Ilmaislaarin aarteita

Nämä timangit oli joku hyljännyt kirjaston ilmaishyllyyn:

 

Kuva johtaa hiukka harhaan: kyseessä on sangen feministinen katsaus siihen, kuinka nainen voi löytää paikkansa maailmassa. Kokeile esim. subjekti/objekti-harjoitusta: nauhoita puhettasi ja etsi vanhan kunnon lauseopin avulla kaikki subjektit ja objektit. Oletko nainen joka toimii vai jolle vain tapahtuu asioita? Nerokasta!

Paras musiikki tehtiin 98-2(?), sen tietävät saksalaiset. Sisältää mm. The Outhere Brothersien klassikon
Pass The Toilet Paper. Lappuhaalarit & smile-paita päälle ja DANCE NOW!

Eläköön kotihousut

Nerokas muotiblogiparodia:

http://kotihousut.blogspot.com/ 

Kuva

Täydellistä random-inspiraatiota! Ja blogiin saa lähettää myös omia kuvia!

♥

Angry Video Game Nerd

Pelihullu pikkuveljeni esitteli minut lähiaikojen samastuttavimpaan antisankariin. Kukapa meistä ei olisi raivonnut televisiolle epäonnistuessaan videopelissä. Harva kuitenkin tekee sen näin osuvalla verbaliikalla (shit pickle, fuckballs). Suosittelen tätä kaikille aggressio-ongelmaisille ja/tai retropelientusiasteille, jotka eivät koskaan oikein ymmärtäneet 3D-pelien viehätystä.

♠

Shopping fail

Olen yrittänyt kehittyä shoppailjana. Yritän ostaa kauniita, viimeistelyjä ja  laadukkaita vaatteita. Hyvistä materiaaleista. Hienot leikkaukset ja pedantti viimeistely. Toimisivat niin töissä, kuin vapaallakin. Vaatteita, jotka sopisivat yhteen kaikkien muiden vaatteideni kanssa niin, että vähitellen minulle karttuisi niukka ja koordinoitu basics-garderobi. Kun yritän sovittaa näitä tavoitteita opiskelijabudjettiin ja esteettisen itseni etsintään syntyy yksi iso SYNTAX ERROR.

Case 1.  Pidän Martin Margielan puristisista, ankarista ja minimalistisista vaatteista. Olen hypistellyt yhtä MM6 mekkoa Beamissa. Sen alkuperäinen hinta oli ylitepääsemättömät 278 euroa, mutta sitten sen hintaa alennettiin 70%. Minä sovitan, tutkin ja mietin, raaskinko ostaa, kun se on dry clean. Jätän sen kauppaan, mietin viikonlopun yli, ja päätän, että haluan sen sittenkin.

En mennyt liikkeeseen heti aamusta.

En soittanut ja anellut sen laittamista syrjään, kunnes tulisin iltapäivällä ostamaan sen.

En lähettänyt poikaystävää/äitiä/mopsia  poimimaan sitä minulle.

Mitä tapahtuu? Sillä sekunnilla, kun astuin sisään liikkeeseen, joku nainen oli juuri ostanut sen.

Enkä edes tajunnut tarjota ostajalle kahtakymppiä siitä, että hän ei ostaisi mekkoa.

FAIL FAIL FAIL.  RIP, tavataan Ebayssa, kun vetoketjut poistuvat muodista.

Case 2

Olen etsinyt välikausitakkia, jotain trenssin ja parkan väliltä. Ryhdikästä, yksinkertaista, ajatonta, muttei preppyä. Päädyin intensiivisen etsinnän jälkeen Max&Co:lle ja sovitan polvipituista trennsimäistä takkia, jossa ei tosin ollut kaksirivisiä nappeja ja vyötä, jotka saavat minut näyttämään pönäkältä. Sen sijaan siinä oli huppu. Se oli effortless ja elegantti. A.P.C- henkinen. Harmikseni se oli myös vähän kesäisempi takki, kuin mitä olin hakenut. Jätin sen kauppaan. Muutin mieltäni ja palasin noutamaan sitä  kahden päivä kuluttua. Oma kokoni oli sold out. FAIL.

Mitä tästä opimme? Jos se näyttää hyvältä ja tuntuu hyvältä ja tarvitset sitä niin toimi heti. Tai jos epäröit, niin pistä edes varaukseen. Tai muuten katkeroidut ja päädyt rasittamaan lähimmäisiäsi mekkojorinoilla.

Kuva

♥

Impulssiostos

Tilasin juuri tästä hienosta blogista koostetun kirjan Amazonista - saksaksi (siis amazon.de:sta). Olen lukenut saksaa kaksi vuotta yläasteella. Tuolloinkin enimmäkseen puhuimme tunnilla luokkani leirikoulusuunnitelmista. Mutta hei, kuinka vaikeaa geneerinen germaani voi olla... Ausloggen. Odotan, tuleeko postista se, mitä tilasin, ja maksaako se todella sen verran kuin pitäisi.

♠

Kotitakin paluu

Tyylistään tinkimättömällä mummillani oli tapana käyttää aina kotioloissa mitä kummallisimpia kaapuja. Useimmat kaavut muistuttivat mielestäni erehdyttävästi aamutakkeja. Mekkoja, kaapuja, takkeja, mitä asut sitten olivatkaan, piti koossa useimmiten kangaspäällysteiset pienet pyöreät napit tai noin 20 cm pituinen vetoketjun virkaa tavoitteleva kiinnitin.

Vasta myöhemmin tajusin, että nämä kaikissa eri pastillisävyissä ja kukkakuoseissa säihkyvät muotiluomukset eivät toden totta olleet aamutakkeja nähneetkään. Ne olivat kuin olivatkin kotitakkeja (aka tiettävästi myös siivoustakki), jotka kuuluivat jokaisen modernin naisen garderoobiin -60 luvulla.

Mutta miten kotitakit liittyvät vuoteen 2010, helmikuuhun ja perjantaiseen Aleksandriaan? No, uskokaa tai älkää, siivoustakit ovat tehneet näyttävän paluun akateemikkojen arkeen, tällä kertaa tosin yksityisen ja julkisen turhat rajat vallankumouksellisesti räjäyttäen (tosin Kylli-täti oli tässäkin asiassa paljon edellä aikaansa esiintyessään kotitakki yllään televisiossa). Siivoustakit ovat nyt Aleksandrian arkea!

 

Kotitakki kuului Kylli-tädinkin asustoon

Siivoustakkeja vilisee siellä täällä. Pieniä esikkoja vaalenkeltaisella pohjalla, villejä geometrisiä neonkuoseja (jotka vievät raikkaasti ajatukset jopa 90-luvun alun suomalaisen muodin kultakauteen) ja kotoisen nukanharmaita kuoseja, joiden monivivahteinen ja täsmällisiä määrittelyjä kaihtava sävy voi olla peräisin myös pesukoneeseen eksyneestä vääränvärisestä sukasta. Aleksandriassa kaikki nämä kuosit esittäytyvät vieri vieressä tasaisen naputuksen rytmittäessä ajatusten täyttämää hengitystä ja suuren yhteisöllisyyden vallitessa.

 

Sarkiolta Hakaniemen Kauppahallista saa vielä aitoja kotitakkeja 

Mummini oli aivan oikeassa, siivoustakki on juuri oikea asu kaikkeen luovaan toimintaan. Ja lisäksi mitä oivin päällinen pakkaspäivien villavaatekerroksille. Mikä voisi tehdä Allussa työskentelystä miellyttävämpää kuin ainutlaatuisen mukava kotitakki.

    
Kuvat lainattu täältä: Kylli-täti, Sarkion kotitakit

♣   

The Noah's Ark Burger!

Tätä ei kannata katsoa, jos yrittää lähiaikoina syödä. Saatavilla on myös versio, jossa soi isänmaallinen musiikki.

♠

Pitää juosta niin kovaa kuin pystyy, jotta pysyisi paikallaan

Viime aikoina olen viettänyt laatuaikaa in bed with Pekka. Sängyssäni on murahdellut kaksi askia norttia päivässä polttava änkyttävä ukkeli, jonka harratuksiin kuuluvat sonnien kasvatus, globaalin perheyrityksen johtaminen, pilkkiminen ja kilpapurjehdus. Mies, joka on lainannut mottonsa Irvikissalta. On juostava niin kovaa kuin pystyy pysyäkseen siinä, missä on.

Puhun nyt Pekka Herlinistä eli PH:sta, jonka elämäkerta "Koneen ruhtinas" on kirjavuoteni yllättävähkö avaaja. Jossain on onnistuttu, kun parikymppinen kaupunkilaishumanistitar huomaa ajattelevansa hiukan liian usein alkoholisoitunutta yritysmogulia, jonka johtamisfilosofia pohjaa suoraan Machiavelliin ja sodankäynnin strategiaan. Hatunnosto elämänkerturi John Simonille, vaikka välillä "Ruhtinas" lipsahtaakin Dynastia-dramatiikkaan ja kyökkipsykologiaan. Puutteista huolimatta kirja lumpsahti alas lähes yhtä soittoa, myös ne jaksot, joissa kuvaillaan yksityiskohtaisesti PH:n lähes rituaalinomaisena toistuvia pilkkireissuja. Respect!

PH:n tarinassa ja elämänfilosofiassa on jotain lohduttavaa. Bisnestä voi hoitaa alkkiksenakin - tärkeää on tehdä päätökset ennen, kuin känni on päässyt liian kovaksi. Huteja tulee, mutta ilman niitä ei päästäisi koskaan eteenpäin.

Parikymppisenä PH pyöriskelee jotenkin tutuntuntuisten ongelmien kanssa: suvun velvoitteet pitäisi täyttää, mutta mieli halajaa nummille vapaana kirmailemaan. Liikuttavassa kirjeessä tulevalle vaimolleen Kirstille Pekka kuvailee, kuinka hän tahtoisi aikaa, joka olisi vain heidän, aikaa, jolloin voisi maata pellolla ja katsella taivasta, ottaa rahtilaivan, yhdentekevää minne...

Oih ja voih.

Ja olihan se PH aika hot.

OBERIU

ОБэРИу - Объединение реального искусства (Todellisen taiteen yhdistys) oli  1920-1930-luvulla toiminut venäläisten avantgardistien ryhmittymä, joka tunnettiin muun muassa omintakeisista performanssiesityksistään. Suomessakin kulttisuosiota nauttiva Daniil Harms oli eräs OBERIUn voimahahmoista, absurdeista pikkutarinoistaan ja lastenrunoistaan tunnettu eksentrikko, joka ystävänsä Aleksandr Vvedenskyn kanssa perusti yhdistyksen vuonna 1928. Muista jäsenistä mainittakoon Nikolai Zabolotsky, Konstantin Vaginov ja Igor Bahterev. OBERIU sai vaikutteita futurismista ja venäläisestä formalismista, ja siihen kuului elokuvantekijöitä, kuvataiteilijoita, näyttelijöitä sekä ennen muuta runoilijoita. Manifestissaan oberiutit julistivat vastustavansa "niitä, jotka kuohivat sanan". "Runot eivät ole piirakoita emmekä me sillejä!"

Vvedensky.

OBERIUn suosimaa nonsense-runoutta, juonirakenteen pirstaloimista ja yleistä kummallisuutta ei sosialistisen realismin aikakautena katsottu hyvällä, vaan ryhmän "kirjallinen huliganismi" tuomittiin ankarasti. Osa jäsenistä pidätettiin sensuurin kiristyttyä 1930-luvulla, ja esimerkiksi Harms kuoli vankilassa.

Harms.

OBERIUn jäsenien tekstejä julkaistiin harvakseltaan - silloinkin lähinnä lastenlehdissä - ja on sinänsä ihmeellistä, että niitä on säilynyt lainkaan jälkipolville. Ellei filosofi Yakov Druskin olisi henkensä vaarantaen livahtanut jo pidätetyn Harmsin kotiin hakemaan tämän ja muiden oberiuttien tuotoksia, heidän työstään ei todennäköisesti olisi enää jälkeäkään. Nykyäänkin OBERIU-vaikuttajien teosten löytäminen vaatii asiaan vihkiytymistä ja mieluiten sujuvaa venäjän kielen taitoa. Englanniksi on käännetty etenkin Harmsia ja Vvedenskyä, mutta myös Vaginovilta löytyy eräs englanninkielinen romaani. Vinkatkaa, jos tiedätte minua enemmän saatavilla olevista teksteistä. Toistaiseksi sivistykseni rajoittuu lähinnä Harmsin tuotantoon.

♠

Kuvat varastin Wikipediasta.

Taidetta perjantain varhaisiltaan

Huomenna tai/ja ylihuomenna kannattaa suunnata Sanomataloon katsomaan Riikka Kuoppalan "Äiti, mulla on nälkä!" -ruokainstallaatiota.

Teos keskustelee yhteiskunnan eriarvoistumisesta, tuloerojen kasvusta ja nälkäisistä suomalaisista lapsista ja on osa Yhteisvastuukeräyksen tämän vuoden kampanjaa. 

 

Keskiviikkona 12.2. ruokaa oli jo kasautunut melkoinen vuori

Installaatio koostuu päivittäin kasvavasta ruokakasasta, jonka paisuttamiseen katsojien toivotaan osallistuvan tuomalla mukanaan lämpöä ja valoa kestäviä elintarvikkeita. Lauantaina 13.2. koko ruokakasa jaetaan pois lapsiperheille.

Lisäksi installatioon kuuluu yhteiskunnallinen Kokkikoulu, jossa päivittäin vaihtuva vieras saa tehtäväkseen kokata aterian kahdella eurolla.

Kuoppala ja Mäki keskustelevat illan menystä

Kokkeina on nähty jo Teemu Mäki, anarkistimartta Susanna Arola, tsetsenialainen kansalaisaktivisti Asman Amagova ja perheenäiti Katja Pehkoranta. Huomenna klo 17 vuorossa ovat dyykkaajat Jessica Suni ja Nina Nordström. 

Kuvat ja paljon lisätietoja installaatiosta: Äiti, mulla on nälkä!

 ♣

Blast from the alternative past: Goodbye Lenin

Muutin 4-vuotiaana Suomeen, mutta olen syntynyt Neuvostoliitossa. Löysin kotoa aapisen vuodelta 1990. Kirja taitaa olla viimeisiä laatuaan.

Heti ensimmäisellä aukeamalla ekaluokkalaiset kohtaavat Lenin-sedän:

"Lenin - eli. Lenin - elää. Lenin- tulee elämään."  Tämä ensimmäinen tavausharjoitus johdatti koululaiset lukutaidon ja aatteen pariin. Lukuvuoden päätteeksi he osaisivatkin jo lukea pieniä novelleja, kuten oppikirjan viimeisen tekstin " Poika ja Lenin".

Hmm, ensimmäinen oppimani laulu oli (käännettynä) : "Mä olen pieni tyttönen, en käy edes koulua, en ole nähnyt Lenininä, mutta häntä rakastan." Se ei ollut kyllä ihan totta, sillä lastentarhassa oli hänen kuvansa seinällä.

♥

Viikon treenivinkki: japanilaista rintajumppaa!

Ovatko rintasi liian pienet? Tai epäsymmetriset? Ryhdittömät? Nämä näpsäkät täsmähoito-ohjeet säästävät sinut turhalta neuroosilta ja mielipahalta!

Ohjeet ovat peräisin japanilaisesta Non-no - nuortenlehdestä, vol 8/2009.

 Seuraavaksi ajattelin opetella lehdestä jokaisen kawaii-poseerauksen. Ne saattavat olla avuksi, kun yrittää pysäyttää bussia lumidyynien keskeltä.

♥