Ei mikään varsinainen oivallus, mutta

...olen pohdiskellut ajoittain tätä Kysy-palstallakin esille tullutta aihetta:

"Olen kuunnellut CMX:ää n. 10-vuotiaasta ja huomaan nyt nauttineeni Yrjänän lyriikoista enemmän silloin, kun kukat ja mehiläiset eivät olleet vielä tulleet tutuiksi. Onko vika minussa, teissä vai maailmassa yleensä?

Ehkä se johtuu siitä, että Halmkronan mielestä kaikki tekstimme kertovat panemisesta" 

Eikä pelkästään Halmkronan mielestä. TJEU.

 

Futurismia ja Sophie Callea EMMAssa

Espoon modernin taiteen museo EMMA houkutteli minut visiitille italialaista futurismia esittelevällä näyttelyllään. Näyttelyn kuvauksessa kirjoitetaan: "Futurismi sai alkunsa italialaisen monitaiteilija Filippo Tommaso Marinettin (1876 - 1944) ensin Italiassa ja pian sen jälkeen ranskalaisessa Le Figarossa 20.2.1909 julkaistusta manifestista. Futuristinen liike ihannoi uutta urbaania maailmaa; koneita, melua, vauhtia ja liikettä. Futuristit taistelivat uuden puolesta vanhaa vastaan; meluava kiivas auto oli kauniimpi kuin klassinen marmoriveistos." Tämä sai minut innokkaasti lähtemään Tapiolaan - olenhan myös dadan ja surrealismin intohimoinen ystävä.

Mielikuvani futurismista oli kutakuinkin tällainen: rikottua geometrista muotoa, metallia, liikettä, epätavallisia väriyhdistelmiä.

EMMAn valikoima oli tätä, mutta se oli myös paljon sellaista, jota en assosioinut futurismiin. Toki liike oli hajanainen ja jakautui moneen alalajiin, kuten venäläiseen kubistiseen futurismiin - joka lienee pääasiallinen mielikuvani aiheesta. Mukana oli yllättävän seesteisiä ja esittäviäkin teoksia, ja toisaalta myös sellaisia, jotka soveltuivat käytettäväksi fasistien propagandassa - ehkä uhma ei vielä ollut kääntynyt dadan anarkiaksi ja pilkanteoksi. Italialainen futurismi jätti minut hieman kylmäksi, mutta Sophie Calle (s. 1953), josta minulla ei ollut mitään ennakkokuvaa, löi täysin ällikällä.

Take Care of Yourself on kuvataidetta, installaatiota, tekstiä ja muutakin. EMMA markkinoi: "Teoksen alkuperäinen ranskankielinen versio Prenez Soin de Vous esitettiin Ranskan paviljongissa Venetsian biennaalissa vuonna 2007 ja oli sen kohokohtia. Teoksen teema on sähköpostikirje, jonka Calle sai miesystävältään ”X”. Kirjeessä tämä lopetti heidän suhteensa ja kirje päättyi sanoihin 'Take care of yourself'."

Calle pyysi yli sataa naista - taiteilijoita, tutkijoita, lapsia - esittämään oman näkökulmansa erokirjeestä haluamassaan muodossa, kirjeenä, vaatteena, tekstiviestinä, lauluna tai miten vain. Synkkä komiikka vuorottelee epätoivon, uhman ja ymmärryksenkin kanssa muodostaen vivahteikkaan ja älykkään kokonaisuuden. En muista, milloin jokin teos olisi viimeksi tehnyt minuun näin suuren vaikutuksen.

Kuvat pöllitty netistä ja EMMAn sivuilta.

Radiosuositus musiikin ystäville

Kuva

 

Jukka Orman perjantaisin klo 12 Radio Helsingistä tuleva ohjelma Orman oppivuodet  on sympaattinen turinatuokio, jossa kitaristilegenda soittaa kunkin ohjelman teemaan sopivia biisiharvinaisuuksia ja lukee väliin kokeellista runoutta. Ehdoton hyvän mielen tuoja musiikkiin intohimoisesti suhtautuville. Take it from an obsessive Orma fan.

Amália Rodrigues meets David Byrne

 Huomatkaa yhtäläisyys.

I have low esteem for everyone else

Olen varhaisteini-iästä asti ollut mitä suurin Daria-fani. Herkälle yläastenörtille MTV:n animaatio (1997 - 2002) oli elintärkeä henkireikä, lähes ainoa järjissä pitävä asia. Älykäs ja sarkastinen Daria Morgendorffer ei tinkinyt rehellisyydestään, vaan kieltäytyi mukautumasta ympäröivän todellisuuden typeryyteen. Hänen paras ystävänsä Jane Lane oli parhaan ystäväni alter ego, tarkkanäköinen taiteilija, joka jakoi hänen kanssaan roskaruoan ja halveksunnan koulutovereita kohtaan. Toisin kuin muut tv-sarjat, Daria teki kaltaisistamme hylkiöistä esikuvia.

Nyt, jo valmistuttuani yliopistosta, katsoin sarjan kokonaan alusta loppuun ensimmäistä kertaa. Huomioni kiinnittyi siihen, että tilannekomedialuonteestaan huolimatta Daria on jatkuvajuoninen sarja, joka alati viittaa omaan historiaansa. Paria ääninäyttelijävaihdosta lukuun ottamatta se on hämmästyttävän johdonmukainen ja uskollinen itselleen; esimerkiksi ensimmäisessä jaksossa ohimennen mainittava lapsuuden musteläikkätesti tuodaan uudelleen esiin 5. kauden päätösjakson takautumassa. Hahmot ikääntyvät ja osa heistä jopa kehittyy sarjan edetessä. Näin on erityisesti Darian pikkusiskon Quinnin kohdalla: hänen pinnallisuutensa alla on sittenkin hyväntahtoisuutta ja näkemystä.

Daria oli nokkela ja hauska sarja, joka käsitteli vakaviakin aiheita järkevästi ja terävästi. Opettavainen sävy häiritsi vain harvoin - useimmiten katsojan älyä kunnioitettiin. Tämän parempaa vertaistukea ei älykkönuorisolle voi antaa.

Kuvat: MTV

Anxiety Cat

 

 

Shamaanivaarit kiertueella

Sielun Veljien Ilosaarirockin-keikka ei jäänyt ainoaksi. Hyvä niin, sillä Herätysliike-kiertue esittelee seestyneen mutta silti hyvin intensiivisen, todella kovassa keikkakunnossa olevan rockyhtyeen. 1980-luvun sekoilu kaatuiluineen ja Punahilkka-näytelmineen on jäänyt taakse, mikä lienee ihan hyvä asia; dekadenssi on seksikästä vain nuorisossa.

Ennen. (En muista, mistä olen kuvan alunperin varastanut. Olen pahoillani.)

Etenkin Jukka Ormasta välittyy vilpitön esiintymisen ilo. Muuten ujona ja sisäänpäin kääntyneenä henkilönä hän tuntuu saavan rohkeutta nimenomaan Siekkarien kanssa soittamisesta - muilla hänen keikoillaan olen yleensä joutunut arvailemaan, mitä lierihatun ja aurinkolasien takana mahtaa tapahtua. Näillä keikoilla Orma säntäilee ympäri lavaa, flirttailee eturivin kanssa ja näyttävästä lavaolemisestaan huolimatta soittaa lakkaamatta täsmällisesti ja oivaltavasti.

Jälkeen.

Ismo Alanko tuntuu myös viihtyvän vanhan bändinsä parissa. Jalka nousee yhä pään korkeudelle vaivatta, kuten Alangon soolokeikoilla yleensäkin. Hulluutta viestivä keikkailme on usein vähällä vaihtua virneeksi, kun Alanko tarkkailee mukana elävää yleisöä.

Rumpali Alf Forsman ja basisti Jouko Hohko ovat esiintymisessään selvästi hillitympiä kuin kitarakaksikko Orma & Alanko. He soittavat jämptisti ja keskittyneesti ilman kummempia show-elementtejä. Hohko vaikuttaa takavuosiin verrattuna suorastaan ujolta ja hieman nolostuneelta. Siihen ei ole syytä. Bändi on upeassa kunnossa, musiikki on edelleen relevanttia ja yleisö rakastaa heitä varauksetta. Mikäli vielä saatte lipun jollekin keikalle, suosittelen katsastamaan Sielun Veljet livenä. Se ei ole sama asia kuin 1980-luvun Siekkarit, mutta se on yhä erinomainen livebändi, jolla on lukemattomia loistavia kappaleita.

♠