Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ravintolat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ravintolat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. toukokuuta 2012

Orma & co. Korjaamolla 24.5.


Asiaa nelisen vuotta harkittuani (spontaanisuus - mitä se on?) osallistuin viimein Jukka Orman kuukausittaiseen klubi-iltaan (ent. Voodoo-klubi) Korjaamolla. Kevään viimeinen iltama yllätti jopa kaltaiseni Orma-maanikon positiivisesti; tunsin (gasp!) oloni onnelliseksi. Illan isännän johdantopuheessaan linjaama konsepti "aikuisviihdettä koko keholle - myös hartioiden yläpuoliselle osalle" ei ollut liioittelua.

Orma & co -bändi (Orma - kitara ja laulu, Mamba Assefa - rummut ja Ulf Krokfors - basso) soitti hämmentävän akustisen taidepläjäyksen jälkeen Tuomari Nurmion kappaleita triona ja kvartettina (vierailevana solistinaan Roni Martin).  Tämän jälkeen Orma haastatteli Hannu Nurmiota tämän elämästä ja urasta. Keskustelu yltyi suorastaan verbaaliseksi mittelöksi, kun Orma esitti näkemyksen, että Handen musiikissa on paljon "väkevää seksuaalisuutta" - Nurmio palautti kommentin toteamalla, että tulkinta on vain kuulijan päässä. Orma vastasi siteeraamalla kappaleen Hunajainen paholainen tekstiä - ja voitti tämän erän.

Illan lopuksi Nurmio esitti Orma & co:n kanssa Elviksen kappaleita riehakkaassa tunnelmassa. Leveä hymy jäi myös seurueeni riesaksi loppuyöksi. 



maanantai 15. elokuuta 2011

Paska falafel!

Paremman valituksenaiheen puutteessa voi onneksi marmattaa siitä, että kympillä ei yllättäen saakaan gourmet-aterioita.

Olen hiljattain alkanut karpata. Kyllä, olen niitä friikkejä, jotka eivät syö leipää. Yön pimeinä tunteina baarista palatessa ei juuri huku vaihtoehtoihin: falafel on ainoa kasvissyöjälle mahdollinen vaihtoehto, joka ei koostu ihan 100-prosenttisesti nopeasta hiilihydraatista.

Tätä et löydä Helsingistä.

Ja kuitenkin yön (no päivänkin - en syö yhtään laadukkaammin silloinkaan) nälkäistä saalistajaa on kohdannut jo neljä pettymystä: jopa 8 € luonteettomasta mikronlämpimästä mössöstä, jäävuorisalaatista, parista tomaatinpalasta ja ilmeisesti jostakin majoneesintapaisesta. Älkää, hyvät ihmiset, hankkiko falafelejanne ainakaan Tapiola Pizzasta (vetistä, mautonta, omituinen koostumus), Iso-Roban Vegemestasta (pieni annos, liikaa ja vääränlaisia mausteita), Kampin Pippurista (korkeintaan keskinkertainen kokemus) tai Forumin Habibista (mautonta mössöä, ainakin osana meze-annosta, joka kustantaa n. 5 €). 

Falafelin ihanaksi tekevästä rapeudesta oli annoksissa vain viitteitä, mausteet olivat mitäänsanomattomia, lisukkeissa kitsasteltiin ja hinta oli  aivan liian korkea annoskokoon ja laatuun nähden. Kertokaa, jos olette kohdanneet jossakin laadukkaita falafeleja. Minä en.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

NOP

Poks kävi tänään ihastuttavassa punavuorelaiskahvilassa, mutta siitä lisää tuonnempana. Ensin hehkutan Tallinnassa sijaitsevaa kahvila-ravintola-luomukauppaa. NOP sijaitsee J. Köleri -kadulla, jonne pääsee Narva maanteetä pitkin. Puoti on sympaattisessa puutalossa ja voi olla hivenen vaikea huomata. Paikka on kuitenkin vierailemisen arvoinen: lounasannokset ja leivonnaiset ovat paitsi herkullisia myös kohtuuhintaisia, ja miljöökin on viihtyisä. Suosittelen!