdu yllättymisestä. Muutama ärsyttävä tapahtuma tämän lisäksi on yksinkertaisesti saanut vitutuskynnykseni ylittymään.

Meidän työpaikallamme on ihan tavallista, että toista ei tervehditä eikä pyydetä mukaan lounaalle. Se on ihan fine, kun sitä ei enää odota. Meidän työpaikallamme on myös hyvin tavallista mennä tahallaan istumaan kauas muista, tai ainakin pitää tuolin verran hajurakoa kahvipöydässä. Tänä aamuna kuitenkin ärsyynnyin ihan erityisesti, kun eräs työtoveri valitti saaneensa "kesätytön" riesakseen. (Jostain syystä sanaa "kesäpoika" ei koskaan kuule käytettävän miespuolisista harjoittelijoista, mutta tokihan vain naiset ovat epäpäteviä noviiseja!) Koko muu pöytä naureskeli, että hehheh, joo, ärsyttäviä ne kesäharjoittelijat. Ja minä, kesäharjoittelija, olin ihan vieressä. Mitähän minusta puhutaan, kun en ole paikalla?

Juuri tällaiseen vallankäyttöön on vaikea puuttua. En voinut yksin sanoa, että puhe loukkasi minua, silloinhan olisin huumorintajuton. En ymmärtäisi pientä leikkiä! Hiljaisena protestina olin nauramatta. Koko loppupäivän olen pahantuulinen.

Abhasia - Kaukasian Riviera, Kanaria ja Alpit

2010-07-06T18:55:00.004+03:00

Kaukasiassa Mustameren rannalla sijaitseva Abhasia tarjoaa virkistävän matkakohteen perinteiset Monacot, Victorian putoukset ja Saharat kolunneelle.

Georgian luoteisosassa piileskelevän, Venäjän itsenäiseksi tunnustaman, mutta Georgian yhä autonomiseksi tasavallakseen mieltämän, Abhasian rannat ovat tuttu lomakohde venäläisille ja vuosien takaa, mutta suomalaisten keihäsmatkojen osuus on yhä marginaalinen.

Alueella yhdistävät merellisyys, vuorellisuus ja lisäksi välimerellinen ilmasto tarjoavat mitä suotuisimmat kasvuolosuhteet sitrushedelmille, pähkinöille ja tomaateille, viinirypäleistä puhumattakaan...

Sotsin olympialaisten uskotaan piristävän alueen matkailua joten ajanhermolla olevien kannattaa tutustua alueeseen ennen massoja.Turistien taskurahoilla voisi lisäksi olla mahdollista rakentaa alueelle vakaampia oloja.

Nettikameroita Abhasiassa

Kuva Ylen ja Kartta Wikipediasta

♣

Ystävyys, läheisyys

2010-06-08T22:13:00.002+03:00

Olen tarkka siitä, ketä kutsun ystäväksi ja ketä kaveriksi. Ja ketä tuttavaksi. Tuntuu, että ystäväkategoriani on niin elitistinen, että siihen ei edes voi päästä muuten kuin olemalla bestikseni ala-asteelta asti. Ystävyydet siis vähenevät eivätkä uusiudu, kun ei osaa solmia uusia aikuisiällä. Olen viime aikoina päättänyt avata ystävyyskategorian muutamille jo vuosia tuntemilleni henkilöille, joiden kanssa olen lukuisasti keskustellut henkeviä ja joista pidän mitä lämpimimmin. Tietty kohteliaisuus kuitenkin erottaa heidät parhaasta ystävästäni, jonka kanssa olen oksentanut bussipysäkillä.

Juuri tuo bussipysäkillä oksentaminen on ystävyyden lopullinen sinetti. Kenties johtuu aikuistumisesta, että enää ei tule ystäväksipääsemistilanteita, joissa pääsisi kokeilemaan luottamusta. Arvokkuuden kääntöpuolena on ihmissuhteiden jääminen kaveri- tai tuttava-asteelle. Kavereille ollaan kohteliaita ja heitä saatetaan nähdä vapaa-ajallakin. Tuttaviin törmätään sattumalta, ehkä vaihdetaan jokunen sanakin. Aiheena on jokin yhdentekevä. Puolitutut ovat niitä, jotka tunnistaa, mutta joita ei tervehdi. (Ehkä näin epäsosiaalisen henkilön ei tulisi esittää minkäänlaisia kategorisointeja tästä aihepiiristä...)

Neuroottisuuteni kumpuaa ystävyyden arvostamisesta, inflaation estämisestä. Kaikki eivät ole amigojani. Nyt kuitenkin ystävyyskastiin kohoaminen on käytännössä mahdotonta. Ehkä henkinen ekshibitionismi olisi avain suurempaan läheisyyteen? Kuitenkin aikuistuminen estää tätäkin. Tuntuu, että kaikesta ei halua avautua. Nuorena saattoi leväyttää angstinsa kenen hyvänsä naamalle. Nyt on vain havainnointia ja ironiaa. Tulisi olla tilanteessa eikä vain tarkkailla sitä. Olen opetellut tätä viime aikoina. Ja saanut yllättävän monta kaveria. Julkiset nöyryytykset lienevät paikallaan.

♠

Nokkelat hajuvedet

2010-06-01T11:10:00.001+03:00

Randomin ystävänä minun on ihan pakko linkittää Now Smell This-blogin kirjoitus tyylistä, nokkeluudesta ja hajuvesistä! Mitä nokkeluus, "wit", on? Miten se ilmenee ihmisten tyylissä? Entä voiko hajuvesi olla nokkela? Mitä ajattelette?

kuva

Blogi, tai pikemminkin valtava hajuvesitietokanta on muutenkin erinomainen sivusto. Olen viettänyt sillä tunteja lukien tuoksuarvosteluita, enkä voi edes käyttää hajuvesiä allergiani takia!

♥

Jokapäiväinen omakuvamme

2010-05-31T22:54:00.003+03:00

Liian masentavaa? Well:

♥

Karkeakulttuuria

2010-05-24T19:59:00.000+03:00

Osa kaltaisistani elitisteistä nauttii räävittömästä (lähinnä britti-) komediasta, kuten Young Onesista tai Bottomista. Jenkkihölmöily ei käy, koska se ei loukkaa ketään.

Kuva

Rik Mayall ja Adrian Edmondson ovat mauttoman ylinäyttelemisen neroja, jotka vievät slapstickin niin pitkälle, että se muuttuu parhaimmillaan omaksi parodiakseen. Siinäkö piilee syy elitistin viehättymiseen? Haluaisin väittää, että kyse on tyhmyyden pilkkaamisesta, eräänlaisesta manaamisesta, helpotuksesta, että itse ei ole noin alhainen.

Osittain taustalla vaikuttanee kuitenkin ajatus, että maailmassa on rajattu määrä vastoinkäymisiä ja niiden osuminen toisen kohdalle turvaa omaa selustaa. Nauru on helpotusta täpärän pelastumisen jälkeen. Kenties siksi Touko-Pouko ja muut tragikoomiset hahmot ovat erityisen suosittuja – ne ottavat turpaan meidän puolestamme. Karkea komedia taas tekee naurusta eettistä: Richard Richardin ja Eddie Hitlerin kaltaiset paskiaiset ansaitsevat kohtalonsa.

♠

Rantakassiin mukaan: Ihmissuhdedraamaa Marivaux'n tapaan

2010-05-18T15:28:00.006+03:00

Pierre Carlet de Chamblain de Marivaux (1688-1763) on merkittävä ranskalainen 1700-luvun kirjailija, joka hyväksyttiin Académie françaiseen 1742.

Monet Marivaux'n teoksista käsittelevät rakkautta ja tekevät osuvia ja ajattomia havaintoja ihmisyydestä ilman ryppyotsaista saarnausta. Tarinoiden riemukkaan dramaattinen kerronta ja miljöökuvaus saavat jopa Ylpeyden ja ennakkoluulon kalpenemaan.

La Dispute (1744) kuuluu Marivaux'n loppukauden tuotantoon. Näytelmä kertoo kiehtovan tarinan neljästä orvosta, kahdesta tytöstä ja kahdesta pojasta (Églé, Azor, Adine ja Mesrin), jotka eristetään vastasyntyneinä kukin omaan metsämajaansa. Heidän ainoat ihmiskontaktinsa olivat Mesrou ja Carise, jotka toimivat heidän huoltajinaan ja opettajinaan.

Viimein, lasten aikuistuttua, heidän annetaan tutustua toisiinsa ja ulkomaailmaan. Syntyy rakkaustarinoita, joita kuitenkin pian uhkaavat kilpakosijat ja narsismi. Mesrou ja Carise pyrkivät ohjaamaan nuorten moraalisia valintoja oikeaan suuntaan, melko tuloksetta.

Näytelmän tärkein teema on huikentelevaisuus. Teoksessa Marivaux pyrkii selvittämään, kumpi sukupuolista oli ensimmäisenä syyllinen kevytmielisyyteen lankeamukseen...Ohimennen pureudutaan myös valistuksen ajan filosofisiin kysymyksiin luonnolain, positiivisen lain ja le bon sauvagen problematiikasta.

Valloittavaa kesälukemista rannalle tai puistoon!

Ranskankielinen näytelmä löytyy täältä: La Dispute fr

♣

Katumuotiblogi saksalaisittain

2010-05-16T15:15:00.004+03:00

Syntaxerrorin (epä)säännöllinen vaikuttaja Heini tekee lopputyönsä osana katumuotivideoblogia Berliinissä. Valitettavasti tällä erää vain saksankielisiä videoita

www.dress-matters.blogspot.com

♦

Ympäristötaideaktivismia

2010-05-11T16:00:00.001+03:00

Näin tämän Kontulan lähistöllä kävellessäni. Tällaista katuaktivismia voisi harrastaa itsekin. Kuka määrittää millaista keskustelua kaupunkitilassa käydään? Askartele oma keskustelusi lyhtypylvääseen tai sähkökaappiin. Tuunaa rasistitarrat ja seksistiset mainokset.

Tämän runon näin rantakivessä Arabianrannassa. Runo rantakivessä ilahduttaa ohikulkijoita. Miksei sellaista voisi tehdä itsekin? Jos ei halua tehdä pysyvää jälkeä, niin voi piirtää katuliiduilla oman viestinsä katuun.

Kuva Autoton kampus -festivaalilta Siltavuorenpenkereen autoparkkipaikalta, jossa opiskelijat piirsivät katuliiduilla parkkipaikan asvalttiin bändien soittaessa.

Ian Dury

2010-05-09T21:49:00.000+03:00

Äitini nuoruudensuosikki onkin aika mielenkiintoinen tuttavuus! Aion kuunnella tämän aika monta kertaa lähipäivinä.

♠

Välimerkeillä on väliä

2010-05-07T20:12:00.000+03:00

♠

Runoläjähdys

2010-05-07T03:27:00.002+03:00

Sanakirjan mukaan englannin sana slam tarkoittaa 1. pamahdusta, paukahdusta, läjähdystä, läimäystä 2. syytöstä, haukkumista. Näistä ainakaan luokan 1. kuvaamaa toimintaa ei kuultu torstai-iltana Mascotissa järjestetyn poetry slamin SM-kisojen esikarsinnassa. Syytökseksi (luokka 2.) voisi ehkä tulkita kilpailija Ko Ko Thettin runon unjustisista, mutta ulkomaankielen takia haukkuminen saattoi mennä osalta yleisöstä ohi.

Parempi siis, että lavarunouskisaa kutsutaan järjestäjien tapaan runopuulaakiksi. Toimii ehdottomasti paremmin kuin amerikanenglannin slangisanakirjan tarjoama "riehakas runonlausuntatilaisuus". Riehakkaaksi Mascotissa yltyi ehkä ainoastaan Tuomas Ahonen, jonka runokoreografia sisälsi polviltaan aloittamisen ja pystyyn nousemisen. Piiskamainen tukka saattoi myös mikrofoniin koskiessaan tuottaa joitakin riehakkaahkoja ääniefektejä.

Pidimme Kertusta, joka edusti perinteistä runonlausuntaa ja jota tuomarit dissasivat turhaan. Tuomaksella oli runossaan hieno mielikuva "kakkakastanjetit haudalla". Samoin jotain mukavaa oli Raijan ajatuksessa, jossa Blues työntää keskisormet korviinsa. En kysynyt Raijalta, tarkoittiko hän Espoon Bluesia. Yleisössä kaipasimme rivouksia ja suoraa asiaa. Lähimmäs pääsi Riikka, joka runoili muun muassa spermakusipirtelöstä.

Liian moni lunttasi säkeensä ja karpalomehukin alkoi pöydässä maistua paperilta. Enemmän sylkeä! Enemmän kehoa mukaan! Rytmiä! Reaktioita yleisöstä! Mittelöitä! Oi, olisimme niin tahtoneet nähdä kukkapaita-Kertun ja kakkahuumoriin viime metreillä sortuneen Tuomaan bätläämässä.

Onneksi tämä oli vasta runopuulakin esikarsinta. Ehkä finaalissa Helsingin Juhlaviikoilla riehaannutaan jo toden teolla.

Variations on a theme: Feeling objectified

2010-05-06T04:12:00.003+03:00

picture

A) A poster by Simon Evans, photos of every object he has, with comments, sometimes decriptive, sometimes laconic, sometimes tragicomic.

B) Timo Wright`s: Omakuva , an exhibition in Taidehalli. Wright has photographed every single object he owns.

http://vimeo.com/10478727

C) Kate Bingaman-Burts book and blog called Obsessive Consumption, in which she draws and documents everything she buys

picture

Critique on needless consumption? Or exhibitionsm? Or a narrative about how we build our identity through objects be desire, buy and own? Do we own the stuff, or do the objects actually own us?
Thoughts?

PS: Greetings from Austin, I have been consuming. A lot.

Kaupunginosamatkailua: Arabia

2010-04-16T14:19:00.002+03:00

Minun piti lähteä eilen Austiniin, Texasiin, mutta kaikkien aikojen force majeuren vuoksi odottelen edelleen lentokiellon päättymistä... siksi voidaankin edelleen pysyä ympäristöteemassa, eli kaupunginosamatkailussa!

Miten viettää päivä Arabiassa?

Kuva

Kurvaisin Arabiaan 6 tai 8 ratikalla ja menisin heti ensimmäiseksi no, Arabiakeskuksen Arabian ja Finlaysonin tehtaanmyymälään hamstraamaan astioita! (Hämeentie 135). Poikkeaisin myös Arabian museossa ja galleriassa tutustumassa yrityksen historiaan. Sen jälkeen voi juoda kupin kahvia joko Arabiakeskuksen kahvilassa tai samassa rakennuksessa sijaitsevassa Artebiassa (kahvila meets posti meets design-ja käsityömyymälä). Jos tulet Arabiaan viikonloppuna, suosittelisin myös brunssia Dylanissa.

Tämän jälkeen menisin taas kerran Arabiakeskuksessa sijaisevaan Aralis-kirjastoon, jossa on hieno kokoelma kirjoja ja lehtiä taidehistorian, kuvataiteen, designin, arkkitehtuurin sekä muiden visuaalisten taiteiden alalta. Voisin viettää Araliksessa pidempäänkin aikaa taidekirjojen parissa tai selaamassa (muoti)lehtiä joihin minulla ei ole varaa. Suosittelen kirjastoa myös vaihtoehtoiseksi pänttäämispaikaksi, sillä lukupaikkoja on yleensä hyvin vapaana. Jos tulee aikaisin, niin voi ehtiä valloittamaan kirjaston pallotuolin.

Kirjastohengailun jälkeen menisin kasvislounaalle Taideteollisen korkeakoulun opiskelijaravintolaan Kipsariin.

Sinne voi tosin mennä aamiaiselle ja illallisellekin tai bisselle, sillä paikka on auki arkena 8-19. En ole kasvissyöjä, mutta Kipsarin ruoka on ollut lähes poikkeuksetta tosi hyvää!

http://www.flickr.com/photos/kalak/ / CC BY-NC-SA 2.0

Kaiken sisätilalymyilyn jälkeen lähtisin vielä kävelylle Vanhankaupunginkoskelle, ihailemaan vanhoja tehdasrakennuksia (tai kalaan, whatever you like). Kaunista! Ja sitten on taas pienen snacksin aika, tällä kertaa Ravintola Helsingessä. Kesäperjantaisin sinne voi mennä Kuningassoundi-klubille! Vanhastakaupungista löytyy myös Tekniikan museo.

Helsingestä voi sitten jatkaa luontokävelylle tai lintubongaamaan kaupungin Viikin-Vanhankaupungin luonnonsuojelualueelle... tai sitten istahtaa puistoon piknikille. omnonmom Viisikko kävi täällä.

Unohtuikohan tästä jotain? Entä minne muualle tekisitte kaupunkiretkiä?

♥

Kestositeistä

2010-04-14T17:09:00.000+03:00

Syntax errorilla on näköjään ympäristöaiheinen teemaviikko, joten jatketaan samassa hengessä. Eli kuukautissuojista syntyvien jätteiden, (ja elimistöön päätyvien kemikaalien) minimoinnista.

Kukaan ei ole voinut varmasti välttyä kuukautiskupin ylistyspuheilta, ja kapine on varmasti erinomaisen kätevä ja ekologinen, jos sinä + kuppi = anatominen match. Minulle se ei sopinut. Yksi ystävistäni joutui käymään poistattamassa sellaisen gynekologilla, kun se ei lähtenyt muuten. Tarkoituksenani ei ole dissata kuukautiskuppeja, mutta mielestäni on onglemallista, että niitä markkinoitaessa ei kerrota tällaisista riskeistä.

No toisaalta, eipä tavallisia siteitä ja tamponeista markkinoitaessa mainita mitään niiden sisältämistä kemikaaleista "uusi ihana raikas tuoksu" tai muoveista, ja kertakäyttöisyyshän on, duh, tae hygieenisyydestä!

Ja vaikeahan tällaisia väittämiä kyseenalaistaa, kun tuotteita markkinoidaan jo teini-ikäisille.

Olin siksi hyvin epäluuloinen, kun ostin ystäväni suosituksesta ensimmäisen kestositeeni. Pelkäsin paluuta arkaaisiin valtaviin hevositeisiin. Mitä jos side vuotaa? Puhdistuuko se pesussa?

kuva

Ei, kestositeet eivät ole vaippoja. Ne eivät myöskään vuoda, ohuen PU-välikerroksen ansiosta. Imukyky ei poikennut mitenkään kertakäyttöisistä siteistä. Ja muut kuin luonnonvalkoiset siteet näyttävät puhdistuivan hyvin 40 asteen pesussa.

Minulla on nyt vähän huijattu olo. Olen varmaan 15 vuotta elämästäni kuullut hehkutusta uusista innovaatioista, jotka tekevät kertakäyttösiteestä puuvillaisen pehmeitä ja kuivia. Mihin näitä uutuuksia tarvittiinkaan? Kestositeet ovat puuvillaa (tai bambua) ja yllättäen tuntuvat puuvillalta. Niiden imago on myös jotenkin paljon sympaattisempi. Delfiinikuvioinen kestoside ei painosta olemaan urheilullinen tai menemään ulos valkoisessa minihameessa, kun oikeasti väsyttää ja vatsa on kipea.

kuva

Olen ajatellut nyt kartuttaa kestositeiden kokoelmaa vähitellen, kunnes en enää tarvitse kertakäyttöisiä. Yksi side maksaa n.8 euroa. Omani olivat merkiltään Myllymuksujen Maijoja, mutta myös Lunette ja ImseVimse valmistavat kestositeitä. Ja niitä voi tosiaan ommella myös itse.

kuva

♥

Ilmastokeskustelun avaus

2010-04-09T15:58:00.001+03:00

Tiedeartikkeli se on ensimmäinenkin. Jotkut saattavat pitää tätä yhteiskunnallisena aiheena, minulle se on ennen muuta tiedettä. No niin, itsekritiikki on tiessään, kun kehtaa kutsua hölinöitään tiedeartikkeliksi.

Maallikko- ja jopa tiedepiireissä vallitsee varsin suuri konsensus ilmastonmuutoksen todellisuudesta. Kiinnostus ilmastoasioita kohtaan näkyy mm. aiheeseen liittyvissä televisio-ohjelmissa. Suhteeni kansanvalistukseen on kahtalainen. Tavallaan on hyvä, että massoille (ylimielisesti lausuttuna) tehdään yksinkertaistettua infomateriaalia; maailmanparannus vaatii suuren joukon ponnisteluja. Toisaalta ilmasto on niin monimutkainen järjestelmä, että sen ymmärtäminen on vielä pahasti kesken. Ennustamisen vaikeus saisi tulla kansankin tietoisuuteen. Se taas ei tarkoita, että ilmastoa ei kannata ajatella - päinvastoin. Tuntemattomat seuraukset vasta uhkaavia ovatkin.

Kokonaisuuden hahmottamisen vaikeus näkyy esimerkiksi siinä, kun ihmiset ajavat autolla kierrättämään pahvia tai ostavat suomalaisia tomaatteja keskitalvella. Mieleen jää yksittäisiä Hyviä Tekoja, joiden yhteyttä kokonaisuuteen ei pohdita syvemmin. Luomu aiheuttaa monella välittömän hyvyysrefleksin, mutta luomutuotannossa samasta pinta-alasta saadaan vähemmän irti. Onko meillä varaa luomuun laajassa mittakaavassa? Onko järkeä käyttää ongelmajätteeksi luokiteltavia energiansäästölamppuja ja korvata hehkulampun hukkalämpö lisälämmityksellä?

Väittely eri tomaattien paremmuudesta tai lamppuvalinnoista on kosmeettista. Mittasuhteet tuntuvat ilmastokeskustelussa olevan täysin hukassa: kuvitellaan, että jokainen ilmastoteko on yhtä arvokas. Niiden vaikutuksissa on kuitenkin suuria eroja. Harva jaksaa panostaa kaikkeen, joten esittelen seuraavaksi hieman tärkeinä pitämiäni näkökohtia.

Metallien kierrätys on tärkeintä kierrätystä. Metallinjalostus kuluttaa runsaasti energiaa. Kuitenkin useissa taloyhtiöissä ei kerätä metallia eikä lasia - edes lähimmän ostoskeskuksen liepeiltä keräysastioita ei välttämättä löydy. Asiat tärkeysjärjestykseen!
Energiajätteen polttamisessa ei välttämättä ole järkeä. Kestomuovin kierrätys saattaa hyvinkin myöhemmin muuttua kannattavaksi toiminnaksi, jolloin jo olemassaolevat muoviraaka-aineet voitaisiin hyödyntää uudelleen. Toisaalta muovi, kuten muutkin jäte, on aina joko kiinteää, nestemäistä tai kaasumaista. Ehkä olisikin hyvä pitää muovi rumana roskana eikä polttaa sitä hiilidioksidiksi? Joku asiaa paremmin tunteva saa korjata, jos olen väärässä.
Jätteen kierrätystä tärkeämpää on tietysti sen synnyn estäminen. Kirpputorit, kierrätyskeskukset ja roskisdyykkaus, tai vaikka kaveripiirin tavaranvaihtajaiset ovat helppo tapa tyydyttää krääsänhimo ekologisesti ja edullisesti.
Liikenteen ja asumisen vaikutus ilmastoon on todella merkittävä, mutta sen ovat muutkin aiemmin todenneet.

Kommentoikaa! Mitä olette tehneet ilmastonmuutoksen estämiseksi? Mitä tekoja epäilette turhiksi tai jopa haitallisiksi?

♠

Only in America

2010-04-09T14:50:00.001+03:00

New Yorkissa ei tykätä hoppareista...nymag.com

♦

MADARA Cosmetics

2010-04-09T14:01:00.000+03:00

Dermatologini kertoi minulle aikoinaan, kun kyselin häneltä ihohoitovinkkejä herkälle iholle, ettei ihon puhdistamisella ja rasvaamisella yms. rituaaleilla ole varsinaista vaikutusta sen kuntoon, ja että päinvastoin, ne voivat lisätä ärsytystä. Mitä vähemmän ihoaan "hoitaa" sen parempi. Perään hän vielä huomautti, että sillä rahalla mitä ihmiskunta käyttää vuosittain kosmetiikkaan, voitaisiin maailmasta helposti poistaa nälänhätä.

Tuon statementin jälkeen olen ollut hyvin pessimistinen sekä ihmiskunnan, että kosmetiikan suhteen. Kun myllyyn laitetaan vielä kasvanut tietoisuus petrokemikaaleista, parabeeneista, PEG:eista ja muista INCI-möröistä, niin heitin lopultapyyhkeen kehään. Ja se näkyi ennen pitkää naamassani. Punotuksena, kuivuutena ja näppyinä! Olen ollut sikäli onnekas, ettei minun ole ollut välttämätöntä käyttää meikkivoidetta, mutta nyt se alkoi olla jo todella tarpeen.

Kuva

Päätin kuitenkin antaa vielä mahdollisuuden luonnonkosmetiikalle. Olin saanut Ruohonjuuresta näytteen Madaran kosteusvoiteesta, joka yllätyksekseni ei ainakaan pahentanut ihon kuntoa (toisin kuin about kaikki kokeilemani voiteet) eikä tuoksunut liian tuhdille (luonnonkosmetiikan ikävä vaiva). Ostin sitten Deep Moisture Creamin, ja täytyy sanoa, että ihan oikeasti, punotus ja kiristys katosivat yhdessä päivässä! Whoo!

Kuva

Madara on latvialainen kosmetikkayritys, jonka perustamisidea sai alkunsa kun yksi perustajajäsen heräsi kauheaan silmänympärysvoiteen aiheuttamaan allergiseen reaktioon. Brändin filosifia on sympaattista, mutta aika korkealentoista luonto ja aitous-mystiikkaa, mutta ilahduttavinta on se, että tuotteet täyttävät ECOCERT-standardit, eli baltialaisten yrttiuutteiden pitäisi korvata kemikaalipahikset.

Ehkä jos laittaa iholleen vain voiteita, joita uskaltaisi myös syödä? Se taitaakin olla tämähetkinen ratkaisuni turhamaisuuden ja nälänhädän väliseen ongelmaan...

♥

Miten muilla, kokemuksia ja suosituksia luonnonkosmetiikka-noviisille? Neitsytkookosöljyä käytän jo!

After Laughter

2010-04-06T19:37:00.011+03:00

Lisää sunnuntaimusaa, Wendy Renen soul-kappale "After Laughter Comes Tears"

myös lykke lin versio on ihana

♦

Rinne & Niinikoski goes Naamiohuvit

2010-04-06T15:15:00.002+03:00

Kansallisopperassa nyt esitettävä Verdin Naamiohuvit (Un Ballo in Maschera, 1859) kannattaa pistää korvan taakse paitsi kiehtovan tarinansa ja mahdollisesti mielenkiintoisen Vilppu Kiljusen tulkinnan, myös Rinne Niinkosken puvustuksen vuoksi.

Naamiohuvit, Kansallisoopperassa

Verdin 23. ooppera kertoo Kustaa IIII salamurhasta naamiaisissa 1792. Verdi joutui sensuurin vuoksi sijoittamaan tapahtumat kauas Bostoniin (Napoleon III murhayrityksen jälkeen Eurooppaan sijoittuvia salamurhanaytelmiä ei suvaittu), mutta Vilppu Kiljusen ohjaus tuo juhlaväen takaisin Eurooppaan, Berlusconin lenteleviä matkamuistoja vilisevään hoviin.

Rinne Niinikoski on puvustanut oopperan rohkeasti ja inspiroivasti. Hienoa, että oopperakin uskaltaa kokeilla uusia vaatteita. Vaikka oopperassa järjestetyt pizzaillatkin kuulostavat melko houkuttelevilta, alkaa menojalka vipattaa huomattavasti nopeammin näiden naamiaisten lähestyessä.

Ilmainen teosesittely järjestetään 9.4. klo 18.15 ja 13.4. klo 18.15. Tarjolla paljastuksia naamioiden ja esirippujen takaa sekä rivien väleistä. Esittelyä kuunnellessa voi samalla nautiskella lasillisen (oopperahintaista) wiskiä ja tarkkailla hieman myös muun yleisön kevään ooppera-asutrendejä.

Esityksiä on vielä 7.4., 9.4., 13.4., 17.4., 14.5., 20.5., 26.5., 28.5. Opiskelijoiden kannattaa kokeilla onneaan ja käydä kärkkymässä esityspäivänä viime hetken permantolippuja, jotka myydään 10€ hintaan, jos paikkoja on jäljellä.

♣

Kirsikankukkia seinillä

2010-04-05T14:06:00.003+03:00

Napa galleriassa avautui viime keskiviikkona japanilaisen Toshiyuki Fukudan ehdottomasti tutustumisen arvoinen näyttely.

Toshiyuki Fukuda (vas.) kertomassa töistään

Fukudan käyttää töissään paperinenäliinoja, joiden päälle rakentuu pieniä moniulotteisia ja -tulkintaisia maailmoja. Nenäliinojen avulla teoksiin syntyy ainutlaatuisen elävä pintarakenne, joka toimii eräänlaisena siltana teosten maailman ja niiden ulkopuolisen arjen välillä.

Toskiyuki Fukuda Napalla, taustalla taiteilijan teoksia.

Kuva Napa

Näyttely on avoinna 24.4.2010 asti, mutta kannattaa käydä apajilla pian - punaisia pilkkuja näkyy jo monien teosten kohdalla!

Lauantaina Napalla oli tarjolla myös munanmaalausta. Tapahtuma keräsi kymmenittäin innokkaita ja taidokkaita sadetta pelkäämättömiä maalareita, joiden upeat tuotokset keräsivät uteliaita ja ihailevia katseita myös ohikulkijoilta:

Napamainen pääsiäismunametsä

Munanmaalauksen ohessa oli mahdollisuus keskustella taiteilijan kanssa tämän töistä, juoda kahvia ja maistella erilaisia japanilaisia makeisia.

Syntaxerror ihastui ideaan ja toivoo: Lisää tällaisia tapahtumia Helsinkiin!

♣

NOP

2010-04-04T15:21:00.002+03:00

Poks kävi tänään ihastuttavassa punavuorelaiskahvilassa, mutta siitä lisää tuonnempana. Ensin hehkutan Tallinnassa sijaitsevaa kahvila-ravintola-luomukauppaa. NOP sijaitsee J. Köleri -kadulla, jonne pääsee Narva maanteetä pitkin. Puoti on sympaattisessa puutalossa ja voi olla hivenen vaikea huomata. Paikka on kuitenkin vierailemisen arvoinen: lounasannokset ja leivonnaiset ovat paitsi herkullisia myös kohtuuhintaisia, ja miljöökin on viihtyisä. Suosittelen!

Kuva

♠

Soittolista sateiseen sunnuntaifiilikseen!

2010-04-04T10:14:00.003+03:00

Ystäväni Martin on laatinut Syntax errorille ihanan, randomin ja eklektisen soittolistan!

http://open.spotify.com/user/mstojanov/playlist/6Z1nw4ecNIj7ZJNLsL0sf9

Mukana on mm. Grace Jones the Magnetic Fields, the Fiery Furnaces, Elton John, Talking Heads, The XX, Phoenix.... ja sekä bändejä joista en ollut kuullutkaan aikaisemmin, mutta eläköön ihmiset, jotka pitävät huolta ystäviensä musiikillisesta sivistymisestä!

Kuva

Error loves!

♥

Autetaan mikrolainoilla!

2010-04-01T23:53:00.002+03:00

Olen yleensä kyyninen kehitysapuhankkeiden suhteen. En esimerkiksi lahjoita kuukausittain rahaa millekään järjestölle, koska oletan rahojeni menevät feissareiden palkkoihin. Poikkeus kuitenkin löytyi! Minusta mikrolainat ovat kuitenkin suurenmoinen idea. Mikrolainojen avulla on voidaan paikallista yhteisöä kehitysmaissa kehittää kestävämmin sen omista ehdoista ja oloshteista käsin. Mikrolainojen keksijänä pidetään bangladeshilaista Muhammad Yunusia, joka sai pankkitoiminnastaan Nobel-palkinnon vuonna 2006.

Kuva

Mikrolainoja voidaan myöntää hyvin köyhillekin ihmisille oman elinkeinon luomiseksi. Niiden avulla paikalliset voivat saada elinkeinon yrittäyydestä, elättää perheensä ja saada taloudellista itsenäisyyttä. Erityisen vakuuttuneeksi mikrolainojen edusta naisten aseman parantamisessa tulin sen jälkeen, kun näin viime syksynä Teemalta dokumentin naisten elämästä Keniassa. Dokumenttielokuvan nimeä en valitettavasti enää muista, mutta sen oli todella rankka, mm. pikkutytöt ja mummotkin kertoivat pelkäävänsä raiskauksia, mutta siinä yrittäjyys esitettiin yhdeksi keinoksi naisille itsenäistyä hyvin patriarkaalisesta yhteisöstään.

Kuva

Suomessa Kirkon Ulkomaanavulla on Naisten Pankki- niminen rahasto, jonka tarkoituksena on tukea mikrolainoilla ja koulutuksella kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä. Naisten pankki perustaa kehitysmaihin naisten hallinnoimia kyläpankkeja, joista myönnetään pienlainoja naisille oman yrityksen perustamiseen sekä ammatillista koulutusta. Tukea voi antaa kuukausittain 25 euroa, kertalahjoituksena tai ryhtyä osakkaaksi 750 eurolla. Kansainvälisistä järjestöistä löytyy mm. sympaattiselta kuulostava Kiva, jonka listoilta voi valita itse, mitä yrittäjyyshanketta haluaa tukea, ja missä maassa.

Kuva

Kivan kautta voi esimerkiksi auttaa Libanonilaista Alia perustamaan oma apteekki. Ja sitten kun Ali maksaa takaisin, voi tukea taas uutta projektia, ja sitten taas uutta... Inspiraatio!

♥

Shopping win

2010-04-01T23:08:00.001+03:00

Yli kuukauden obsessoinin jälkeen lopultakin ostin MM6 mekon, joka taannoin vietiin kaupasta nenäni edestä. Vakoilin sitä SSAW:sta kunnes aleprosentti tippui 40:een.

Se voi olla mekko, tunika, jakku, takki... täydellistä!

Nettikaupassa on muuten käynnissä loppuunmyynti, 3.4 alkaen yli 50 euron ostoista saa yllätyslahjojakin, siellä yritetään tosissaan päästä kamasta eroon. Miten olisi ihonvärinen muumuu?

♥

Ihan normaalia

2010-03-28T14:31:00.003+03:00

Minulla on tapana hamstrata nurkkiin kaikkea mielenkiintoista. Tänään löysin siivotessani nivaskan kuukautissuojafirmojen sponsoroimia infolehtisiä Sinulle, Nuori Nainen. Katsotaanpa.

Ensimmäisenä vuorossa on Always.

Kirjanen hieman vanhemmille tytöille.

Alwaysin kirjasessa muistutetaan moneen kertaan, ettei kannata huolestua, vaikka ei olisikaan kokenut samoja muutoksia kuin kaverit, tai jos uudet muodot pelottavat. Nämä ovat normaaleja asioita. Seksistä puhutaan yllättävän paljon. Intiimihygieniatuotteet käsitellään kattavasti, ellei kuukupin puuttumista lasketa. Tämä tuote ei kuitenkaan kuulu Alwaysin tuotevalikoimaan.

Niin ikään Alwaysin käsialaa oleva Muutos on hiusmallien ja värivalintojen perusteella jokusen vuoden Aika nauttia olosta -lehtistä vanhempi.

Teemana on nimen mukaisesti muutos. Lopussa on jälleen kattava tuote-esittely ja kätevä irti leikattava tiivistelmäsivu, jonka voi ottaa mukaan terveyssideostoksille.

Viimeisenä vuorossa on Libressen ja O.B.:n kustantama Sinä & Minä, jossa on havainnollisia piirroksia munasarjoista ja siemenjohtimista. Pojat käsitellään suppeahkosti, mutta kuukautiskipuja helpottava voimistelu on uusi elementti.

Sinulle, murrosiän kynnyksellä oleva nuori.

♠

M.C. Escher Amos Andersonin taidemuseossa

2010-03-15T15:21:00.003+02:00

Hollantilainen M.C. Escher (1898–1972) tunnetaan matemaattisesta, paradokseja ja oivalluksia vilisevästä grafiikastaan. Nyt hänen töitään on mahdollisuus ihastella Helsingissä Amos Andersonin taidemuseossa 31.5. asti. Yleisöopastuksia järjestetään suomeksi keskiviikkoisin klo 17.30 ja ruotsiksi maanantaisin klo 16.30.

Circle Limit II, 1959

Luvassa on myös aiheeseen liittyviä luentoja:

FM Raisa Jäntti – M.C. Escher: Taidemaailman ulkopuolella? Keskiviikko 17.3. klo 18–19

Prof. Mats Gyllenberg – Matematiikka taiteen kielenä. Keskiviikko 7.4. klo 18–19

Yliopettaja Pasi Kaarto – Kolmiulotteisuuden harha. Keskiviikko 21.4.2010 klo 18–19

Suhteellisuus, 1953

Minä aion mennä paikalle heti, kun saan jonkun seurakseni – mahdollisesti useammankin kerran.

♠

Kuvat täältä.

Kuin kaksi innovaatiota

2010-03-13T13:08:00.006+02:00

Haku yliopistoihin on käynnissä. Huomaako joku eron näiden kahden oppilaitoksen mainosten välillä? Minä en. Jos ette usko, kuunnelkaapa hetki ilmaista Spotifyta, niin samankaltaisuus on entistäkin ilmeisempi.

Kuva

Kuva

♠

Jean Paulin ja Angeliquen mysteeri: keitä ovat hullu huilisti ja hillitön huutaja?

2010-03-10T10:54:00.000+02:00

Turengin Pelastusarmeijan kirppiksen levylaaria selaillessa käteen osui Jean Paulin ja Angeliquen LP. Levyn kannessa Jean Paul ja Angelique makailevat eteerisen näköisenä viltillä, J-P tapailee huilua ja Angelique haukkaa omenaa. Etualan piirroskuvassa huilu on lähes eroottisesti aseteltu (Jean Paulin?) paljaiden varpaiden väliin. Pakkohan levy oli viedä kotiin. Hinta, 1 euroa, oli kohdallaan.

Pelastusarmeijan normaalin musiikkitarjonnan perusteella uumoilin levyn musiikillisen sisällön olevan jotakin new age gospelin tai hissi-iskelmän väliltä. Kotona odotti kuitenkin yllätys: Jean Paul ja Angeliquen levytys on kuuminta ikinä! Psykedeelisfunkahtava huiluttelu tuo etäisesti mieleen astetta gruuvimman version Ennio Morriconen tuotannosta. Jean Paul pärskii huiluun antaumuksella, Angelique keskittyy lähinnä huokailuun, huutamiseen ja vinkumiseen.

Mutta keitä ovat Jean Paul ja Angelique? Non so. Musafoorumeilta kaivettujen vinkkien avulla selvisi, että varvashuilulevyn jälleenmyyntihinta liikkuu jossain akselilla 40-150 euroa. Paul Durangon mielestä J-P&A on "super rare french grooves". Youtubesta voi käydä kuuntelemassa pariskunnalta vähän iskelmäpitoisempaa fiilistelyä. Mutta mutta, keitä ovat karvarintainen Jean Paul ja Barbra Streisandin kaksoisolento Angelique?

Tiedätkö sinä? Postaa tietosi Syntaxille, parhaimman vastauksen lähettäjälle palkintona C-kasetillinen Jean Paulin ja Angeliquen huilutaidetta.

Upea Lara, ihana Marc!

2010-03-04T12:55:00.001+02:00

Marc Jacobs haastattelee Lara Stonea Interview-lehdessä:

http://www.interviewmagazine.com/fashion/lara-stone/

Kuva

Interview Magazine on muutenkin tutustumisen arvoinen!

♥

True Blood

2010-03-03T15:21:00.001+02:00

Maanantaina TV2:lla alkoi uusi HBO-sarja True Blood. Kun aluksi kuulin, että kyseessä on sarja, jossa vampyyrit pyrkivät elämään normaalia elämää ihmisten parissa, haukottelin. Kun nimi Alan Ball tuli esiin, minun oli pakko katsoa, mistä on kyse - onhan American Beauty lempielokuvani ja Six Feet Under lempisarjani.

Kuva

Ensimmäisen jakson perusteella en ihastunut, vaikka eräs keskeisistä hahmoista, Bill (yllä), onkin hurmaava. Avausjakso vihjaa, että sarjassa nähdään paljon seksiä, mutta luulenpa, että tämä on vain yritys koukuttaa kyttääjäpervoja sarjan pariin.

Keskiössä on kuitenkin tavallinen draama, joka voi olla erinomaistakin, kunhan hahmoja päästään syventämään. Ongelmana on, että toistaiseksi hahmot eivät vaikuta läheskään yhtä samastuttavilta kuin vaikkapa Fisherin perhe. True Bloodin tapahtumat sijoittuvat takapajulaan, jossa useimmat ihmiset ovat vastenmielisiä pikkurikollisia. Päähenkilöt poikkeavat toki tästä muotista - olematta kuitenkaan kovin paljon sympaattisempia. Billiin ihastuva Sookie (alla) on raivostuttavan hyveellinen ajatuksia lukeva tarjoilija, jonka paras ystävä on vihainen ongelmanuori Tara. Isovelimäinen baarinpitäjä Sam jää niin ikään etäiseksi. Ja eteläinen jenkkiaksentti ärsyttää aina!

Kuva

Koska Alan Ball on jumala, katson sarjaa vielä muutaman jakson verran. Saatan palata pyörtämään puheitani, jos kunnolla addiktoidun.

♠

Ilmaislaarin aarteita

2010-02-26T18:23:00.000+02:00

Nämä timangit oli joku hyljännyt kirjaston ilmaishyllyyn:

Kuva johtaa hiukka harhaan: kyseessä on sangen feministinen katsaus siihen, kuinka nainen voi löytää paikkansa maailmassa. Kokeile esim. subjekti/objekti-harjoitusta: nauhoita puhettasi ja etsi vanhan kunnon lauseopin avulla kaikki subjektit ja objektit. Oletko nainen joka toimii vai jolle vain tapahtuu asioita? Nerokasta!

Paras musiikki tehtiin 98-2(?), sen tietävät saksalaiset. Sisältää mm. The Outhere Brothersien klassikon
Pass The Toilet Paper. Lappuhaalarit & smile-paita päälle ja DANCE NOW!

Eläköön kotihousut

2010-02-26T16:25:00.000+02:00

Nerokas muotiblogiparodia:

http://kotihousut.blogspot.com/

Kuva

Täydellistä random-inspiraatiota! Ja blogiin saa lähettää myös omia kuvia!

♥

Angry Video Game Nerd

2010-02-25T17:36:00.003+02:00

Pelihullu pikkuveljeni esitteli minut lähiaikojen samastuttavimpaan antisankariin. Kukapa meistä ei olisi raivonnut televisiolle epäonnistuessaan videopelissä. Harva kuitenkin tekee sen näin osuvalla verbaliikalla (shit pickle, fuckballs). Suosittelen tätä kaikille aggressio-ongelmaisille ja/tai retropelientusiasteille, jotka eivät koskaan oikein ymmärtäneet 3D-pelien viehätystä.

♠

Shopping fail

2010-02-21T23:27:00.001+02:00

Olen yrittänyt kehittyä shoppailjana. Yritän ostaa kauniita, viimeistelyjä ja laadukkaita vaatteita. Hyvistä materiaaleista. Hienot leikkaukset ja pedantti viimeistely. Toimisivat niin töissä, kuin vapaallakin. Vaatteita, jotka sopisivat yhteen kaikkien muiden vaatteideni kanssa niin, että vähitellen minulle karttuisi niukka ja koordinoitu basics-garderobi. Kun yritän sovittaa näitä tavoitteita opiskelijabudjettiin ja esteettisen itseni etsintään syntyy yksi iso SYNTAX ERROR.

Case 1. Pidän Martin Margielan puristisista, ankarista ja minimalistisista vaatteista. Olen hypistellyt yhtä MM6 mekkoa Beamissa. Sen alkuperäinen hinta oli ylitepääsemättömät 278 euroa, mutta sitten sen hintaa alennettiin 70%. Minä sovitan, tutkin ja mietin, raaskinko ostaa, kun se on dry clean. Jätän sen kauppaan, mietin viikonlopun yli, ja päätän, että haluan sen sittenkin.

En mennyt liikkeeseen heti aamusta.

En soittanut ja anellut sen laittamista syrjään, kunnes tulisin iltapäivällä ostamaan sen.

En lähettänyt poikaystävää/äitiä/mopsia poimimaan sitä minulle.

Mitä tapahtuu? Sillä sekunnilla, kun astuin sisään liikkeeseen, joku nainen oli juuri ostanut sen.

Enkä edes tajunnut tarjota ostajalle kahtakymppiä siitä, että hän ei ostaisi mekkoa.

FAIL FAIL FAIL. RIP, tavataan Ebayssa, kun vetoketjut poistuvat muodista.

Case 2

Olen etsinyt välikausitakkia, jotain trenssin ja parkan väliltä. Ryhdikästä, yksinkertaista, ajatonta, muttei preppyä. Päädyin intensiivisen etsinnän jälkeen Max&Co:lle ja sovitan polvipituista trennsimäistä takkia, jossa ei tosin ollut kaksirivisiä nappeja ja vyötä, jotka saavat minut näyttämään pönäkältä. Sen sijaan siinä oli huppu. Se oli effortless ja elegantti. A.P.C- henkinen. Harmikseni se oli myös vähän kesäisempi takki, kuin mitä olin hakenut. Jätin sen kauppaan. Muutin mieltäni ja palasin noutamaan sitä kahden päivä kuluttua. Oma kokoni oli sold out. FAIL.

Mitä tästä opimme? Jos se näyttää hyvältä ja tuntuu hyvältä ja tarvitset sitä niin toimi heti. Tai jos epäröit, niin pistä edes varaukseen. Tai muuten katkeroidut ja päädyt rasittamaan lähimmäisiäsi mekkojorinoilla.

Kuva

♥

Impulssiostos

2010-02-21T18:26:00.000+02:00

Tilasin juuri tästä hienosta blogista koostetun kirjan Amazonista - saksaksi (siis amazon.de:sta). Olen lukenut saksaa kaksi vuotta yläasteella. Tuolloinkin enimmäkseen puhuimme tunnilla luokkani leirikoulusuunnitelmista. Mutta hei, kuinka vaikeaa geneerinen germaani voi olla... Ausloggen. Odotan, tuleeko postista se, mitä tilasin, ja maksaako se todella sen verran kuin pitäisi.

♠

Kotitakin paluu

2010-02-19T17:00:00.005+02:00

Tyylistään tinkimättömällä mummillani oli tapana käyttää aina kotioloissa mitä kummallisimpia kaapuja. Useimmat kaavut muistuttivat mielestäni erehdyttävästi aamutakkeja. Mekkoja, kaapuja, takkeja, mitä asut sitten olivatkaan, piti koossa useimmiten kangaspäällysteiset pienet pyöreät napit tai noin 20 cm pituinen vetoketjun virkaa tavoitteleva kiinnitin.

Vasta myöhemmin tajusin, että nämä kaikissa eri pastillisävyissä ja kukkakuoseissa säihkyvät muotiluomukset eivät toden totta olleet aamutakkeja nähneetkään. Ne olivat kuin olivatkin kotitakkeja (aka tiettävästi myös siivoustakki), jotka kuuluivat jokaisen modernin naisen garderoobiin -60 luvulla.

Mutta miten kotitakit liittyvät vuoteen 2010, helmikuuhun ja perjantaiseen Aleksandriaan? No, uskokaa tai älkää, siivoustakit ovat tehneet näyttävän paluun akateemikkojen arkeen, tällä kertaa tosin yksityisen ja julkisen turhat rajat vallankumouksellisesti räjäyttäen (tosin Kylli-täti oli tässäkin asiassa paljon edellä aikaansa esiintyessään kotitakki yllään televisiossa). Siivoustakit ovat nyt Aleksandrian arkea!

Kotitakki kuului Kylli-tädinkin asustoon

Siivoustakkeja vilisee siellä täällä. Pieniä esikkoja vaalenkeltaisella pohjalla, villejä geometrisiä neonkuoseja (jotka vievät raikkaasti ajatukset jopa 90-luvun alun suomalaisen muodin kultakauteen) ja kotoisen nukanharmaita kuoseja, joiden monivivahteinen ja täsmällisiä määrittelyjä kaihtava sävy voi olla peräisin myös pesukoneeseen eksyneestä vääränvärisestä sukasta. Aleksandriassa kaikki nämä kuosit esittäytyvät vieri vieressä tasaisen naputuksen rytmittäessä ajatusten täyttämää hengitystä ja suuren yhteisöllisyyden vallitessa.

Sarkiolta Hakaniemen Kauppahallista saa vielä aitoja kotitakkeja

Mummini oli aivan oikeassa, siivoustakki on juuri oikea asu kaikkeen luovaan toimintaan. Ja lisäksi mitä oivin päällinen pakkaspäivien villavaatekerroksille. Mikä voisi tehdä Allussa työskentelystä miellyttävämpää kuin ainutlaatuisen mukava kotitakki.

Kuvat lainattu täältä: Kylli-täti, Sarkion kotitakit

♣

The Noah's Ark Burger!

2010-02-18T17:48:00.001+02:00

Tätä ei kannata katsoa, jos yrittää lähiaikoina syödä. Saatavilla on myös versio, jossa soi isänmaallinen musiikki.

♠

Pitää juosta niin kovaa kuin pystyy, jotta pysyisi paikallaan

2010-02-18T17:36:00.000+02:00

Viime aikoina olen viettänyt laatuaikaa in bed with Pekka. Sängyssäni on murahdellut kaksi askia norttia päivässä polttava änkyttävä ukkeli, jonka harratuksiin kuuluvat sonnien kasvatus, globaalin perheyrityksen johtaminen, pilkkiminen ja kilpapurjehdus. Mies, joka on lainannut mottonsa Irvikissalta. On juostava niin kovaa kuin pystyy pysyäkseen siinä, missä on.

Puhun nyt Pekka Herlinistä eli PH:sta, jonka elämäkerta "Koneen ruhtinas" on kirjavuoteni yllättävähkö avaaja. Jossain on onnistuttu, kun parikymppinen kaupunkilaishumanistitar huomaa ajattelevansa hiukan liian usein alkoholisoitunutta yritysmogulia, jonka johtamisfilosofia pohjaa suoraan Machiavelliin ja sodankäynnin strategiaan. Hatunnosto elämänkerturi John Simonille, vaikka välillä "Ruhtinas" lipsahtaakin Dynastia-dramatiikkaan ja kyökkipsykologiaan. Puutteista huolimatta kirja lumpsahti alas lähes yhtä soittoa, myös ne jaksot, joissa kuvaillaan yksityiskohtaisesti PH:n lähes rituaalinomaisena toistuvia pilkkireissuja. Respect!

PH:n tarinassa ja elämänfilosofiassa on jotain lohduttavaa. Bisnestä voi hoitaa alkkiksenakin - tärkeää on tehdä päätökset ennen, kuin känni on päässyt liian kovaksi. Huteja tulee, mutta ilman niitä ei päästäisi koskaan eteenpäin.

Parikymppisenä PH pyöriskelee jotenkin tutuntuntuisten ongelmien kanssa: suvun velvoitteet pitäisi täyttää, mutta mieli halajaa nummille vapaana kirmailemaan. Liikuttavassa kirjeessä tulevalle vaimolleen Kirstille Pekka kuvailee, kuinka hän tahtoisi aikaa, joka olisi vain heidän, aikaa, jolloin voisi maata pellolla ja katsella taivasta, ottaa rahtilaivan, yhdentekevää minne...

Oih ja voih.

Ja olihan se PH aika hot.

OBERIU

2010-02-16T15:10:00.003+02:00

ОБэРИу - Объединение реального искусства (Todellisen taiteen yhdistys) oli 1920-1930-luvulla toiminut venäläisten avantgardistien ryhmittymä, joka tunnettiin muun muassa omintakeisista performanssiesityksistään. Suomessakin kulttisuosiota nauttiva Daniil Harms oli eräs OBERIUn voimahahmoista, absurdeista pikkutarinoistaan ja lastenrunoistaan tunnettu eksentrikko, joka ystävänsä Aleksandr Vvedenskyn kanssa perusti yhdistyksen vuonna 1928. Muista jäsenistä mainittakoon Nikolai Zabolotsky, Konstantin Vaginov ja Igor Bahterev. OBERIU sai vaikutteita futurismista ja venäläisestä formalismista, ja siihen kuului elokuvantekijöitä, kuvataiteilijoita, näyttelijöitä sekä ennen muuta runoilijoita. Manifestissaan oberiutit julistivat vastustavansa "niitä, jotka kuohivat sanan". "Runot eivät ole piirakoita emmekä me sillejä!"

Vvedensky.

OBERIUn suosimaa nonsense-runoutta, juonirakenteen pirstaloimista ja yleistä kummallisuutta ei sosialistisen realismin aikakautena katsottu hyvällä, vaan ryhmän "kirjallinen huliganismi" tuomittiin ankarasti. Osa jäsenistä pidätettiin sensuurin kiristyttyä 1930-luvulla, ja esimerkiksi Harms kuoli vankilassa.

Harms.

OBERIUn jäsenien tekstejä julkaistiin harvakseltaan - silloinkin lähinnä lastenlehdissä - ja on sinänsä ihmeellistä, että niitä on säilynyt lainkaan jälkipolville. Ellei filosofi Yakov Druskin olisi henkensä vaarantaen livahtanut jo pidätetyn Harmsin kotiin hakemaan tämän ja muiden oberiuttien tuotoksia, heidän työstään ei todennäköisesti olisi enää jälkeäkään. Nykyäänkin OBERIU-vaikuttajien teosten löytäminen vaatii asiaan vihkiytymistä ja mieluiten sujuvaa venäjän kielen taitoa. Englanniksi on käännetty etenkin Harmsia ja Vvedenskyä, mutta myös Vaginovilta löytyy eräs englanninkielinen romaani. Vinkatkaa, jos tiedätte minua enemmän saatavilla olevista teksteistä. Toistaiseksi sivistykseni rajoittuu lähinnä Harmsin tuotantoon.

♠

Kuvat varastin Wikipediasta.

Taidetta perjantain varhaisiltaan

2010-02-11T21:59:00.012+02:00

Huomenna tai/ja ylihuomenna kannattaa suunnata Sanomataloon katsomaan Riikka Kuoppalan "Äiti, mulla on nälkä!" -ruokainstallaatiota.

Teos keskustelee yhteiskunnan eriarvoistumisesta, tuloerojen kasvusta ja nälkäisistä suomalaisista lapsista ja on osa Yhteisvastuukeräyksen tämän vuoden kampanjaa.

Keskiviikkona 12.2. ruokaa oli jo kasautunut melkoinen vuori

Installaatio koostuu päivittäin kasvavasta ruokakasasta, jonka paisuttamiseen katsojien toivotaan osallistuvan tuomalla mukanaan lämpöä ja valoa kestäviä elintarvikkeita. Lauantaina 13.2. koko ruokakasa jaetaan pois lapsiperheille.

Lisäksi installatioon kuuluu yhteiskunnallinen Kokkikoulu, jossa päivittäin vaihtuva vieras saa tehtäväkseen kokata aterian kahdella eurolla.

Kuoppala ja Mäki keskustelevat illan menystä

Kokkeina on nähty jo Teemu Mäki, anarkistimartta Susanna Arola, tsetsenialainen kansalaisaktivisti Asman Amagova ja perheenäiti Katja Pehkoranta. Huomenna klo 17 vuorossa ovat dyykkaajat Jessica Suni ja Nina Nordström.

Kuvat ja paljon lisätietoja installaatiosta: Äiti, mulla on nälkä!

♣

Blast from the alternative past: Goodbye Lenin

2010-02-10T10:58:00.001+02:00

Muutin 4-vuotiaana Suomeen, mutta olen syntynyt Neuvostoliitossa. Löysin kotoa aapisen vuodelta 1990. Kirja taitaa olla viimeisiä laatuaan.

Heti ensimmäisellä aukeamalla ekaluokkalaiset kohtaavat Lenin-sedän:

"Lenin - eli. Lenin - elää. Lenin- tulee elämään." Tämä ensimmäinen tavausharjoitus johdatti koululaiset lukutaidon ja aatteen pariin. Lukuvuoden päätteeksi he osaisivatkin jo lukea pieniä novelleja, kuten oppikirjan viimeisen tekstin " Poika ja Lenin".

Hmm, ensimmäinen oppimani laulu oli (käännettynä) : "Mä olen pieni tyttönen, en käy edes koulua, en ole nähnyt Lenininä, mutta häntä rakastan." Se ei ollut kyllä ihan totta, sillä lastentarhassa oli hänen kuvansa seinällä.

♥

Viikon treenivinkki: japanilaista rintajumppaa!

2010-02-07T12:09:00.000+02:00

Ovatko rintasi liian pienet? Tai epäsymmetriset? Ryhdittömät? Nämä näpsäkät täsmähoito-ohjeet säästävät sinut turhalta neuroosilta ja mielipahalta!

Ohjeet ovat peräisin japanilaisesta Non-no - nuortenlehdestä, vol 8/2009.

Seuraavaksi ajattelin opetella lehdestä jokaisen kawaii-poseerauksen. Ne saattavat olla avuksi, kun yrittää pysäyttää bussia lumidyynien keskeltä.

♥

Viikon treenivinkki: Ui Nakuna!

2010-01-28T22:36:00.002+02:00

Kuva

Kaipaatko urbaania spa-tunnelmaa ydinkeskustasta kohtuuhinnoin? Tai uimalaa, jossa ei tarvitse sietää kirkuvia lapsia? Vai vetoaako sinuun kaurismäkeläinen tuberkuloosiparantola-romantiikka? Yrjönkadun uimahalli on kaikkea tätä. Ja toisin kuin huhutaan, ei siellä ole pakko uida alasti, mutta kunhan ei kavahda muiden luonnollisuutta (uimalasien käyttö ei välttämättä ole paras idea).

Yli 80-vuotias uimala on pelkistetyn kaunis, rakennus historiallinen ja tunnelma rauhallinen. Se on auki myöhään eli 21.00 asti. Se on edullinen, opiskelija pääsee uimaan 2,50 eurolla. Uimalan yläkertaan kannattaa silti mennä ainakin kerran! Se on tunnelmaltaan kylpylämaisempi:saat omat pyyhkeet ja kylpytakin sekä oman "hytin", jossa voi ottaa torkut (tai kasvonaamiot) vanhalla sairaalasängyllä.

Yläkerrassa on kahvila ja uimahallin varsinaiset hengailualueet, joilta voi tiirailla alakerran uimareita. Listalla on mm. lohikäärme-jääteetä, mahtavaa vuohenjuustoleipää, sekä fetapiirakkaa nokkosjäätelöllä! Ja tarjoilijoilla on muuten univormu.

Eli seuraavan kerran, kun ahdistut duunista/tentistä/gradusta, pidä parin tunnin spa-tauko Yrjönkadulla. Se voi olla kaunis alku uudelle harrastukselle.

Suosittelisin Yrjönkadun uimahallia myös treffipaikaksi, varsinkin jos ei kärsi heteroseksuaalisuudesta. Naisten vuorot ma, ke, pe , su ja miesten ti, to ja la.

Lopuksi animaatiota uimahallista:

http://www.m2hz.net/taxonomy/term/567

"Hirvipeijaiset" - an ethnographic study of a moose party

2010-01-25T23:29:00.003+02:00

Tampereen yliopiston metsästysyhteisöjen ja urbaanin talonpoikaiskulttuurin tutkimuksen laitokselle työstämäni etnografisen tutkimuksen empiirisen case studyn analyysi on vihdoin valmis, ja ylpeänä käyn nyt esittelemään ennakkoon joitakin alustavia tuloksia - yksinoikeudella syntax errorille, totta kai!

Tutkimukseni empiirisen osan tavoitteena on ymmärtää hirvipeijaisia moniulotteisine aineksineen yksittäistä juhlaa tai juhlijaa laajempana, yhteisöllisenä kokonaisuutena. Etnografian kohteena on historiallisesti spesifiin produktioympäristöön paikantunut juhlapaikka, herttoniemeläinen ravintola Pikku Hukka, joka on kaupunkilaisen hirvipeijaiskulttuurin merkittävä ylläpitäjä ja traditioiden uusintamisen julkinen foorumi.

Pikku Hukka fyysis-materiaalisena ympäristönä

Tutkimuksessa käytettiin menetelmänä osallistuvaa havainnointia, joka tarkoittaa ihmisten toiminnan tarkkailua fyysis-materiaalisessa ympäristössä vapaasti ja luonnolliseen toimintaan mukautuneesti. Vuorovaikutus tapahtui ensisijaisesti tarkkailtavien kohteiden, hirvipeijaisvieraiden, ehdolla. Saavuttaakseen maksimaalisen naturalismin, tutkija ja hänen assistenttinsa koettivat simuloida hirvipeijaisvieraiden käytöstä reaaliajassa. Tähän ns. empaattisen tutkimusotteeseen kuuluvasti tutkijat pukeutuivat rituaaliasuihin ja osallistuivat syömä-, juoma- ja uhrilauluriitteihin.

Tutkijan assistentti rituaaliasussa ja ns. "hirven merkki"

Kommunikatiivisissa teoissa, kuten hirvipeijaisrituaaleissa, tuotetaan asiantiloja erilaisilla akteilla, kehyksillä ja diskursseilla. Etnografisessa tarkastelussa huomio kiinnittyy siihen, kuinka uhrieläimen eli hirven käsite on postmodernissa kaupunkikulttuurissa liudentunut tarkoittamaan mm. graavilohta, tonnikalamössöä ja fetasalaattia. Lihallinen hirvi oli läsnä ainoastaan käsitteiden rajat murtavassa ns. "hirvipadassa".

Postmoderni hirvi

Merkittävä yhteisöllinen liima hirvipeijaisissa tuntuu olevan kantaattista laatua. Osallistuvaa havainnointia tukeva kvantitatiivinen analyysi osoitti, että laulujen määrä korreloi vahvasti tarjottujen snapsien suhteen. Lauluaktin toteutumista edelsi yleensä pienryhmissä auktoriteettiasemaa nauttivan yksilön kovaääninen pyyntö. Tässä ote kenttäpäiväkirjasta:

”Hei Tarja, soita Kotkan poikii! Ja sit se Lentäjän poika!”
[informantti Y, keski-ikäinen mies]

Osallistuvan havainnoinin lisäksi tutkimuksessa käytettiin hyväksi paikan päältä kerättyjä tekstiaineistoja

Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa kerääntyi ennennäkemätön määrä niin sanottua toiminnallista eli proseduraalista tietoa eli menettelytapatietoa (embodied knowledge), joka niin valitettavan harvoin valaisee arkisen toimintaympäristömme piilevää ja hiljaista tietoa. Tutkijakollegion harras toive on, että nämä alustavat virikkeet eivät johtaisi jatkotutkimukseen, sillä osallistuva havainnointi johti vahvaan eläytymiseen hirvipeijaisten jälkimaininkien syvään transsitilaan. Tuon piilevän ja hiljaisen tiedon mustan aukon kaivelu loukkaisi syvästi tutkimuksen etiikan perusperiaatteita.

2010-01-23T12:24:00.001+02:00

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/1459956/syntaxerror?claim=ybkxedvagf8">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Suomella on oma Anna Wintour ja hänen nimensä on Sami.

2010-01-21T21:47:00.003+02:00

Vanhenemisesta puheen ollen. En ole (vielä) Glorian kohderyhmää, joka mielestäni profiloitui hyvin konservatiivisten porvarisrouvien lehdeksi. Sain siitä kauhun väristyksiä, kun jokaisesssa lehdessä oli editorial, jossa esiteltiin kauden uusinta businessmuotia - housupukuja, kauluspaitoja, bleisereitä blondin nutturapäisen mannekiinin päällä. Oikis-sosialisaatiossani meni jokin vikaan.

Kinnostuin Gloriasta vasta, kun sen uudeksi päätoimittajaksi valittiin Sami Sykkö. Näin tänään uusimman numeron, ja pienen selailun perusteella valinta on ollut erinomainen. Lehti on sanut vähintään 10 vuoden face-liftin. Se oli jopa... elegantilla tavalla raikas. Jorma Uotilan sisustusratkaisuja? Samu-Jussi Kosken valintoja klassikkovaatteiksi? Maahanmuuttajataustainen uutisankkuri? Värikkäät muotieditorialit? Paljon kulttuurisivuja. Valloittavaa. Jaana Pelkonen ja Kiira Korpi? No, on pahempaakin nähty. Täytyy tutkia lehteä uudelleen, voittaisikohan se sovinnaisaneemisen Olivian tai epätasaisen Trendin tässä kuussa...?

Kuva

♥

Vanhenemisen sietämätön keveys

2010-01-21T12:08:00.001+02:00

Olen huomaamattani alkanut muuttua snobiksi. Olen toki aina tuntenut sympatiaa Cranen veljeksiä kohtaan, mutta uskotellut olevani jotenkin maanläheisempi, kansanmielisempi ja niin edelleen. Nyt tunnustan: en ole. Kaikki tuo on silkkaa teeskentelyä. Jaksan kiinnostua vain älykkäästä seurasta, Marimekon lakanoista, Arabian astiastoista ja viimeisimpänä - designlampuista! Lukiossa snobiuteni rajoittui musiikki- ja kirjamakuun: mitä omituisempaa, sen parempaa. Fuksivuoteni elin kasviskeitolla, puurolla ja halvimmalla Euroshopper-kahvilla. Nyt huomaan, että kotonani on aina pinjansiemeniä, balsamicoa, parmesania, täysjyväpastaa, sushiriisiä ja maapähkinäöljyä. Minulla on Lundian kirjahylly.

Kuva täältä.

Osittain tämä on seurustelukumppanini vaikutusta. Hänen myötään olen alkanut matkustella, juoda muitakin viinejä kuin El Tiempoa ja käyttää ehjiä vaatteita. On kuitenkin vaikea erottaa, mikä on luontaista kasvua ja mikä toisen ihmisen vaikutusta. Teini-ikää tuskin voi pitää aidosti edustavana status quona. On vapauttavaa, kun ei tarvitse teeskennellä olevansa rempseä. Muutoksen hyväksyminen on ehkä hankalaa nuoruusajan ystäville, joiden kanssa käytiin Kallion kaljajuottoloissa, mutta siitä ei pidä tuntea liikaa syyllisyyttä. Tervehdin ilolla nykytilannetta, jonka koen rehellisemmäksi kuin idealistisen nuoruuteni.

♠

Viikon treenivinkki

2010-01-20T20:05:00.001+02:00

Tuntuuko joskus siltä, että olisi kiva urheilla, mutta aika ei yksinkertaisesti riitä. Jos toisinaan päivään sisältyykin ylimääräinen 45 minuuttinen, on se houkuttelevampaa viettää lukien jotain hyvää kirjaa, kuin Hallintorakennuksen k4-kerroksen hämyisellä salilla.

Mutta ei hätää, nyt voit todistetusti polkea kuntopyörää ja lukea pokkaria samaan aikaan.

En ole testannut vielä muilla teoksilla, mutta ainakin jo tuttu Murakami soveltui tarkoitukseen eriomaisesti. Tenttikirjat eivät kuitenkaan valitettavasti ole suositeltavia.

Inspiroivia treenejä toivottaa: ♣

Ps. Jopokuva on lainattu täältä.

Kitsch-elämys

2010-01-17T15:10:00.002+02:00

Kävelin ♥:n kanssa tällaisen paikan ohi.

Yleisilme.

Hämmentäviä posliiniesineitä.

Etualalla hurja jääkarhu, taaempana epäilyttävä satusetä.

♠

Olen, siis juoksen

2010-01-16T20:43:00.001+02:00

Haruki Murakamin What I Talk About When I Talk About Running on loistava teos, jota suosittelen kaikkien gradun kanssa kamppailevien henkireiäksi Aleksandriaan tai muuhun vastaavaan kirjoistusintoa vaihtelevasti ruokkivaan opinnäytetyönedistämiskeskukseen.

Murakami kertoo kirjassa juoksemisesta(an):

One runner told of a mantra his older brother, also a runner, had taught him which he's pondered ever since he began running. Here it is: Pain is inevitable. Suffering is optional.

hyvin monitulkintaisella tasolla.

Murakamin kieli on niin kannustavaa, että kaikki selitykset, tekosyyt ja neljän tunnin lounaat tuntuvat menettävän pohjansa. Mutta koska en ole vielä ehtinyt lukea kirjaa 10 sivua pidemmälle, en valitettavasti voi paljastaa, onko loppu onnellinen.

Tässä vielä pieni teaseri kirjan alkusanoista:

There's a wise saying that goes like this: A real gentleman never discusses women he's broken up with or how much tax he's paid. Actually, this is a total lie. I just made it up. Sorry!

♣

Pelataan Brain Bash

2010-01-15T14:36:00.004+02:00

Nyt kun joulu on onnellisesti ohi, on aika esitellä hieman lisää (lauta-?)pelejä.

Yksi ohittamatomimmista älypeleistä on tietenkin...Brain Bash!

Peli kehittää monipuolisesti joukkuepelitaitoja, koordinaatiokykyä ja päässälaskua. Se opettaa myös selviytymään tilanteista, joissa vaaditaan ankaraa stressin- ja paineensietokykyä.

Brain Bashissä on tavallisesti (tai ainakin toivottavasti*) neljä pelaajaa, jotka joutuvat vuorollaan painamaan jotakin pelin satunnaisesti valitsemaa numeroa.

Eli kun peli sanoo esimerkiksi: "ykkönen paina kaks", ykkösnumerolla pelaavan pelaajan on painettava ensin omaa keltaista pelaajanumeroa ja sitten punaista kakkosta. Peli ei suinkaan anna pelivuoroja aina järjestyksessä, vaan kaikkien pelaajien on skarpattava koko ajan, jottei oma vuoro mene ohi. Vuoron skippaamisesta seuraa luonnollisesti miinuksia.

Kuulostaa aika helpolta, mutta ei tässä vielä kaikki. Peli nimittäin kiihtyy kierrosten kasvaessa saavuttaen lopulta mielettömiä matemaattisia sfäärejä.

Viimeisillä kierroksilla (joille allekirjoittaja on päässyt, mikä ei suinkaan tarkoita, että peli loppuisi vielä tähän...jatkosta vain ei ole vielä mitään tietoa) peli meinaa jo seota itsekin.

Tehtävät voivat olla luokkaa: "Kolmonen paina neljä kertaa kolme miinus kolme kertaa kolme kaks kertaa sitten neljä miinus kolme plus yks kertaa kaks..." Aikaa painaa oikeaa numeroa on noin 5 sekuntia.

Oman lisänsä pelin tenhoon tuo koko ajan taustalla soiva maaninen teknovaikutteinen musiikki, joka on omiaan hairahduttamaan tottumattoman pelaajan keskittymisen.

Lopussa peli arvioi objektiivisesti ja julkisesti pelaajien taidot. Tässä vaiheessa pelistä on enää turha yrittää vetäytyä tai pyytää palautetta kirjallisesti.

Peli luettelee pelaajien tulokset yksitellen parhaasta huonoimpaan.

"Kolmonen kaksi pistettä - jumbo."

Peliä ei tiettävästi valmisteta enää mutta esimerkiksi Keltaisesta pörssistä tai erilaisten julkisten tilojen ilmoitustauluilta voi tehdä löytöjä!

Seuravaksi peliesittelyssä: Brainstrom!

* Jos pelaajia on vähemmän kuin neljä, voitte kuvitella, pelin vaikeusaste noustee kohisten.

♣

Kaikki kuvat: www.boardgamegeek.com

Vanha rakkaus

2010-01-12T10:38:00.001+02:00

Minulla on tapana innostua asioista kausiluonteisesti mutta toistuvasti. Esimerkiksi Absoluuttinen Nollapiste kohoaa ylitse muiden ainakin kerran kahdessa kuukaudessa, eikä mikään silloin pidättele siteeraamisenhaluani. Voiko rocklaulu, jossa lauletaan "älä vaadi koskaan pääni sisään nähdä / sieltä tuskin löytyy sopivaa nähtävää", olla muuta kuin loistava?

Kuva: Hannu Iso-Oja

Yhtyeeltä on vastikään ilmestynyt uusi albumi Musta hiekka, mutta kirjoitukseni ei voi koskea sitä, koska en ole vielä kuunnellut levyä läpi. Olen viime aikoina kuunnellut uudelleen Seitsemättä sinettiä (2003) ja iiristä (2007).Absoluuttisen Nollapisteen kaavaan kuuluu jostain syystä, että parilliset levyt (Muovi antaa periksi, Suljettu, Nimi muutettu, Mahlanjuoksuttaja) ovat mestariteoksia ja parittomat (Neulainen jerkunen, Simpukka-amppeli, Olos, Seitsemäs sinetti, iiris) välitöitä. Olen kuitenkin lämmennyt myös uusimmille välityölevyille lähemmän kuuntelun myötä. Vaikka niiden laatu onkin paikoin epätasaista, niiltä löytyy helmiä, jotka kohoavat parhaimpien Nollapiste-kappaleiden joukkoon.

Tommi Liimatan tekstit ovat aina kadehdittavia, niin myös näillä väheksytyillä levyillä. Esimerkiksi Viikon perehtymisjakso, Täytyy muistaa (tapaus Foliosurmat), Jarrutan, Minä en, V niin kuin verkosto, Jos sanoo että tekee ja iiris ovat mielenkiintoisia, tragikoomisia ja paikoin ironisia väläyksiä samastuttavasta säälittävyydestä. Erikoismaininnan ansaitsee myös instrumentaalikappale Sinetti. Harvoin tällä iällä enää liikuttuu mistään voimakkaasti.

Palaan ehkä tästä taas tenttikirjojen huomaan, mutta voitte olla varmoja, että Nollapiste soi taustalla, ja varmaan päässäkin, kun huomenna astun tenttisaliin.

♠

Tyttöjen kesken-peli

2010-01-09T00:59:00.000+02:00

♥

Talvishortsit!

2010-01-07T11:45:00.002+02:00

Olen jo tovin etsinyt itselleni mustaa simppeliä , lyhyehköä hametta. Toisaalta olen haaveillut pappahousuista... Ja sitten bongasinkin nämä A.P.C:n talvishortsit! Synteesi!

Jos ne istuvat hyvin, niin voisin käyttää niitä suunnilleen kaikkien puseroiden, T-paitojen, paitojen, takkien ja kenkieni kanssa...joskin nyt norsutöppöset ovat etusijalla.

Tilasin shotsit Net-a-porterista, mutta niitä saa nyt (PALJON) halvemmalla A.P:C:n alesta: www.apc.fr

UPDATE: Shotsit olivat maskuliinisemmat kuin kuvittelin, mutta näyttävät ihan söpöiltä lahkeet hieman käärittyinä.

Nyt voisin jättää miesten vaatekappaleet ja nettikaupat vähäksi aikaa rauhaan ja ajatella esimerkiksi röyhelöitä, rusetteja ja säästötilin perustamista.

♥

American Gigolo (1980)

2009-12-31T22:14:00.001+02:00

Odotin, että American Gigolo mässäilisi pornoilulla, mutta se sisältää vain yhden varsinaisen seksikohtauksen, joka on kaiken lisäksi huvittavan tyylitelty. Elokuvassa nuori ja komia Richard Gere esittää Julian Kaye´ta, escortia, joka on erikoistunut pitämään seuraa kypsemmille naisille. Sitten yksi hänen asiakkaistaan murhataan ja hänestä tulee pääepäilty. Myös romanssi senaattorin vaimon kanssa tuottaa huolia.

Elokuva näyttää varsin eleettömästi ja elegantisti, miten lainsuojaton prostituoitu on päätyy parittajiensa heittopussiksi. Synkästä aiheestaan huolimatta American Gigolo on visuaalisesti kovin kepeä, Los Angelesin auringonpaiste, rikkaiden tätien paviljongit ja 70- ja 80-lukujen taitteen muoti… vain päähenkilön sänki ja tavallista juntimmat kengät viittaavat tragediaan.

Nuoren, kopean pojan muotihifistely tuo välillä mieleen American Psychon, mutta American Gigolo on teemansa ja aikakautensa puolesta lähempänä Boogie Nightsia. Boogien Nightsissa kuvaa pornoteollisuuden maailmaa, ja se on American Gigoloa huomattavasti raadollisempi ja dekadentimpi elokuva. Julian Kay on itseriittoinen, ehkä yksinkertainenkin, muttei itsetuhoinen ja aivoton kulli-idiootti kuten Boogie Nightsin Mark Wahlberin näyttelemä Eddie. Richard Gerehän ei tee mitään likaista, hän vain pitää seuraa ja onnellistaa laiminlyötyjä vaimoja ja leskiä. Ja hänellä on sydänkin.

Trilleri päätyy hieman yllättäen romanttiseen ja kunniakkaaseen lässähdykseen. Happy end, happy wet dreams! Suosittelen!

American Gigolon ohjaaja Paul Schrader oli muuten käsikirjoittanut Taksikuski-elokuvan (1976).

kuvat : http://granadamovieposters.com/

http://www.covertcandy.co.uk/

♥