Hagelberg synkimmillään

Sarjakuvataiteilija Matti Hagelbergin BEM-saagan 15. osa Silvia Regina maalaa lohduttoman kuvan nyky-Suomesta, jossa hyvinvointivaltio roikkuu hirtettynä tienpientareella ja uusliberalismin ihana kristus tervehtii lentäviä ziljonäärejä. Hagelbergin tavaramerkiksi muodostunut raapekartonkitekniikka on paikoin korvautunut muilla, muttei ainakaan vähemmän synkillä, menetelmillä. Jälki on nuhjuista, harmaata ja mustaa, rumaa kuin kuvaamansa kohde.

Kuva: Matti Hagelberg

Hagelbergille ominainen huumori pilkahtaa ajoittain esiin, mutta on selvää, että Silvia Regina on hänen synkin teoksensa. Pop-kulttuuriviittaukset ovat aikaisempaa vähäisemmässä roolissa - raamatullista vertauskuvastoa sen sijaan lainataan läpi teoksen. Erityismaininnan ansaitsee myös Minna Canthin Köyhää kansaa -romaanin sarjakuvatulkinta. Kokonaisuus on myrkyllisen pessimistinen, rankkaa luettavaa jopa paatuneelle kyynikolle. Lienen sieluni myynyt, kun koen teoksen viestin hieman puberteettiseksi. Arvostan kuitenkin röyhkeää aggressiota, jolla Silvia Regina hyökkää.

Kuva: Matti Hagelberg

CMX Tavastialla 5.12.

Olin ollut synkeällä päällä koko päivän. En varsinaisesti ollut keikkatuulella, mutta päätin mennä, kun kerran lippukin oli jo hankittu. Onneksi menin. Tuntui kuin olisi nähnyt vanhan ystävän pitkästä aikaa.

Setin avannut Kivinen kirja ei ole ikinä kuulunut suosikkeihini, mutta päätin keskittyä siihen, että olen nyt lempiyhtyeeni keikalla, en siihen, että tää piisi ei oo niiden paras. Yhtye soitti hyvin ja oli huumorintajuisella tuulella. Yrjänä suhtautui huvittuneen paheksuvasti yleisön banaaliin jee-kuorolauluun. Rasio, joka ei  suunnilleen koskaan puhu, spiikkasi jopa neljästi - hän esimerkiksi valitti yleisön lihoneen.  Mutta se on vain CMX:n tapa ilmaista rakkautensa faneja kohtaan.

CMX on aina ollut lavaesiintymiseltään minimalistinen. Pienet ilmeet ja eleet ovat heidän tapansa viestiä. Musiikin ollessa ääripateettista on ehkä hyväkin, että pyrotekniikka jätetään muille bändeille. Loppujen lopuksi riittää, kun Yrjänä katsoo pitkään silmiin.

Settiin oli valikoitu melko kattava yhdistelmä uutta ja vanhaa tuotantoa. Jokaista uuden Iäti-levyn kappaletta kohden kuultiin kaksi vanhempaa, mikä piti tunnelman innokkaana läpi esityksen. Sydäntäni lämmitti erityisesti, että Marian ilmestys, Rautakantele, Aamutähti, Neljäs valtakunta, Matti ja Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen tulivat esitetyiksi. Uuden levyn kappaleista kuultiin Sateenkaaren pää, Taistele, Kappaleina, Kuoleman kulkumies ja Auringon kultainen kaupunki. Kaiken kaikkiaan toimiva, joskin liian lyhyt, keikka. CMX on syystäkin lempiyhtyeeni.

Päivän product placement

Sain Ruohonjuuresta kokeiltavakseni Sante Naturkosmetikin Natural Basics -sarjan suihkugeelin ja käsivoiteen. Tunnen sympatiaa ajatusta kohtaan, että iholle tulisi laittaa vain sellaista, mitä voisi periaatteessa syödä. (Toisaalta en ole varma, onko tämä eettinen tapa käyttää ruokaa...) Olen kiinnostunut kosmetiikan terveysvaikutuksista, mutta usein hinta määrittelee, millaisen ostopäätöksen teen.  En aio asiantuntemuksen puutteen vuoksi ottaa kantaa luonnonkosmetiikan oletettuun ekologisuuteen - sen määritelköön joku elinkaarianalyytikko.

 Kuva

Käsivoide, jota kokeilin, tuoksuu lähinnä inkivääriltä. Aluksi vierastin mausteista tuoksua ja sitä, miten hitaasti voide imeytyi ihoon. Nyt, kun näyte alkaa olla lopussa, huomaan olevani harmissani: olisi tätä voinut vähän pidempäänkin käyttää. Useimmat voiteen ainesosat näyttävät toden totta olevan syötäväksi kelpaavia,  mutta poikkeuksiakin on (esim. denaturoitu alkoholi). Mukana on joitakin mahdollisesti allergiaa aiheuttavia komponentteja (mm. linalolia),  joten herkkäihoisimmille tuote ei välttämättä sovi. Arvosana kouluasteikolla: 8

Suihkugeeli tuoksuu enimmäkseen limetiltä ja häivähdyksenomaisesti rosmariinilta. Tuote tuntuu miellyttävältä iholla ja palvelee käyttäjäänsä ainakin psykologisten vaikutusten osalta erinomaisesti. Miinusta tulee siitä, että tuote ei vähennä kitkaa yhtä tehokkaasti kuin teollisemmat vastineensa, eikä siksi toimi kovin hyvin sheivaamisen apuna - liekö syynä natriumdodekyylisulfaatin puute? Myös suihkugeelissä on käytetty lähinnä ruoaksi kelpaavia aineita, mutta osa niistäkin saattaa aiheuttaa herkimmille allergiaa. Minulle oireita ei tullut, ja täytyy myöntää, että pidin tuotteesta. Arvosana kouluasteikolla: 9

♠

Menovinkki: TOKYOn joulumyyjäiset

Tänään 27.11. klo 18 asti ja huomenna 28.11. klo 9 - 18 on  mahdollisuus harjoittaa mesenaatin tointa ja ostaa nousevien suunnittelijakykyjen luomuksia osoitteessa Hämeentie 135 C. Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden tuotokset kannattaa käydä katsastamassa!

Kuva

 

♠

Raakasuklaa LÄÄH/YÖK?

Tumman suklaan terveyeduista on supistu jo pitkään, mutten aiemmin tiennyt, että se, lämmitetäänkö kaakamassa suklaan valmistusprosessin aikana vaikuttaa huomattavasti siihen, päätyvätkö kaakopavun antioksidantti- ja hivenainepommit itse suklaalevyyn. Tavallisessa suklaassa terveysvaikutuksia vielä eliminoidaan sokerilla, kaikenlaisilla maitovalmisteilla sekä korkeilla valmistuslämpötiloilla. Suklaata voi kuitenkin valmistaa ja syödä "raakana". Raakasuklaaseen käytetään mahdollisimman aitoja ja prosessoimattomia raaka-aineita, joita ei lämmitetä valmistuksen aikana. No, mistä sitten tätä raakasuklaata saa? Ei vielä lähikaupasta, mutta ainakin sitä voi tehdä itse! 

Sain kokeiltavaksi CocoVi:n raakasuklaapakkauksen, mikä oli ihan kannustava juttu, sillä en mahdottomilla keittotaidoillani olisi ryhtynyt näinkään yksinkertaiseen prosessiin. Pakkaus sisälsi kaikki tarvittavat ainekset aina muottikuppeja myöten superfood DIY:ta varten.

Aikaa valmistukseen meni n. 20 minuuttia + 3h jääkaapissa. Ensin tein vesihauteen, jossa lämmitin neitsytkookosöljyn juoksevaksi. Vesihauteeseen käytin kuuminta vettä mitä hanasta sai.

Tein seuraavaksi vesihauteen isompaan kulhoon, ja lisäsin agavesiirapin kookosöljyyn. Agavesiirappi onkin ainoa makeuttava aine tässä suklaassa.

Jonka perään kaadoin "raakasuklaa-aineet": raaka kaakaujauhe, lucumajauhe, maca jauhe sekä himalajan suola. Pakkauksessa oli myös gojimarjoja, mutta itse jätin ne rannalle ja lisäsin sen sijaan kaakaohitaleita.

Jauheet kaadetaan hitaasti ja vispilöidään öljyyn. Seos tulisi sekoittaa tasaiseksi. Omasta suklaastani tuli vähän paakkuista kun kun kaadoin sen muotteihin liian aikaisin.

Ja välihuomio astioista: suklaa kannattaa sekoittaa kulhossa jossa on kaadinnokka, sillä muuten tulee aika sotkuista jälkeä. 

Laitoin muotit jääkaappiin ja suklaa oli jähmettynyt kiinteäksi noin kolmessa tunnissa. Ensin tekninen välihuomio, että parhaimmat muotit sulkaalle olisivat silikoniset tai kuset jääpalamuotit, josta konvehdin saa irrotettua helposti. Näistä muovisista joutui syömään lusikalla.

Ja miltä nämä sitten maistuivat?  Tummalle, rasvaiselle, raa'an primitiiviselle suklaalle. Yksi pikkupikari on niin tuhtia kamaa, ettei toista enää jaksa. Tarjosin näitä yhteensä viidelle henkilölle, ja mielipiteet heittelivät PALJON! Kahden mielestä suklaa oli hyvää, yhden mielestä liian imelää, yhden mielestä liian suolasta ja yhden mielestä suklaa oli niin pahaa, ettei hän suostunut syömään sitä loppuun. Erityisesti häntä ällöttivät huonosti sekoittuneet jauheklimpit.

Vaikken ihastunut raakasuklaaseen välittömästi, söin sen innolla loppuun. Ensinnäkin huomasin, että raakasuklaasta seurannut "suklaarush" oli paljon voimakkaampi kuin tavallisesta suklaasta. Toiseksi, sain nopeasti sai idean siitä, miten tuunaisin sit seuraavalla kerralla. Käyttäisin vähemmän suolaa, mahdollisesti jopa vähemmän agavesiirappia, mutta maustaisin massaa chilillä, pähkinärouheella tai vihreällä teellä. Jos ryhtyisin todella perverssiksi, kokeilisin myös wasabia! Kolmanneksi löysin kirpputorilta sulkaalevymuotin 50-luvulta jota haluan testata! Ja viimeisin havaintoni oli se, taisin jopa ihan vähän laihtua, kun vaihdoin tavanomaiset makeat snacksini pariksi viikoksi raakasuklaaseen. Pullat, keksit ja karkit eivät edes himottaneet samalla tavalla. Mahtavaa. Eli varokaa ystävät joululahjojanne tänä vuonna! 

Lisätietoa:

http://raakasuklaa.com/wordpress/

http://www.cocovishop.com/Raakasuklaanvalmistuspaketti

Ken haluaa kerätä vähän taidetta

Tänään 3.11 klo 18.00-> Taidehallissa Liikemies ja taidekeräilijä EnnKunila ja taiteilija Olev Stubbi puhuvat taiteen keräämisestä, kokoelman synnystä ja Viron taiteesta. Kieli viro, tulkataan suomeksi. Pääsylipun hinnalla (8/5,50 e)

Mineral fail with Bare Escentuals

Olin kuullut monesta lähteestä hehkutusta mineraalimeikeistä ja erityisesti bareMineralsin/Bare Escentualsin tuotteista. Moni blogi ja ystäväkin oli raportoinut minulle siitä, miten uudesta photoshopatusta hehkeydestä ja mystisesti kadonneista iho-ongelmista. En ole koskaan käyttänyt meikkivoidetta, mutta tarvetta alkoi olla, ja jotenkin puuterimainen koostumus vaikutti helpommin lähestyttävältä kuin märän värillisen voiteen hierominen naamaan. Ja mineraalien luvattiin sopivan herkällekin iholle. Lopulta menin sekaisin kun löysin alesta Precious Gold Collection kesäisen aloituspakkauksen, jossa oli niin meikkivoide, poskipuna, luomivärit kuin pensselit. Ja huulipuna. Jee! Kickstart mineraalimeikkipussiin!

kuva

Tai sitten ei. Pidin meikkisävyistä, kaikki huulipunaa lukuunottamatta sopivat. Pidin myös koostumuksesta, peittävyydestä ja prosessista, ainahan on kivaa sotkea jättisiveltimillä. Se mistä en pitänyt, oli se älytön naaman kutiaminen heti meikkaamisen jälkeen! Minun piti pestä kaikki pois vartin kuluttua. Toisen kerran kokeilin levittää näitä kosteusvoiteen päälle. Kutina ei ollut yhtä paha, mutta illalla kasvojen ihoa punotti. 

Pienen selvitystyön jälkeen todennäköinen syyllinen allergiaani on täyteaine nimeltä bismuth oxychloride, joka keikkui tuotteiden aineosalistan alkupäässä. En tiedä onko se mineraali vai mikä (kemistiystävät help!) mutta sitä syntyy mm. kuparin ja lyijyn jalostustuksen sivutuotteena. Ihanaa. Kosmetiikassa sitä käytetään varsin usein meikin pitävyyden, levittyvyyden ja helmiäishohteen lisäämiseksi, mutta mineraalimeikeissä sitä on huomattavasti tavallista enemmän. Ja herkkäihoiset voivat saada siitä kutinaa, ihottumaa tai aknen. 

Okei, en tosin ole enää niin upset, kun asiasta on jo aikaa,  mutta ihmettelen silti pakko tunkea sitä bismuthia  niihin purkkeihin!??!! Eikö BareMineralsien hinnalla löytynyt mitään parempaa täyteinetta? Ja onko kellekään muulle käynyt näin?

Okei, loppu hyvin, kaikki hyvin, itse meikkipaketille löytyi kokenut ja ei-alleginen koti ja vaihtokaupassa saan Fjällrävenin repun. 

Horowitziä sunnuntai-iltaan

Pianomusiikki on ihanaa. Jäin siihen koukkuun viime viikolla kuullessani vahingossa Rikhardinkadun kirjastossa Lasse pöystin ja Laura Mikkolan tarinan Babarista.

Sunnuntai-illan live-pianon puutteeseen sopii mainiosti Horowitz. Juuri nyt on kuuntelussa jo kansiensa puolesta äärimmäisen inspiroiva "Horowitz at home", joka sisältää Mozartia, Schubertiä ja Lisztiä.

RSOlla on talvi-iltoihin huokuttelevaa musatarjontaa. Saariahon klarinettikonsertto D'om le vrai sens ehti jo mennä, mutta  Jouni Kaipiaisen Commedia 15.12. voisi olla ihan mielenkiintoinen...

♣

Innostumisesta

Olen jo jonkin aikaa valitellut ystävilleni, etten enää innostu samalla tavoin musiikista kuin nuorena. Olin onneksi väärässä. Tänä syksynä olen hurahtanut peräti kahteen artistiin juuri sellaisella nololla teini-ikäisen innolla, jota olen nostalgisesti muistellut. Olen kuunnellut parhaita kappaleita kymmeniä kertoja peräkkäin niihin kyllästymättä.

Ensimmäisenä tuli Serge Gainsbourg, josta kirjoitin hieman elokuva-arvioni yhteydessä. Kameleonttimainen, vaikeasti määriteltävä, shokeeraava - nämä määritelmät sopivat sekä Gainsbourgiin että toiseen innostajaani, Oingo Boingoon. Elokuvasäveltäjänä paremmin tunnetun Danny Elfmanin vuosina 1976 - 1995 johtama yhtye sekoitti muun muassa uutta aaltoa, skata, syntikkapoppia ja progressiivista vaihtoehtorockia kieroutuneesti ja täysin jäljittelemättömästi. 

 Kuva

Kuten Puhuva irtopää -blogin pitäjä yhtyettä kuvailee: "Oingo Boingo on jollain kierolla tavalla kuin seurue huippuluokan musikantteja, jotka esittävät rock-yhtyettä. - -  Ja minkä klassisessa tyylittelyssä ehkä Queen-vokalistille häviääkin (korostan konditionaalia), Elfman voittaa kyvyssä pysytellä luomiensa orkesterivallien tasalla ja yllä. ”Insanityllä” hän sulkee yhtyeensä uran siistiksi ympyräksi kuulostaessaan kappaleen loppuhuipennuksessa juuri siltä pakkopaitaiselta psykopaatilta, jonka äänellä kiemurtelee läpi koko esikoisalbumin Only a lad." Minulla ei ole tähän mitään lisättävää.

♠

Katkeruus

Törmäsin eilen jälleen idioottinäkemykseen, että tytöt ovat epäloogisia ja kykenemättömiä matemaattiseen ajatteluun. Jumalauta, että ärsytti. Ärsyttää.

Kuva

♠

Henkilökohtaisesta hajuvesihistoriasta

Olen kuullut, että hajuvettä valitessaan ihmiset valitsevat alitajuisesti tuoksuja jotka täydentävät heidän ominaistuoksuaan, päätyen usein samoihin tuoksuvivahteisiin. Minun kohdallani se pitää varsin hyvin paikkansa, olkoonkin että hajusteallergia rajoittaa valintojani ensisestään, muttei epätoivoista haavetta "signature scentistä".

Kaikki alkoi Nina Riccin Les Bellesistä, jonka käytin loppuun teininä.

kuva

Se tuoksuu tomaatilta. No, ehkä vähän myös vadelmalta, basilikalta, koristekrassilta, viikunalta ja mintulta. Vihreältä siis.


(Seuraavaksi hairahdin Hilfigerin Tommy Girliin, jonka mainitsen vain siksi, koska hajustemigreenini alkoivat juuri tästä litkusta)
Sitten haaveilin pitkään YSL:n In Love Againista. Tuoksu on vihreä ja kirpeä. Ja ehkä vähän raskas. En ostanut. Ihastuin Barcelonan lentokentällä Hermesin Un Jardin En Mediterranee'hen, jonka on luonut sama nenä, Jean-Claude Ellena, kuin In love Againin. Hermesin tuoksu todella tuo mieleen italialaiset puutarhat, siinä tuoksuvat sypressit, sitrukset, viikunat ja vihreät yrtit. Vihreää ja kirpeää siis edelleen. Valitettavasti Suomessa ehta välimerrellisyyspläjäys oli liikaa ja totesin pien olevani hajuvedelle niin allerginen, etten voinut käyttää sitä edes vaatekaapin raikastamiseen.

kuva

Pitkän allergisen epätoivon jälkeen löysin taas tuoksun joka ei aiheuttanut migreeniä.
 Comme des Garconsin Series 5 Sherbet: peppermint tuoksui mintulta, mojitoilta, heinältä, pippurilta ja vähän ruusuilta. Tass virhreää. Ostin saman sarjan Rhubarbin, joka tuoksuu nimensä mukaisesti raparperilta ja vähän joltain kirpeältä. Käytin Peppermintia arkisin ja seksikkäämpää Rhubarbia iltaisin, kunnes aloin saada molemmista taas päänsärkyjä.

Kuva

Nyt pari viikkoa sitten sain Chloen Eau du Fleursin Capucinen, joka tuoksuu kukkaiselta heinältä( sis. koristekrassi), ehkä vähän mausteiselta.  Hedareita en ole vielä saanut ja iholle tuntikausiksi jäävä sydäntuoksukin on minusta miellyttävä. Ehkä tässä on arkihajuvesi, jota olen kaivannut. I hopes! Ja katsokaa, nyt itse hajuvesikin on vihreä!

kuva
Illaksi minulla on vielä yksi tuoksuhaave: Frederic Mallen En Passant. Hajuvesi yrittää tavoittaa tuoksua, joka syntyy, kun kävelee kukkakaupan ja leipomon ohi. Se tuoksuu sireenilta, pullalta ja vähän kurkulta ja ruusultakin. Se on uskomaton. Ja kerrankin tuoksuu joltain muulta kuin mintulta ja tomaateilta

kuva

PS: Mietin myös, onko lempiruoalla vaikutusta siihen, millaisista tuoksuista pitää? Pidän raikkaasta, happamasta ja kirpeästä niin ruokana kuin hajuvetenä. Toisaalta, saisikohan jostain parfyymiä, joka tuoksuu pihviltä?

Bananas with Josephine Baker

 Josephine hyppii konseptista toiseen:



Prada Spring Summer 2011

Avainsanat: 20-luku, Josephine Baker, kirkkaat värit, apinat  ja banaanit



Byredo: Bal D'Afrique

Avainsanat: 20-luku, Pariisi, Josephine Baker, Afrikka, banaanit (joidenkin lähteiden mukaan)

Itse tuoksu:
Top: Bergamot, Lemon, Neroli, African marigold, Bucchu
Mid: Violet, Jasmin petals, Cyclamen
Base: Black Amber, Musk, Vetiver, Moroccan cedarwood

Kuva1 Kuva2 Kuva3

Nössöyden ylistys

Tunnustettakoon se tässä: minä olen nössö. Jos erehdyn tanssimaan, näytän David Byrneltä. En käy vapaaehtoisesti juhlimassa, koska en mielelläni valvo myöhään enkä siedä kovaäänistä musiikkia. Vieraat ihmiset pelottavat ja ärsyttävät minua.

Kuva

Toisinaan joudun selittelemään elämäntapaani. En ole absolutisti. En vain ole humalassa. En ole uskovainen. En vain ole railakas. En pidä yllätyksistä. Pidän siitä, että saan nyhjöttää kotona. Valitsen itse seurani, musiikkini, juomani ja vuorokausirytmini. Elän ja hengitän tylsyyttä, ja rakastan sitä.

Kuva: Tommi Liimatta (Ei vaikuta keikkaan, WSOY 2005)

Jostain syystä kaksikymppisen kuuluu ottaa kaikki irti nuoruudestaan. Elämällä itselleen epäluontevalla tavalla? Valehtelemalla nauttivansa yökerhoista ja tutustumisesta uusiin ihmisiin? Hylkään kaiken tuon. Seikkailut ovat niitä, mistä olen lukenut kirjoista, ja lähinnä juuri teoretisoinnin kohteiksi ne aisteiltaan  ja luonteeltaan yliherkälle sopivat.

♠

Vie héroïque

Joann Sfarin ohjaama elämäkertaelokuva Gainsbourg - vie héroïque (2010) on sarjakuvamainen episodielokuva ranskalaisen musiikkimaailman eräästä vaikutusvaltaisimmasta hahmosta, Serge Gainsbourgista (synt. Lucien Ginsburg). Gainsbourgin musiikki on syystäkin vahvasti läsnä läpi elokuvan. Je t'aime... moi non plus kuullaan, samoin monia muita tunnetuimpia kappaleita, esimerkiksi katkelmia Histoire de Melody Nelson -levyltä (1971).

Elokuva koostuu kronologisessa järjestyksessä esitettävistä erillisistä kohtauksista.  Katsojalle olisi helpointa, jos hän tuntisi Gainsbourgin elämänvaiheet entuudestaan pääpiirteittäin - muuten tapahtumat saattavat tuntua turhan irrallisilta. Juonen koheesiota on yritetty lisätä  paholaismaisen alter ego -hahmon kautta, mutta ratkaisu tuntuu hieman pakotetulta. Nuoren pojan mielikuvituksen metaforana animoitu hahmo vielä toimisi, mutta läpi elokuvan käytettynä se menettää tehoaan.

Kuva

 

Nimiroolin esittäjä Eric Elmosnino hallitsee loistavasti Gainsbourgin elekielen. Erityisesti vanhaa, jo sekavaa Gainsbourgia esittäessään hän on vaikuttava ja äärimmäisen uskottava. Elmosnino myös laulaa omat osuutensa itse, mistä chapeau! Myös muut näyttelijät tekevät vahvaa työtä, joskaan eivät aivan yhtä oivallista kuin karismaattinen Elmosnino.

Kuva

Elokuva on viihdyttävä tribuutti provosoivalle taiteilijalle, eikä se yritä kummoisemmin analysoida henkilöä myyttien takana. Gainsbourg esitetään aluksi pikkuvanhana lapsinerona, sittemmin epävarmana nuorena aikuisena, josta kasvaa häpeämätön skandaalinaiheuttaja ja naistenmies. Loppuvuosien kiusallisimmat hetket Vie héroïque sivuuttaa, ja hyvä niin. Rappeutuneen vanhuksen viimeisien vaiheiden kulkua ei ole vaikea kuvitella.

♠

CMX-pitoista syksyä

A.W. Yrjänä kuvaa uutta runokirjaansa Angelusta tyylilleen ominaisen mahtipontisesti: "Latinankielinen otsikko on minulle seremoniamestarin sauvan kolminkertainen jyske lattiaan: Nyt alkaa esitys. Kirja on temenos, rajattu, pyhä alue, jossa spektaakkeli tapahtuu: siellä rukoillaan, loitsutaan, taiotaan. Järjen tuolla puolen, unessa, painajaisessa." Angelus on suorapuheista satiiria, synkeää kuvausta hengettömästä maailmasta, jossa millään ei ole merkitystä. 

 Kuva: Mats Õun 2008

Siinä missä Yrjänän laulutekstit ovat alkaneet viime vuosina ärsyttää minua helppotajuisuudellaan, hänen proosarunonsa ovat entistä puhuttelevampia, täynnä haudanmustaa huumoria ja aikalaiskritiikkiä: "Kaikki tiet vie kuopan reunalle / lapio reippaasti käteen / ei näitä luoteja kaikille riitä". Lauluissa Yrjänän paatos korostuu ja eksyy ajoittain tahattoman komedian puolelle. Kuunnelkaa vaikka CMX:n uuden Iäti-levyn kappaleet Kappaleina ja Taistele.

Angelus on yhtenäinen ja synkänhauska teos, kiinnostava yhteiskuntakritiikki, vaikkei Yrjänän kaikkia näkemyksiä jakaisikaan. Iäti on  välillä teksteiltään turhankin tuttu. Se on vakavampi kuin samoja teemoja ironisesti käsittelevä runokokoelmakollegansa. Se on rehellinen ja siksi pilkalle altis. Pelkistetty pop-kuulokuva on tunteikkaampi kuin edeltäjälevy Talvikuninkaan metallinen kylmyys. Vielä muutamankin kuuntelukerran jälkeen vierastan helposti lähestyttäviä kappalerakenteita - CMX soi nykyään jo Radio Novassa! - toisaalta olen huomannut pitäväni levystä sitä enemmän, mitä enemmän sitä kuuntelen. Iäti on melankolinen ja rauhallinen ja muistuttaa sikäli esimerkiksi Vainajala-levyn lempeää surua. Parhaimmillaan levy tuntuu sylissä olemiselta. Iäti vaatii kuulijaltaan eläytymistä, mutta palkitsee tunnetason yhteydellä. Totenmann saa jopa kaltaiseni kyynikon nieleksimään kyyneliä.

♠

Arvio: Mádara ecobaby

Sain hiljattain kokeiltavaksi latvialaisen  kosmetiikkamerkki Mádaran uutuustuotteita. Ecobaby-tuotesarja on  tarkoitettu vauvoille ja lapsille, sellaisia minulla ei tosin ole, mutta päätin olla oman elämäni bebe. Muutenkin ihoni on niin ylireaktiivinen, että eckosertifioitu ja vauvaisa mietous ei ole pahitteeksi. Kokeilin kolmea tuotetta : protective baby creamia eli suojavoidetta, mild baby washia -pesuainetta, ja creamy baby oil -öljyä.

Aloitetaan kaikille tuotteille yhteisistä piirteistä: Pidin yksinkertaisista, hygieenisistä ja söpöstä pakkauksista, jokaiseen on piirretty eläinkuvia, joiden on tarkoitus antaa inspiraatioita tarinoiden kertomiseen vauvoille (kuten tuo diaper creamin pytyllä istuva siili!)

En saanut allergista reaktiota mistään kokeilemastani tuotteesta. En edes hajusteallergiaa! Tuotteisen tuoksu oli miedon yrttinen ja epämääräisen pähkinäinen, omasta mielestäni varsin miellyttävä.

Käytin protective baby creamia päivävoiteena. Voiteen on pakkauksen mukaan tarkoitus suojata ihoa kuivumiselta ja ympäristötekijöiltä. Vaikka voiteessa ei ole suojakerrointa, INCI:n Titanium Dioxide ja Zinc Oxide viittaisivat jonkin asteiseen aurinkosuojaan. Totesin voiteen vähän turhan tuhdiksi ainakin suihkun jälkeen levitettynä, mutta kuiville kasvoille levitettynä se toimin hyvin. Parhaimmillaan voide lienee ulkoillessa (=sunnuntaikävelyllä) vähän viileämmällä säällä.

Arvosana: 8 1/2

Mild baby wash oli suosikkini kokeilemistani Mádaran tuotteista. Se on tarkoitettu niin kasvojen kuin vartalon pesuaineeksi. Itse kokeilin sitä meikin poispesemiseen, ja aine oli niin hyvää, etten edes raaskinut kokeilla sitä suihkugeelinä. Vesiliukoinen meikki lähti paremmin kuin millään aineella aikaisemmin, eikä iho tuntunut lainkaan kuivalta pesun jälkeen! Ja vauvojen "kylpyaine" on niin mietoa, ettei se myökään ärsyttänyt silmiä! Olen käyttänyt vuosikaudet Cliniquen Extra Mild Liquid Facial Soapia, mutta se vaihtuu nyt tähän. Olen kokeillut myös REN:in Cleansing Gelia (Rosa Centifolia?), joka oli kyllä hellävarainen, mutta se ei baby washiin verrattuna ole yhtä tehokas ja tunne pesun jälkeen ei ollut yhtä raikas. Minuun teki vaikutuksen myös se, että Madaran baby washissa käytetään tehoaineena piharatamoa! Sitä käytetään kansanlääkinnässä mm. pienten haavojen hoitoon. En tiedä miten teillä, mutta minun mummoni Venäjällä käytti sitä juuri noin.

Arvosana: 10

Kolmantena kokeilin Madaran creamy baby oilia, joka on tosin koostumukseltaan lähempänä voidetta kuin öljyä. Käytin sitä suihkun jälkeen ihon kosteutukseen.  Öljy sopisi  hyvin hierontaan, varsinkin vauvoille, kun heidän ei pidä huolehtia siitä, ovatko työvaatteet öljyssä baby oilin levittämisen jälkeen. Mádaran öljy kosteutti ihoa ihan mallikkaasti, mutta imeytyi varsin hitaasti. Itse epäilen hitaasta imeytymisestä auringonkukkaöljyä, mutta ainakaan se ei ole mineraaliöljyä, kuten esim. Natusanin baby oilissa. Minulla on kuitenkin korkeat odotukset tälle tuotteelle sille ajalle talvesta, jolloin iho hilseilee kuivuudesta.

Arvosana: aikuiselle 7 1/2, vauvalle 9



Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Piharatamo
http://en.mimi.hu/beauty/titanium_dioxide.html


Valokuvat:
http://www.madaracosmetics.nl/intl/ecobaby/
http://www.madara-cosmetics.lv/lv/pie_mums/

♥

Ruotsalainen aamiainen

 Tervehdys Upsalasta!

Tunturipiimä (vai -viili?)

Parin viikon Upsalassa oleskelu ei ole tuottanut niin suuria yllätyksiä tai järkytyksiä kuin kuvittelin. Allsång (myös läksiäisissä moninaisten tunnepitoisten puheiden ryydittämänä) ja kollektiv frukost kuuluvat toki erottamattomasti ruotsalaiseen arkeen, mutta muutoin yllätykset rajoittuvat väärinpäin toimiviin valokatkaisimiin ja luentosalissa muiden muassa istuskelevaan kronprinsessan Victoriaan.

ICA:n ja Hemköpin leipähyllyt pullistelevat Fazerin ruispaloja ja limppuja, ja Valion laktoosittomat jogurtit uhkaavat syrjäyttää Skåne mejerin ja Milkon dairyt - tosin paljon paljon hienompiin pakkauksiin sullottuina kuin Suomessa. Piapoofaneille (aka. talkkunavelli) tosin Ruotsi on ihmemaa. Erilaisia viiliä ja piimiä on tarjolla uskomattomia määriä Ryska Fillmjölkistä (nimetty korkean rasvaprosentin mukaan) tunturipiimään. Ei ruotsalaista ostoskoria ilman piimää, sano.

 

Vällingiä Gyllenhammarsin tapaan 



Mutta mutta, jotain mullistavaa on sentään löytynyt: ruotsalainen aamiaisvälling, siinä vasta jotain! Kaupoista löytyy hyllymetreittäin erilaisia Välling-pakkauksia (kyseessä ei siis ole vain vauvoille tarkoitettu velli, vaan "för vuxna"), joissa luvataan vällingin antavan elinvoimaa ja tuovan onnea jokaiseen ruotsalaiseen välling-päivään. Tottakai ostin paketin heti. (Välling tunnettaneen myös nimellä Gyllenmust, mikä sekin on eri hieno, mutta itse tykästyin vällingin suomalaiseen suuhun sopivaan sävyyn.)

Välling tulee sekoittaa maitoon ja kypsentää mikrossa, näin neuvotaan paketissa. Tillsätt lite salt. Tuloksena on paakkuisa ruskea paksu mössö, joka tulee  tasoittaa lisäämällä kylmää maitoa. Valmis välling maistuu koko lailla ei miltään (maku riippuu pääosin valmistuksessa käytetystä maidosta ja suolan määrästä), mutta siihen jää sittenkin koukkuun. Kuten moniin muihinkin asoihin täällä (ks. alla).



Maitoa Taalainmaalta

  

Ps. Åj vad fina paketter dom har här: maitopurkeissa esitellään eri alueiden kansantaidetta!

 

Esittelyssä Värmlanti



♣

  

Menovinkkejä

Vielä huomenna on mahdollisuus pistäytyä Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Ainakin lauantaina saatavilla oli tavanomaisen tarjonnan lisäksi harvinaisehkoja keräilykappaleita, kuten Matti Hagelbergin (ks. oheiset kuvat) vain Ranskassa julkaistu luonnoskirja.

Vaikka ei sarjakuva-apajille ehtisikään, kannattaa katsastaa Helsingin kaupungin taidemuseon provokatiivinen Etelä-Afrikka-näyttely, joka esittelee monipuolisen läpileikkauksen maan nykytaiteesta. Mukana on niin sarjakuvaa, veistoksia kuin valokuviakin, mutta selvimpänä yhteisenä nimittäjänä läpi näyttelyn on rohkea keskustelun herättäminen. Anton Kannemeyerin ronskit Tintti-parodiat keskittyvät rotusorron käsittelyyn, Conrad Botesin lähinnä seksuaaliseen ja uskonnolliseen tematiikkaan. Näyttely on melko rankka, mutta haastaa katsojansa pohtimaan omia piileviä asenteitaan ja on ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Kuva

Kuva

♠

Marc Jacobs vs Fjällräven

Vihreä armeijahenkinen parka Marc by Marc Jacobsin syysmallistosta:

Vihreä miesten Osaka-mallinen takki Fjällräveniltä:

Osaka-mallin tuotanto lopetetaan, joten takkia löytyy mm. Retkiaitasta ja Partioaitasta n. 150 euron hintaan. Miesten S-koko istui minulla sopivan löysästi, muttei liian laatikkomaisesti. Jos takin yhdistää korollisiin nilkkuriehin tai hameisiin niin vältyy liian androgyyniltä/grungelta meiningiltä. Karvakauluksia tuossa ei ole, mutta itse tarvitsen huppua paljon enemmän. Takissa on myös lämmin villavuori (söpö ruutukuosi!) ja valtavasti taskuja, joten odotan selvityväni sillä muutamasta märästä, kylmästä ja tuulisesta syystalvesta. Niin ja takin pystyi myös vahaamaankin, joten samalla voin kumartaa käytännölliselle Barbour-trendille.

Kuvat täältä ja täältä.

♥

Disney-lapsuuden paluu

Innostuin muistelemaan lapsuuteni lempielokuvia ja katsoin eilenkin neljä Disney-elokuvaa (Kaunotar ja hirviö, Hercules, Basil Hiiri, mestarietsivä ja Hiidenpata) putkeen. Teini-iässä tunsin vastenmielisyyttä erityisesti ärsyttävinä pitämiäni musikaalinumeroita kohtaan, mutta aikuisiällä - totisuuden imperatiivin hälvettyä - pystyn jälleen suhtautumaan niihinkin. Niinkin paljon, että tein Spotifyhin Disney-soittolistan. Laulan suomeksi englanninkielisten laulujen päälle. Mikä olisikaan parempi tapa viettää harmaata syyspäivää kuin Lumièren illalliskutsut.

Kuva

Etenkin Basil Hiiri, mestarietsivä (The Great Mouse Detective, 1986) yllätti aikuisilla elementeillään. Holmes-mainen hiirietsivä ei elokuvan loppuunkaan mennessä opi auttamansa pikkutytön nimeä. Elokuvan pääantagonisti tappaa heiveröisin perustein omiakin käskyläisiään. Lisäksi elokuvassa on strippareita ja kapakkatappelu!

Kuva

♠

Loppuun katseltu kukkanen

http://www.youtube.com/watch?v=vURx2OjjQDc

Järjetöntä

Olen jo pitkään ollut kirjoittamatta kaunokirjallisia tekstejä. Kaiken kuluneisuuden ongelma riivaa, jos yritän. Tämä juontuu käsityksestä, että kieli on väline, tärkeää on sisältö. Ehkä kysymys ei olekaan "mitä" vaan "miten". Lopultakaan kirjallisuudessa ei voi olla kyse muusta kuin tavasta sanoa. Tavallaan nonsenseä siis.

Minulle nonsense ei kuitenkaan ole järjetöntä. Absurdia runoutta ei tarvitse lukea arvostaakseen sitä. Se, että nonsense on olemassa, on jo sinällään statement, kuin punk. Sitäkään ei tarvitse kuunnella allekirjoittaakseen sen sanoman. Järjetön meteli, se on hätääntynyt kauhistunut huuto Munchin maalauksesta.

Koko maailma ja sen ikuinen käsittämättömyys – suhde tähän perusongelmaan määrittelee suhteen järjettömään. En rakasta järjetöntä sinänsä, vaan sen ulos manaavaa taidetta. Rakastan tunnetta, että meitä kauhistuneita on muitakin. Että en ole yksin. Järjetöntä vihaavat kieltävät järjettömän olemassaolon. He panevat pään pensaaseen. Mutta jos järjetön on aina olemassa, valittu selviytymistapa on yhdentekevä. Vain henkilökohtaisella selviytymisellä on merkitystä. Patologisen rehellisenä minun on turvauduttava absurdismiin, mutta ymmärrän niitä, jotka kammoavat sitä. Ordnung ist unmöglich – denn ordnung muss sein.

♠

Joskus ilonaiheitakin

• Spotify työpaikalla. Kun pomo on poissa, hiiret kuuntelevat musiikkia pomon huoneessa.

Kuulokkeilla, totta kai.

• Sushi-ilta japanilaisen kanssa. Kaltaiseni gourmet-noviisikin osaa arvostaa asiantuntemusta.

 Kiitos, Wikipedia.

• Hellejakson hellittäminen. Oli jo aikakin. Täytyy varoa, ettei tämäkin mene valittamiseksi...

♠

Vihainen feministi haukkuu työkaverinsa

Työympäristössämme on huonon käytöksen perinne, joten se, mitä nyt kerron, ei varsinaisesti johdu yllättymisestä. Muutama ärsyttävä tapahtuma tämän lisäksi on yksinkertaisesti saanut vitutuskynnykseni ylittymään.

Meidän työpaikallamme on ihan tavallista, että toista ei tervehditä eikä pyydetä mukaan lounaalle. Se on ihan fine, kun sitä ei enää odota. Meidän työpaikallamme on myös hyvin tavallista mennä tahallaan istumaan kauas muista, tai ainakin pitää tuolin verran hajurakoa kahvipöydässä. Tänä aamuna kuitenkin ärsyynnyin ihan erityisesti, kun eräs työtoveri valitti saaneensa "kesätytön" riesakseen. (Jostain syystä sanaa "kesäpoika" ei koskaan kuule käytettävän miespuolisista harjoittelijoista, mutta tokihan vain naiset ovat epäpäteviä noviiseja!) Koko muu pöytä naureskeli, että hehheh, joo, ärsyttäviä ne kesäharjoittelijat. Ja minä, kesäharjoittelija, olin ihan vieressä. Mitähän minusta puhutaan, kun en ole paikalla?

Juuri tällaiseen vallankäyttöön on vaikea puuttua. En voinut yksin sanoa, että puhe loukkasi minua, silloinhan olisin huumorintajuton. En ymmärtäisi pientä leikkiä! Hiljaisena protestina olin nauramatta. Koko loppupäivän olen pahantuulinen.

Abhasia - Kaukasian Riviera, Kanaria ja Alpit

Kaukasiassa Mustameren rannalla sijaitseva Abhasia tarjoaa virkistävän matkakohteen perinteiset Monacot, Victorian putoukset ja Saharat kolunneelle.

Georgian luoteisosassa piileskelevän, Venäjän itsenäiseksi tunnustaman, mutta Georgian yhä autonomiseksi tasavallakseen mieltämän, Abhasian rannat ovat tuttu lomakohde venäläisille ja vuosien takaa, mutta suomalaisten keihäsmatkojen osuus on yhä marginaalinen.

 

Alueella yhdistävät merellisyys, vuorellisuus ja lisäksi välimerellinen ilmasto tarjoavat mitä suotuisimmat kasvuolosuhteet sitrushedelmille, pähkinöille ja tomaateille, viinirypäleistä puhumattakaan...

Sotsin olympialaisten uskotaan piristävän alueen matkailua joten ajanhermolla olevien kannattaa tutustua alueeseen ennen massoja.Turistien taskurahoilla voisi lisäksi olla mahdollista rakentaa alueelle vakaampia oloja.

Nettikameroita Abhasiassa

Kuva Ylen ja Kartta Wikipediasta

♣