tiistai 19. heinäkuuta 2011

Ilosaarirock 16. - 17.7.

En ole ollut mikään festari-ihminen enää sen jälkeen, kun lakkasin olemasta teini-ikäinen. Viihdyn kotona enkä häpeä myöntää sitä. Nyt oli kuitenkin pakko lähteä maakuntaan, kun kaikkien aikojen paras livebändi Sielun veljet palasi lavalle 20 vuoden tauon jälkeen. Ja olihan siellä se Madnesskin.


Sielun veljien näkeminen jännitti. Olin odottanut keikkaa niin paljon, että pelkäsin pettyväni pahasti, kun lavalle marssisi lauma kesyyntyneitä viisikymppisiä perheenisiä (ja nyttemmin isoisiä, herranen aika!). Pelko oli turha. Soitto kulki takuuvarmasti, ja biisivalinnoissa oli riittävästi yllätyksiä. Peltirummun ja Huda hudan, mielestäni ehkä bändin heikoimpien esitysten, ohella kuultiin useita suosikkikappaleitani, esimerkiksi Satama, Laatikoita, On mulla unelma ja Kansallispäivä. Etenkin solisti Ismo Alanko ja kitaristi Jukka Orma esiintyivät energisesti ja täyttivät lavan karismallaan. Rytmiryhmä Jouko Hohko ja Alf Forsman esiintyi hillitymmin. Sekoilu oli seestynyt sitten '80-luvun, eikä lavalla juuri kaatuiltu, mutta esitys oli viihdyttävää seurattavaa, mistä on kiittäminen erityisesti Orman ja Alangon humoristisia kaksintaisteluja.

Ainoa huono puoli keikassa oli se, että (onneksi pieni) osa yleisöstä käyttäytyi sikamaisesti ja oli vähällä aiheuttaa hengenlähdön nöyrälle toimittajallenne. Jos luette tätä, te keski-ikäiset sekakäyttäjät ja uusnatsit, hävetkää niin hemmetisti. Sama koskee vieressä seissyttä perheenisää, joka uhkasi pistää viereisiä teinejä turpaan ihan vain siksi, että joku muu töni nuoria häntä kohti. Pientä suhteellisuudentajua, kiitos.


Madness oli sunnuntain kohokohta ainakin minulle. Bändi kuulosti yhtä hyvältä kuin levyllä ja esiintyi niin ikään energisesti ja hauskasti. Kappalevalinnat painottuivat yhtyeen suurimpiin hitteihin. Erityisesti Our House, Baggy Trousers, House of Fun ja Night Boat to Cairo villitsivät yleisön, joka tanssi kiitettävän innokkaasti mukana alusta loppuun asti yltyen välillä alla olevan kuvan tapaiseen letkajenkkaan. Keikasta jäi tavattoman hyvä mieli, eikä minua enää varsinaisesti harmittanut, että täytyi lähteä Joensuuhun asti.

Kuva

Edit: innokkaimmat ovat jo lisänneet Youtubeen näytteitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti