Poliittisen passivistin tunnustuksia

Myönnän: minulla oli nuoruudessani tapana flirttailla punavihreän aktivismin kanssa. Muistumia noista ajoista voi edelleen nähdä vaatevalinnoissani. Silti punavihreys tuntuu nykyään lähinnä ruskeudelta. Vituttaa, kun tuttava viittaa töölöläiseen ökykämppäänsä termillä "kommuuni".

Tunnen muutenkin vastenmielisyyttä poliittisesti värittynyttä termistöä kohtaan - oli se sitten oikealle tai vasemmalle kallistuvaa. Kun valitaan tällainen diskurssi, tullaan samalla hyväksyneeksi siihen liittyvä asennepaketti. Nimenomaan asioiden kimputtuminen kimpaannuttaa, siis se, että jos on huolissaan ilmastonmuutoksesta, on pakko vastustaa ydinvoimaa ja kotiäitiyttä. Tapauskohtainen harkinta ei ole mahdollista, jos aatteellisuus valitaan kaikki tai ei mitään -periaatteella. On varmaankin helppoa, kun taustalla vaikuttava ismi sanelee suoraan mielipiteen kaikesta vastaan tulevasta, mutta älyllinen laiskuus ei ole mikään hyve.

Pöysti kiteyttää kyyniset tuntoni: "Joku vitsimielenosotus? Mielenosotus-teemabileet? Mielenosoitus mielenosotuksii vastaan? - - Joku, jossa ei kuitenkaan mennä mihinkään rakennuksen eteen ja huudella noloja iskulauseita ja soiteta huonoa musiikkia?"

♠

Olen eksynyt Latviassa

Kävin muutaman päivän mittaisella matkalla Riiassa. Kaltaiselleni matkailunoviisille oli varsin uutta kokea vieraantunut hämmennys siitä, että paikallinen kieli (tai kielet - venäjää kuulee kaupungilla enemmän kuin latviaa) ei avaudu lainkaan. Kun huomioidaan heikko suuntavaistoni ja se, että olin yksin matkassa, lienee selvää, että jätin nähtävyyksien kiertelyn vähäiseksi. Tässä kuitenkin pintaraapaisu Riian yleistunnelmasta.

Ortodoksikirkko on upea sekä ulkoa että sisältä.

Venedikt Erofejevin lukijana ostin luonnollisesti Žiguli-olutta.

Jugendia Alberta ielalla.

Jugend-museon rappukäytävä oli varsin koristeellinen.

"Kolme veljestä" vanhassakaupungissa.

Kissatalo.

 Vanhaakaupunkia.

Neuvostoajan jäljet näkyvät yhä.

Riika muistuttaa sekä Helsinkiä että Tallinnaa. Keskusta on pullollaan ihania jugend-taloja, ja nuori sukupolvi alkaa osata jo englantiakin. Toisaalta neuvostoajat näkyvät ja tuntuvat selvästi. Riiassa on samaa viehätystä kuin Prahassa, mutta turismi on siellä vielä paljon vähäisempää. Luulenpa, että tilanne muuttuu lähivuosina.

Hajuvesiblogi!

Kuten tiedätte, olen varsin alleginen hajuvesille, mutta tästä rajoituksesta huolimatta (tai juuri sen vuoksi) olen jo pari vuotta lukenut innokkasti hajuvesistä siinä toivossa, että löytäisin jonkin, josta ei tule päänsärkyä. Vähitellen kiinnostus muuttui yleiseksi innostukseksi ja aloin vierailemaan hajuvesiosastolla pelkän esteettisen elämyksen vuoksi. Sitten päätin tilata itselleni joululahjaksi pari kirjaa hajuvesistä. Ja menin niistä vähän sekaisin. Tuoksuobsessointia pääsee seuraamaan semireaaliaikaisena täältä: nuuhbeibe.blogspot.com

Kuva

JEE
♥

Suomen taideyhdistyksen taidearpajaiset!

Huomenna, eli keskiviikkona 19.1.11 Helsingin taideyhdistys järjestää taas vuosittaiset taidearpajaisensa. Se on yksi ehkä hassuimmista tapahtumista, joihin olen osallistunut. Yhdistys ostaa vuosittain yli sata teosta, ja tämä taide arvotaan jäsenten kesken. Kreisiä. Teoslutteloon voi tutustua täällä. Jos olet jo jäsen tai jos maksat 20 euron jäsenmaksun, pääset huomenna Kaapelitehtaalle katsomaan teoksia ja jännittämään arpajaisvoittoa. Siinä sivussa saa myös viiniä ja ruokaa. Ja voi vilkuilla kulttuuritätejä, taiteilijoita sekä taideopportunisteja/wannabe mesenaatteja. 

Kuva

♥

Hagelberg synkimmillään

Sarjakuvataiteilija Matti Hagelbergin BEM-saagan 15. osa Silvia Regina maalaa lohduttoman kuvan nyky-Suomesta, jossa hyvinvointivaltio roikkuu hirtettynä tienpientareella ja uusliberalismin ihana kristus tervehtii lentäviä ziljonäärejä. Hagelbergin tavaramerkiksi muodostunut raapekartonkitekniikka on paikoin korvautunut muilla, muttei ainakaan vähemmän synkillä, menetelmillä. Jälki on nuhjuista, harmaata ja mustaa, rumaa kuin kuvaamansa kohde.

Kuva: Matti Hagelberg

Hagelbergille ominainen huumori pilkahtaa ajoittain esiin, mutta on selvää, että Silvia Regina on hänen synkin teoksensa. Pop-kulttuuriviittaukset ovat aikaisempaa vähäisemmässä roolissa - raamatullista vertauskuvastoa sen sijaan lainataan läpi teoksen. Erityismaininnan ansaitsee myös Minna Canthin Köyhää kansaa -romaanin sarjakuvatulkinta. Kokonaisuus on myrkyllisen pessimistinen, rankkaa luettavaa jopa paatuneelle kyynikolle. Lienen sieluni myynyt, kun koen teoksen viestin hieman puberteettiseksi. Arvostan kuitenkin röyhkeää aggressiota, jolla Silvia Regina hyökkää.

Kuva: Matti Hagelberg

CMX Tavastialla 5.12.

Olin ollut synkeällä päällä koko päivän. En varsinaisesti ollut keikkatuulella, mutta päätin mennä, kun kerran lippukin oli jo hankittu. Onneksi menin. Tuntui kuin olisi nähnyt vanhan ystävän pitkästä aikaa.

Setin avannut Kivinen kirja ei ole ikinä kuulunut suosikkeihini, mutta päätin keskittyä siihen, että olen nyt lempiyhtyeeni keikalla, en siihen, että tää piisi ei oo niiden paras. Yhtye soitti hyvin ja oli huumorintajuisella tuulella. Yrjänä suhtautui huvittuneen paheksuvasti yleisön banaaliin jee-kuorolauluun. Rasio, joka ei  suunnilleen koskaan puhu, spiikkasi jopa neljästi - hän esimerkiksi valitti yleisön lihoneen.  Mutta se on vain CMX:n tapa ilmaista rakkautensa faneja kohtaan.

CMX on aina ollut lavaesiintymiseltään minimalistinen. Pienet ilmeet ja eleet ovat heidän tapansa viestiä. Musiikin ollessa ääripateettista on ehkä hyväkin, että pyrotekniikka jätetään muille bändeille. Loppujen lopuksi riittää, kun Yrjänä katsoo pitkään silmiin.

Settiin oli valikoitu melko kattava yhdistelmä uutta ja vanhaa tuotantoa. Jokaista uuden Iäti-levyn kappaletta kohden kuultiin kaksi vanhempaa, mikä piti tunnelman innokkaana läpi esityksen. Sydäntäni lämmitti erityisesti, että Marian ilmestys, Rautakantele, Aamutähti, Neljäs valtakunta, Matti ja Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen tulivat esitetyiksi. Uuden levyn kappaleista kuultiin Sateenkaaren pää, Taistele, Kappaleina, Kuoleman kulkumies ja Auringon kultainen kaupunki. Kaiken kaikkiaan toimiva, joskin liian lyhyt, keikka. CMX on syystäkin lempiyhtyeeni.

Päivän product placement

Sain Ruohonjuuresta kokeiltavakseni Sante Naturkosmetikin Natural Basics -sarjan suihkugeelin ja käsivoiteen. Tunnen sympatiaa ajatusta kohtaan, että iholle tulisi laittaa vain sellaista, mitä voisi periaatteessa syödä. (Toisaalta en ole varma, onko tämä eettinen tapa käyttää ruokaa...) Olen kiinnostunut kosmetiikan terveysvaikutuksista, mutta usein hinta määrittelee, millaisen ostopäätöksen teen.  En aio asiantuntemuksen puutteen vuoksi ottaa kantaa luonnonkosmetiikan oletettuun ekologisuuteen - sen määritelköön joku elinkaarianalyytikko.

 Kuva

Käsivoide, jota kokeilin, tuoksuu lähinnä inkivääriltä. Aluksi vierastin mausteista tuoksua ja sitä, miten hitaasti voide imeytyi ihoon. Nyt, kun näyte alkaa olla lopussa, huomaan olevani harmissani: olisi tätä voinut vähän pidempäänkin käyttää. Useimmat voiteen ainesosat näyttävät toden totta olevan syötäväksi kelpaavia,  mutta poikkeuksiakin on (esim. denaturoitu alkoholi). Mukana on joitakin mahdollisesti allergiaa aiheuttavia komponentteja (mm. linalolia),  joten herkkäihoisimmille tuote ei välttämättä sovi. Arvosana kouluasteikolla: 8

Suihkugeeli tuoksuu enimmäkseen limetiltä ja häivähdyksenomaisesti rosmariinilta. Tuote tuntuu miellyttävältä iholla ja palvelee käyttäjäänsä ainakin psykologisten vaikutusten osalta erinomaisesti. Miinusta tulee siitä, että tuote ei vähennä kitkaa yhtä tehokkaasti kuin teollisemmat vastineensa, eikä siksi toimi kovin hyvin sheivaamisen apuna - liekö syynä natriumdodekyylisulfaatin puute? Myös suihkugeelissä on käytetty lähinnä ruoaksi kelpaavia aineita, mutta osa niistäkin saattaa aiheuttaa herkimmille allergiaa. Minulle oireita ei tullut, ja täytyy myöntää, että pidin tuotteesta. Arvosana kouluasteikolla: 9

♠