Björk!

Kuva

Menin ensi kertaa Flow'hun, koska ihana Björk Guðmundsdóttir esiintyisi siellä. Noin muuten trendikkäiden nuorien näyttäytymisjuhla ei voisi kiinnostaa vähempää. Menin hyvissä ajoin festivaalipaikalle sen ainoan kaverini kanssa, joka suostui olemaan seuranani edes Jason Moranin esityksen ajan (hänkin tosin jätti minut sittemmin Pepe Deluxén keikalle). Pitkästyneenä vilkuilin kelloa ja kävin laiskasti seuraamassa muutamaa muuta esitystä (Dām Funk; Bear Bones, Lay Low; Orchestre Poly-Rythmo de Cotonou).

Pitkän ja pidemmältä tuntuneen odotuksen päätyttyä alkoi tapahtua. Siniseen peruukkiin ja lateksiseen lonkeropukuunkin pukeutuneena Björk teki äärimmäisen suuren vaikutuksen. Setti painottui uusiin Biophilia-kappaleisiin ja joihinkin vanhoihin hitteihin (Jóga, Hunter, Isobel, Pluto, Pagan Poetry, Hidden Place). 

Kuva

Lähes viisikymppisenäkin lapsenomaisesti ympäri lavaa kipittävä laulaja tarjosi visuaalisesti näyttävän, hiotun esityksen. Yksittäisistä show-elementeistä hulluin oli ehdottomasti salamakone, joka näkyy oheisessa Thunderbolt-videossa. Encoreina kuultiin Possibly Maybe ja villiksi pogoamiseksi yltynyt Declare Independence, jonka Björk omisti Pussy Riotille ja sananvapaudelle. Täydellistä.

Suosikkieläin

This is not over

BEARS!

Jos ei auennut, katsokaa vaikka tämä.

Nip/Tuck

Katsoin teini-ikäisenä ehkä pimeintä draamakomediaa. Nip/Tuck (suom. Muodon vuoksi) kertoo kahdesta plastiikkakirurgista, jotka ovat olleet parhaita ystäviä kaksikymmentä vuotta ja jotka jakavat praktiikan lisäksi paljon muutakin. Sean (Dylan Walsh) on vastuullinen perheenisä, joka pohtii alati ammattietiikkaa ja tahtoisi tehdä hyväntekeväisyystyötä, Christian (Julian McMahon) motivoituu rahasta ja seksistä eikä kaihda kyseenalaisiakaan keinoja saada haluamansa. Seanin vaimo Julia (Joely Richardson) on jättänyt lääketieteen opinnot voidakseen hoitaa lapsiaan kotona ja kamppailee arvottomuudentunteen ja katkeruuden kanssa. Sivuhenkilöistä kiinnostavimpia ovat anestesialääkäri Liz (Roma Maffia) sekä Christianin kanssa - tavallaan - lapsen saava Gina (Jessalyn Gilsig).

Kuva

Nip/Tuck on rujonkaunista viihdettä. Se yrittää toisinaan olla ajatuksia herättävä älykkösarja, mutta enimmäkseen ei. Se provosoi ja koukuttaa mielikuvituksellisilla juonikuvioilla. Pelkästään kolmannen kauden alkuun mennessä sarjassa on nähty huumeita, seksiaddikteja, transseksuaaleja, insestiä, pedofiliaa ja nekrofiliaa - näin muutamia esimerkkejä mainitakseni. Juonenkäänteet ovat niin ylilyötyjä, että jossain kohtaa äärimmäisyys muuttuu komiikaksi. En osaa kuvitella, mitä shokeeraavaa viimeiselle 6. kaudelle on voinut enää jäädä.

"Kaikki on allright ainakin minulla. En tiedä, onko muilla."

No ei ole. Mutta onneksi maailmassa on sellaisia asioita kuin Matti Nykäs -sitaatit!

"Asiat ovat sekaisin kuin Haminan kaupunki."

"Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi."

"Kun sä lähdet hyppyyn, sä olet ihan yksin. Sä joudut siinä hyppyrinnokalla tekemään yksinäsi ihan omat ratkaisut. Sä oot siellä ylhäällä ihan up yours."

"En suosittele antabusta kenellekään. Sen kanssa tulee ryypätessä ihan kammottava olo."

"Minä olen venäläinen, vaikka ei ole punaista päällä, olen kommunisti, mutta näyttelen vaan. Oikeasti olen ihminen, joka kävelee ja puhuu puhelimeen."  

Sivuhuomio

Kaunis tämä Anna Ahmatovan runoon sävelletty kappale. Onni ja onnettomuus ovat joskus kovin lähellä toisiaan.

Daniel Robert Elfman on aika mielenkiintoinen tapaus

Kenties nörttimäisintä ja omituisinta musiikkia tästä aihepiiristä. Puhdasta mahtavuutta.