Jokapäiväinen omakuvamme

Liian masentavaa? Well:

♥

Karkeakulttuuria

Osa kaltaisistani elitisteistä nauttii räävittömästä (lähinnä britti-) komediasta, kuten Young Onesista tai Bottomista. Jenkkihölmöily ei käy, koska se ei loukkaa ketään.

Kuva

Rik Mayall ja Adrian Edmondson ovat mauttoman ylinäyttelemisen neroja, jotka vievät slapstickin niin pitkälle, että se muuttuu parhaimmillaan omaksi parodiakseen. Siinäkö piilee syy elitistin viehättymiseen? Haluaisin väittää, että kyse on tyhmyyden pilkkaamisesta, eräänlaisesta manaamisesta, helpotuksesta, että itse ei ole noin alhainen.

Osittain taustalla vaikuttanee kuitenkin ajatus, että maailmassa on rajattu määrä vastoinkäymisiä ja niiden osuminen toisen kohdalle turvaa omaa selustaa. Nauru on helpotusta täpärän pelastumisen jälkeen. Kenties siksi Touko-Pouko ja muut tragikoomiset hahmot ovat erityisen suosittuja – ne ottavat turpaan meidän puolestamme. Karkea komedia taas tekee naurusta eettistä: Richard Richardin ja Eddie Hitlerin kaltaiset paskiaiset ansaitsevat kohtalonsa. 

♠

Rantakassiin mukaan: Ihmissuhdedraamaa Marivaux'n tapaan

Pierre Carlet de Chamblain de Marivaux (1688-1763) on merkittävä ranskalainen 1700-luvun kirjailija, joka hyväksyttiin Académie françaiseen 1742. 

Monet Marivaux'n teoksista käsittelevät rakkautta ja tekevät osuvia ja ajattomia havaintoja ihmisyydestä ilman ryppyotsaista saarnausta. Tarinoiden riemukkaan dramaattinen kerronta ja miljöökuvaus saavat jopa Ylpeyden ja ennakkoluulon kalpenemaan. 

La Dispute (1744) kuuluu Marivaux'n loppukauden tuotantoon. Näytelmä kertoo kiehtovan tarinan neljästä orvosta, kahdesta tytöstä ja kahdesta pojasta (Églé, Azor, Adine ja Mesrin), jotka eristetään vastasyntyneinä kukin omaan metsämajaansa. Heidän ainoat ihmiskontaktinsa olivat Mesrou ja Carise, jotka toimivat heidän huoltajinaan ja opettajinaan. 

Viimein, lasten aikuistuttua, heidän annetaan tutustua toisiinsa ja ulkomaailmaan. Syntyy rakkaustarinoita, joita kuitenkin pian uhkaavat kilpakosijat ja narsismi. Mesrou ja Carise pyrkivät ohjaamaan nuorten moraalisia valintoja oikeaan suuntaan, melko tuloksetta.

Näytelmän tärkein teema on huikentelevaisuus. Teoksessa Marivaux pyrkii selvittämään, kumpi sukupuolista oli ensimmäisenä syyllinen kevytmielisyyteen lankeamukseen...Ohimennen pureudutaan myös valistuksen ajan filosofisiin kysymyksiin luonnolain, positiivisen lain ja le bon sauvagen problematiikasta.

Valloittavaa kesälukemista rannalle tai puistoon!

Ranskankielinen näytelmä löytyy täältä: La Dispute fr

♣

Katumuotiblogi saksalaisittain

    

    

Syntaxerrorin (epä)säännöllinen vaikuttaja Heini tekee lopputyönsä osana katumuotivideoblogia Berliinissä. Valitettavasti tällä erää vain saksankielisiä videoita

www.dress-matters.blogspot.com

♦

Ympäristötaideaktivismia

 Näin tämän Kontulan lähistöllä kävellessäni. Tällaista katuaktivismia voisi harrastaa itsekin.  Kuka määrittää millaista keskustelua kaupunkitilassa käydään? Askartele oma keskustelusi lyhtypylvääseen tai sähkökaappiin. Tuunaa rasistitarrat ja seksistiset mainokset.

Tämän runon näin rantakivessä Arabianrannassa. Runo rantakivessä ilahduttaa ohikulkijoita. Miksei sellaista voisi tehdä itsekin? Jos ei halua tehdä pysyvää jälkeä, niin voi piirtää katuliiduilla oman viestinsä katuun.

Kuva Autoton kampus -festivaalilta Siltavuorenpenkereen autoparkkipaikalta, jossa opiskelijat piirsivät katuliiduilla parkkipaikan asvalttiin bändien soittaessa.

Ian Dury

Äitini nuoruudensuosikki onkin aika mielenkiintoinen tuttavuus! Aion kuunnella tämän aika monta kertaa lähipäivinä.

♠

Välimerkeillä on väliä

♠

Runoläjähdys

Sanakirjan mukaan englannin sana slam tarkoittaa 1. pamahdusta, paukahdusta, läjähdystä, läimäystä 2. syytöstä, haukkumista. Näistä ainakaan luokan 1. kuvaamaa toimintaa ei kuultu torstai-iltana Mascotissa järjestetyn poetry slamin SM-kisojen esikarsinnassa. Syytökseksi (luokka 2.) voisi ehkä tulkita kilpailija Ko Ko Thettin runon unjustisista, mutta ulkomaankielen takia haukkuminen saattoi mennä osalta yleisöstä ohi.

Parempi siis, että lavarunouskisaa kutsutaan järjestäjien tapaan runopuulaakiksi. Toimii ehdottomasti paremmin kuin amerikanenglannin slangisanakirjan tarjoama "riehakas runonlausuntatilaisuus". Riehakkaaksi Mascotissa yltyi ehkä ainoastaan Tuomas Ahonen, jonka runokoreografia sisälsi polviltaan aloittamisen ja pystyyn nousemisen. Piiskamainen tukka saattoi myös mikrofoniin koskiessaan tuottaa joitakin riehakkaahkoja ääniefektejä.

Pidimme Kertusta, joka edusti perinteistä runonlausuntaa ja jota tuomarit dissasivat turhaan. Tuomaksella oli runossaan hieno mielikuva "kakkakastanjetit haudalla". Samoin jotain mukavaa oli Raijan ajatuksessa, jossa Blues työntää keskisormet korviinsa. En kysynyt Raijalta, tarkoittiko hän Espoon Bluesia. Yleisössä kaipasimme rivouksia ja suoraa asiaa. Lähimmäs pääsi Riikka, joka runoili muun muassa spermakusipirtelöstä.

Liian moni lunttasi säkeensä ja karpalomehukin alkoi pöydässä maistua paperilta. Enemmän sylkeä! Enemmän kehoa mukaan! Rytmiä! Reaktioita yleisöstä! Mittelöitä! Oi, olisimme niin tahtoneet nähdä kukkapaita-Kertun ja kakkahuumoriin viime metreillä sortuneen Tuomaan bätläämässä.

Onneksi tämä oli vasta runopuulakin esikarsinta. Ehkä finaalissa Helsingin Juhlaviikoilla riehaannutaan jo toden teolla.

Variations on a theme: Feeling objectified

picture

picture

A) A poster by Simon Evans, photos of every object he has, with comments, sometimes decriptive, sometimes laconic, sometimes tragicomic.

B) Timo Wright`s: Omakuva , an exhibition in Taidehalli. Wright has photographed every single object he owns.

 http://vimeo.com/10478727

C) Kate Bingaman-Burts book and blog called Obsessive Consumption, in which she draws and documents everything she buys

picture

Critique on needless consumption? Or exhibitionsm? Or a narrative about how we build our identity through objects be desire, buy and own? Do we own the stuff, or do the objects actually own us?
Thoughts?

PS: Greetings from Austin, I have been consuming. A lot.