Maanpetturin tunnustuksia

Minä en valvonut kisoja katsoen. En olisi varmaan ollut perillä edes siitä, että jokin mestaruusottelu oli tulossa, ellei sen takia olisi viime viikkoina peruutettu parempia tv-ohjelmia. Aamuyöllä heräsin meteliin, joka aluksi kuulosti onnettomuudelta tai jengitappelulta. Ihanaa, leijonat, ihanaa.

Kuva.

En kokenut vahvoja tunnereaktioita vuonna 1995 enkä tee nytkään. En koe, että lauma bodattuja testosteroniöykkäreitä edustaisi minua mitenkään. "Suomi" ei ole voittanut yhtään mitään. Muutama tyyppi osasi taitavasti sohia kepillä kuminpalaa parin tolpan väliin. Mitä sekoamisen aihetta siinä on? Siitä ei ole ekstrapoloitavissa yhtään minkäänlaisia päätelmiä suomalaisten yleisistä ominaisuuksista. Edes suomalaisten keskimääräisestä jääkiekonpeluutaidosta, saati jostain niin epämääräisestä kuin "sisu".

Toisaalta: jos haluatte välttämättä mekkaloida toisenkin illan, olkaa hyvät ja tehkää se torilla, mahdollisimman kaukana minun kodistani.

♠

Täytepäivitys

Tämä on sellainen ärsyttävä jotain on tehtävä -tyyppinen blogipäivitys. Äitini on periyttänyt ja/tai ympäristöaltistanut minulle mieltymyksen 70-luvun soundeihin. Ja kyllä minä mieluummin suosittelen tällaisia piisejä kuin tunnustan, että katsoin eilen usean jakson Martinaa ja Eskoa.

Anna lapsuus takaisin mulle

Mieleeni muistui hiljan eräs myöhäislapsuuteni suosikkianimaatio: Spider-Man-piirretty (vuoden 1994 versio). Muistan seuranneeni sitä kuin intensiivistä draamasarjaa ja halusin nähdä, onko sarja kestänyt aikuistumiseni, joten päätin katsoa pari jaksoa. Tämä on johtanut siihen, että olen nyt katsonut noin 4/5 sarjasta.

Spider-Man on yllättävän rankka lastensarjaksi. Fox on sensuroinut muun muassa kuolemaan viittavaa sanastoa ja aseiden käyttöä, mutta psykologinen tuska ja elämän epävarmuus ovat sarjan läpi kantavia teemoja, mikä on erittäin harvinaista lapsille suunnatussa toimintaviihteessä(!). Harvinaista on sekin, että suurelle osalle vihollisista annetaan nimi ja taustatarina, jolla heidän toimintansa syitä avataan. Hahmot ovat moniulotteisia, eivät vain hyviä tai pahoja. Jälleen harvinainen opetus lapsille.

 Kuva

En ole koskaan lukenut alkuperäisiä sarjakuvia - tämän perusteella ehkä pitäisi - mutta ainakin 90-luvun versiossa alkaa jo näkyä orastavaa naisnäkökulmaakin: mukana on ainakin kaksi lahjakasta tiedenaista (Debra Whitman ja Mariah Crawford) ja kumpikin päähenkilö Peter Parkerin ihastuksista (Mary Jane Watson ja Felicia Hardy) osoittaa kykyä pärjätä itse vaativissa tilanteissa. (Mainitkaapa muuten jokin muu lastensarja, jossa päähenkilöllä on ongelmallinen tunne-elämä ja vaikeuksia valita kahden naisen välillä!)

Kuva

Odotan malttamattomana 5. tuotantokauden loppua, vaikka muistelenkin sen päättyvän ikävään cliffhangeriin. Paikoin hyvin ahdistava Spider-Man on eräs kiinnostavimmista lastenpiirretyistä ja ehdottomasti uuden katselun arvoinen. Se ei häviä viihdyttävyydessä Turtlesille (joka sekin on loistava sarja), mutta  Spider-Man kuvaa paljon vakavammin ja kypsemmin ihmisluontoa. Sarjan pääopetus - suuri valta tuo suuren vastuun - ei jää naiiviksi sanahelinäksi, vaan näkyy Peter Parkerin toistuvana ahdinkona siitäkin huolimatta, että hän yrittää toimia oikein. Tältä sarjalta on turha odottaa onnellista loppua.

Elämä on kamalaa ja kestääkin niin vähän aikaa

Mike Leigh'n elokuvan Another Year (2010) jättämät tunnelmat voisi kiteyttää woodyallenmaisesti, vaikka kaikkia hahmoja elämä ei kohtelekaan kaltoin. Keskiössä olevat eläkeikää lähestyvät Tom ja Gerri ovat vuosikymmenien yhdessäolon myötä kasvaneet lempeäksi pariskunnaksi, joka toimii koko lähipiirinsä tukena ja voimavarana. Huumorintajuiset ja lempeät vanhukset ovat tyytyväisiä elämäänsä, mutta heidän ystäviään ja sukulaisiaan riivaavat yksinäisyys ja vanheneminen.

Kuva

Nuoruuden mahdollisuudet vaihtuvat hiljaiseen epätoivoon, kun ikä tuokin mukanaan vain pettymyksiä ja rapistuvan ulkomuodon. Tämän huomaa katkerasti esimerkiksi Gerrin työtoveri Mary, joka yksinäisyyttä pakoillakseen kutsuu toistuvasti itsensä Gerrin ja Tomin luo. Viimeinen yritys todistella omaa viehätysvoimaa näiden kolmikymppistä poikaa vikittelemällä epäonnistuu, kun Joella onkin jo nuori ja viehättävä tyttöystävä.

Kuva

Another Year on kaunis ja empaattinen tragikomedia, jonka todenmaku vahvistuu loppua kohden. Nuorikin katsoja osaa arvostaa profetiaa siitä, mikä muutaman vuosikymmenen päästä odottaa.

♠

Messages from the stars

Kuuntelin kerrankin Bassoradiota ja löysin tämän. Täytynee vihdoin aktiivisesti hakeutua jazz-funk-elektron  (tai mitä tämä sitten onkin) pariin.

The RAH Bandia on tarjolla myös Spotifyssa runsaasti. Yllä oleva kappale on albumilta Past, Present & Future.

♠

Blogilöytö

Olen jo pitkään kaivannut kemian alan koulutuksen saaneen ihmisen blogia, jossa tarkasteltaisiin kosmetiikka- ja elintarviketuotteiden kemiaa järkevästi ja asiantuntevasti. Taisin löytää sellaisen.

Esimerkiksi kirjoitus siitä, mitä kosmetiikkaa ylipäätään tarvitaan, on enemmän kuin tervetullut. Anja Nystén kirjoittaa: "Meille uskotellaan, että emme voi elää ilman valtavaa purnukka-arsenaalia. Se, jolla ei ole joka vuorokauden ajalle ja ruumiinosalle omaa voidetta, ei huolehdi itsestään - eikä kosmetiikkafirmojen tuloksesta." Juuri epämääräinen syyllisyyden ja häpeän lietsominen mainonnassa lienee suurin syy turhakehankintoihin.

Nystén jatkaa samassa kirjoituksessa: "Luonnonkosmetiikasta kertovissa jutuissa -- puhutaan kemikaalittomasta kosmetiikasta. Termi on sangen kummallinen. Sillä tarkoitettaneen tuotteita, jotka eivät sisällä keinotekoisia aineita. Kemikaalitonta kosmetiikkaa ei kuitenkaan ole olemassakaan. Kaikki kosmetiikkatuotteet ovat seoksia kemiallisista aineista. Luonnonhajusteet, balsamit ja uutteet sisältävät yleensä satoja kemiallisia yhdisteitä. Kaikki nämä yhdisteet eivät myöskään ole haitattomia. Luonnosta peräisin oleva ei ole synonyymi haitattomuudelle." Tähän ei ole lisättävää.

♠

Näkökulmaeroja

Olen kuullut Aalto-yliopistokritiikkiä runsaasti, myös sen henkilökunnalta. Tällaisia perusteita en ollut aiemmin kuullut.

Pari puolituttua, joiden pöytään ängin lounastamaan, nurisivat Aallosta, mihin voin samastua. Heidän ärtymyksensä syy oli kuitenkin pelko yritysyhteistyön vähenemisestä. Toinen heistä esimerkiksi totesi ironisesti, että sehän olisi kamalaa, jos yliopisto toimii yritysten tuotekehityslaitoksena. No niin onkin! 

Mutta ei. Pahinta heidän mielestään on, jos yritykset karkoitetaan keskittymällä "tutkimaan tutkimisen vuoksi". (Sivuhuomiona: rehtori Teeri on korostanut nimenomaan perustutkimuksen merkitystä myös Aallossa, mitä pidän tervetulleena linjauksena.) Kohta - toivottavasti - aloittelevana tutkijana en todellakaan voi ymmärtää nyrpistelyä ilmiöiden syvemmän ymmärtämisen kartuttamista kohtaan. Toivoa sopii, että opiskeluja inspiroi muukin kuin toive paksusta palkkapussista.