maanantai 23. kesäkuuta 2014

I Know What I Like

Olen rakastunut. Olen rakastunut Peter Gabrieliin.


Vanhana Genesis-fanina olen tietysti ollut tietoinen Gabrielin maineesta bändin luovana nerona, jonka lähdettyä vuonna 1975 Genesiksestä katosi se jokin. Rehellisesti sanoen se ei aivan pidä paikkaansa. Wind and Wutheringia (1976) kuunnellessa ei oikeastaan edes huomaa eroa. Koko bändi oli täynnä lahjakkaita muusikoita ja lauluntekijöitä.


Genesiksestä lähdettyään Gabriel leikkasi hippitukkansa ja alkoi tehdä vaikeaselkoisia soololevyjä, joista kolme ensimmäistä hän jätti kokonaan nimeämättä.


Kolmatta sooloalbumia pidetään Gabrielin taiteellisesti kovatasoisimpana, ja levyn kerran läpi kuunnelleena olen varovaisesti samaa mieltä. Games without Frontiers on siitä harvinainen kappale, että muistan kuulleeni sen joskus lapsena. Se ja Intruder miellyttävätkin kaltaistani synkkään ja hieman karmivaankin musiikkiin mieltynyttä tyyppiä.


Vuonna 1986 minä synnyin ja Peter Gabriel teki kaupallisen läpimurtonsa. So teki 36-vuotiaasta perheenisästä rocktähden ja jonkinasteisen seksisymbolin. Visuaalisesti hätkähdyttävä Sledgehammer soi MTV:llä tauotta. (Nuoriso, MTV tarkoitti joskus sellaista tv-kanavaa, joka näyttää musiikkivideoita!) Jatkoa saatiin kuitenkin odottaa kuusi vuotta. Us ilmestyi vasta 1992 ja esitteli kahdesta päättyneestä parisuhteesta toipuvan keski-ikäisen miehen, joka pohdiskelee, mitä hän tekee väärin ihmissuhteissaan. Väliin mahtuu pari leikkisämpää numeroa, videoltaan hervoton Steam sekä ainakin tekstiltään yhtä vihjaileva Kiss that Frog.

En ole vielä ehtinyt tehdä läksyjäni Gabrielin 2000-luvun vaiheista. Suoraan sanottuna epäilen, että siellä ei ole kauhean paljon helmiä löydettävänä. Aika suuri prosenttiosuus Gabrielin tuotannosta on edelleen mielestäni vähän yhdentekevää, mutta alan päästä siihen sisälle. Ehkä tämäkin on acquired taste kuten oliivit tai homejuusto. Tai olut. Haastatteluissa Gabriel vaikuttaa kovasti sympaattiselta ja julkisuuskuvaansa huumorintajuisemmalta. En jaksa kiinnostua loputtoman paljon hänen aktivismistaan, mutta kyllähän sähköinsinöörin poika on aina jollain tapaa samastuttava.

1 kommentti: