Kaiken se kestää

HBO:n Big Love (2006 - 2011) on ajatuksia herättävä ja älykäs tv-sarja. Varmaankin siksi sen näyttäminen lopetettiin Suomessa 1. kauden jälkeen. 

Sarjan keskiössä on perheelleen omistautunut, syvästi uskonnollinen liikemies Bill Henrickson (Bill Paxton). Elämä on tavallista pienine ja suurine ongelmineen - paitsi siinä mielessä, että Billillä on kolme vaimoa. Barbara (Jeanne Tripplehorn), ensimmäinen ja laillinen vaimo, suostuu ryhtymään polygamistiksi saatuaan tietää sairastavansa syöpää, koska ei halua Billin jäävän yksin. Odottamattomasti syöpä kuitenkin paranee, ja Barb joutuu elämään sekä päätöksensä että toisen vaimon, Nicoletten (Chloë Sevigny), kanssa. Myöhemmin perheeseen liittyy vielä nuori lastenhoitaja Margene (Ginnifer Goodwin).

Kuva

Draama syntyy vaimojen välisistä jännitteistä sekä Billin vaikeuksista vastata vaimojen ja työelämän vaatimuksiin. Sanotussa ja sanomattomassa on paljon merkitystä, eikä hyvällä tahdollakaan ole helppoa ymmärtää läheistensä tekemisiä. Toisaalta väkivaltaisiakin yhteenottoja syntyy Nickin isän, profeetaksi julistautuneen Roman Grantin, kanssa, jonka valtaa Bill perheineen vastustaa.

Viidettä kautta lukuun ottamatta Big Love on erinomaisesti käsikirjoitettua ihmistenvälisen kommunikaation ongelmien, naisen alisteisen aseman ja valtataistelujen kuvaamista. Suosittelen varsinkin ihmisille, joilla on kontakteja uskonnollisiin yhteisöihin. 

Armoa ei, Siperiaan!

Välimerkeillä on väliä. "Ruokaa ei aseita" voi tarkoittaa kahta aika eri asiaa riippuen siitä, kuinka pirullisesti tekstin mielessään jaksottaa. "Ruokaa ei, aseita" on ainakin minun primääritulkintani.

I have low esteem for everyone else

Olen varhaisteini-iästä asti ollut mitä suurin Daria-fani. Herkälle yläastenörtille MTV:n animaatio (1997 - 2002) oli elintärkeä henkireikä, lähes ainoa järjissä pitävä asia. Älykäs ja sarkastinen Daria Morgendorffer ei tinkinyt rehellisyydestään, vaan kieltäytyi mukautumasta ympäröivän todellisuuden typeryyteen. Hänen paras ystävänsä Jane Lane oli parhaan ystäväni alter ego, tarkkanäköinen taiteilija, joka jakoi hänen kanssaan roskaruoan ja halveksunnan koulutovereita kohtaan. Toisin kuin muut tv-sarjat, Daria teki kaltaisistamme hylkiöistä esikuvia.

Nyt, jo valmistuttuani yliopistosta, katsoin sarjan kokonaan alusta loppuun ensimmäistä kertaa. Huomioni kiinnittyi siihen, että tilannekomedialuonteestaan huolimatta Daria on jatkuvajuoninen sarja, joka alati viittaa omaan historiaansa. Paria ääninäyttelijävaihdosta lukuun ottamatta se on hämmästyttävän johdonmukainen ja uskollinen itselleen; esimerkiksi ensimmäisessä jaksossa ohimennen mainittava lapsuuden musteläikkätesti tuodaan uudelleen esiin 5. kauden päätösjakson takautumassa. Hahmot ikääntyvät ja osa heistä jopa kehittyy sarjan edetessä. Näin on erityisesti Darian pikkusiskon Quinnin kohdalla: hänen pinnallisuutensa alla on sittenkin hyväntahtoisuutta ja näkemystä.

Daria oli nokkela ja hauska sarja, joka käsitteli vakaviakin aiheita järkevästi ja terävästi. Opettavainen sävy häiritsi vain harvoin - useimmiten katsojan älyä kunnioitettiin. Tämän parempaa vertaistukea ei älykkönuorisolle voi antaa.

Kuvat: MTV

Blogilöytö

Olen jo pitkään kaivannut kemian alan koulutuksen saaneen ihmisen blogia, jossa tarkasteltaisiin kosmetiikka- ja elintarviketuotteiden kemiaa järkevästi ja asiantuntevasti. Taisin löytää sellaisen.

Esimerkiksi kirjoitus siitä, mitä kosmetiikkaa ylipäätään tarvitaan, on enemmän kuin tervetullut. Anja Nystén kirjoittaa: "Meille uskotellaan, että emme voi elää ilman valtavaa purnukka-arsenaalia. Se, jolla ei ole joka vuorokauden ajalle ja ruumiinosalle omaa voidetta, ei huolehdi itsestään - eikä kosmetiikkafirmojen tuloksesta." Juuri epämääräinen syyllisyyden ja häpeän lietsominen mainonnassa lienee suurin syy turhakehankintoihin.

Nystén jatkaa samassa kirjoituksessa: "Luonnonkosmetiikasta kertovissa jutuissa -- puhutaan kemikaalittomasta kosmetiikasta. Termi on sangen kummallinen. Sillä tarkoitettaneen tuotteita, jotka eivät sisällä keinotekoisia aineita. Kemikaalitonta kosmetiikkaa ei kuitenkaan ole olemassakaan. Kaikki kosmetiikkatuotteet ovat seoksia kemiallisista aineista. Luonnonhajusteet, balsamit ja uutteet sisältävät yleensä satoja kemiallisia yhdisteitä. Kaikki nämä yhdisteet eivät myöskään ole haitattomia. Luonnosta peräisin oleva ei ole synonyymi haitattomuudelle." Tähän ei ole lisättävää.

♠

Näkökulmaeroja

Olen kuullut Aalto-yliopistokritiikkiä runsaasti, myös sen henkilökunnalta. Tällaisia perusteita en ollut aiemmin kuullut.

Pari puolituttua, joiden pöytään ängin lounastamaan, nurisivat Aallosta, mihin voin samastua. Heidän ärtymyksensä syy oli kuitenkin pelko yritysyhteistyön vähenemisestä. Toinen heistä esimerkiksi totesi ironisesti, että sehän olisi kamalaa, jos yliopisto toimii yritysten tuotekehityslaitoksena. No niin onkin! 

Mutta ei. Pahinta heidän mielestään on, jos yritykset karkoitetaan keskittymällä "tutkimaan tutkimisen vuoksi". (Sivuhuomiona: rehtori Teeri on korostanut nimenomaan perustutkimuksen merkitystä myös Aallossa, mitä pidän tervetulleena linjauksena.) Kohta - toivottavasti - aloittelevana tutkijana en todellakaan voi ymmärtää nyrpistelyä ilmiöiden syvemmän ymmärtämisen kartuttamista kohtaan. Toivoa sopii, että opiskeluja inspiroi muukin kuin toive paksusta palkkapussista.

Poliittisen passivistin tunnustuksia

Myönnän: minulla oli nuoruudessani tapana flirttailla punavihreän aktivismin kanssa. Muistumia noista ajoista voi edelleen nähdä vaatevalinnoissani. Silti punavihreys tuntuu nykyään lähinnä ruskeudelta. Vituttaa, kun tuttava viittaa töölöläiseen ökykämppäänsä termillä "kommuuni".

Tunnen muutenkin vastenmielisyyttä poliittisesti värittynyttä termistöä kohtaan - oli se sitten oikealle tai vasemmalle kallistuvaa. Kun valitaan tällainen diskurssi, tullaan samalla hyväksyneeksi siihen liittyvä asennepaketti. Nimenomaan asioiden kimputtuminen kimpaannuttaa, siis se, että jos on huolissaan ilmastonmuutoksesta, on pakko vastustaa ydinvoimaa ja kotiäitiyttä. Tapauskohtainen harkinta ei ole mahdollista, jos aatteellisuus valitaan kaikki tai ei mitään -periaatteella. On varmaankin helppoa, kun taustalla vaikuttava ismi sanelee suoraan mielipiteen kaikesta vastaan tulevasta, mutta älyllinen laiskuus ei ole mikään hyve.

Pöysti kiteyttää kyyniset tuntoni: "Joku vitsimielenosotus? Mielenosotus-teemabileet? Mielenosoitus mielenosotuksii vastaan? - - Joku, jossa ei kuitenkaan mennä mihinkään rakennuksen eteen ja huudella noloja iskulauseita ja soiteta huonoa musiikkia?"

♠

Hagelberg synkimmillään

Sarjakuvataiteilija Matti Hagelbergin BEM-saagan 15. osa Silvia Regina maalaa lohduttoman kuvan nyky-Suomesta, jossa hyvinvointivaltio roikkuu hirtettynä tienpientareella ja uusliberalismin ihana kristus tervehtii lentäviä ziljonäärejä. Hagelbergin tavaramerkiksi muodostunut raapekartonkitekniikka on paikoin korvautunut muilla, muttei ainakaan vähemmän synkillä, menetelmillä. Jälki on nuhjuista, harmaata ja mustaa, rumaa kuin kuvaamansa kohde.

Kuva: Matti Hagelberg

Hagelbergille ominainen huumori pilkahtaa ajoittain esiin, mutta on selvää, että Silvia Regina on hänen synkin teoksensa. Pop-kulttuuriviittaukset ovat aikaisempaa vähäisemmässä roolissa - raamatullista vertauskuvastoa sen sijaan lainataan läpi teoksen. Erityismaininnan ansaitsee myös Minna Canthin Köyhää kansaa -romaanin sarjakuvatulkinta. Kokonaisuus on myrkyllisen pessimistinen, rankkaa luettavaa jopa paatuneelle kyynikolle. Lienen sieluni myynyt, kun koen teoksen viestin hieman puberteettiseksi. Arvostan kuitenkin röyhkeää aggressiota, jolla Silvia Regina hyökkää.

Kuva: Matti Hagelberg

Katkeruus

Törmäsin eilen jälleen idioottinäkemykseen, että tytöt ovat epäloogisia ja kykenemättömiä matemaattiseen ajatteluun. Jumalauta, että ärsytti. Ärsyttää.

Kuva

♠

Nössöyden ylistys

Tunnustettakoon se tässä: minä olen nössö. Jos erehdyn tanssimaan, näytän David Byrneltä. En käy vapaaehtoisesti juhlimassa, koska en mielelläni valvo myöhään enkä siedä kovaäänistä musiikkia. Vieraat ihmiset pelottavat ja ärsyttävät minua.

Kuva

Toisinaan joudun selittelemään elämäntapaani. En ole absolutisti. En vain ole humalassa. En ole uskovainen. En vain ole railakas. En pidä yllätyksistä. Pidän siitä, että saan nyhjöttää kotona. Valitsen itse seurani, musiikkini, juomani ja vuorokausirytmini. Elän ja hengitän tylsyyttä, ja rakastan sitä.

Kuva: Tommi Liimatta (Ei vaikuta keikkaan, WSOY 2005)

Jostain syystä kaksikymppisen kuuluu ottaa kaikki irti nuoruudestaan. Elämällä itselleen epäluontevalla tavalla? Valehtelemalla nauttivansa yökerhoista ja tutustumisesta uusiin ihmisiin? Hylkään kaiken tuon. Seikkailut ovat niitä, mistä olen lukenut kirjoista, ja lähinnä juuri teoretisoinnin kohteiksi ne aisteiltaan  ja luonteeltaan yliherkälle sopivat.

♠

Vie héroïque

Joann Sfarin ohjaama elämäkertaelokuva Gainsbourg - vie héroïque (2010) on sarjakuvamainen episodielokuva ranskalaisen musiikkimaailman eräästä vaikutusvaltaisimmasta hahmosta, Serge Gainsbourgista (synt. Lucien Ginsburg). Gainsbourgin musiikki on syystäkin vahvasti läsnä läpi elokuvan. Je t'aime... moi non plus kuullaan, samoin monia muita tunnetuimpia kappaleita, esimerkiksi katkelmia Histoire de Melody Nelson -levyltä (1971).

Elokuva koostuu kronologisessa järjestyksessä esitettävistä erillisistä kohtauksista.  Katsojalle olisi helpointa, jos hän tuntisi Gainsbourgin elämänvaiheet entuudestaan pääpiirteittäin - muuten tapahtumat saattavat tuntua turhan irrallisilta. Juonen koheesiota on yritetty lisätä  paholaismaisen alter ego -hahmon kautta, mutta ratkaisu tuntuu hieman pakotetulta. Nuoren pojan mielikuvituksen metaforana animoitu hahmo vielä toimisi, mutta läpi elokuvan käytettynä se menettää tehoaan.

Kuva

 

Nimiroolin esittäjä Eric Elmosnino hallitsee loistavasti Gainsbourgin elekielen. Erityisesti vanhaa, jo sekavaa Gainsbourgia esittäessään hän on vaikuttava ja äärimmäisen uskottava. Elmosnino myös laulaa omat osuutensa itse, mistä chapeau! Myös muut näyttelijät tekevät vahvaa työtä, joskaan eivät aivan yhtä oivallista kuin karismaattinen Elmosnino.

Kuva

Elokuva on viihdyttävä tribuutti provosoivalle taiteilijalle, eikä se yritä kummoisemmin analysoida henkilöä myyttien takana. Gainsbourg esitetään aluksi pikkuvanhana lapsinerona, sittemmin epävarmana nuorena aikuisena, josta kasvaa häpeämätön skandaalinaiheuttaja ja naistenmies. Loppuvuosien kiusallisimmat hetket Vie héroïque sivuuttaa, ja hyvä niin. Rappeutuneen vanhuksen viimeisien vaiheiden kulkua ei ole vaikea kuvitella.

♠

Ruotsalainen aamiainen

 Tervehdys Upsalasta!

Tunturipiimä (vai -viili?)

Parin viikon Upsalassa oleskelu ei ole tuottanut niin suuria yllätyksiä tai järkytyksiä kuin kuvittelin. Allsång (myös läksiäisissä moninaisten tunnepitoisten puheiden ryydittämänä) ja kollektiv frukost kuuluvat toki erottamattomasti ruotsalaiseen arkeen, mutta muutoin yllätykset rajoittuvat väärinpäin toimiviin valokatkaisimiin ja luentosalissa muiden muassa istuskelevaan kronprinsessan Victoriaan.

ICA:n ja Hemköpin leipähyllyt pullistelevat Fazerin ruispaloja ja limppuja, ja Valion laktoosittomat jogurtit uhkaavat syrjäyttää Skåne mejerin ja Milkon dairyt - tosin paljon paljon hienompiin pakkauksiin sullottuina kuin Suomessa. Piapoofaneille (aka. talkkunavelli) tosin Ruotsi on ihmemaa. Erilaisia viiliä ja piimiä on tarjolla uskomattomia määriä Ryska Fillmjölkistä (nimetty korkean rasvaprosentin mukaan) tunturipiimään. Ei ruotsalaista ostoskoria ilman piimää, sano.

 

Vällingiä Gyllenhammarsin tapaan 



Mutta mutta, jotain mullistavaa on sentään löytynyt: ruotsalainen aamiaisvälling, siinä vasta jotain! Kaupoista löytyy hyllymetreittäin erilaisia Välling-pakkauksia (kyseessä ei siis ole vain vauvoille tarkoitettu velli, vaan "för vuxna"), joissa luvataan vällingin antavan elinvoimaa ja tuovan onnea jokaiseen ruotsalaiseen välling-päivään. Tottakai ostin paketin heti. (Välling tunnettaneen myös nimellä Gyllenmust, mikä sekin on eri hieno, mutta itse tykästyin vällingin suomalaiseen suuhun sopivaan sävyyn.)

Välling tulee sekoittaa maitoon ja kypsentää mikrossa, näin neuvotaan paketissa. Tillsätt lite salt. Tuloksena on paakkuisa ruskea paksu mössö, joka tulee  tasoittaa lisäämällä kylmää maitoa. Valmis välling maistuu koko lailla ei miltään (maku riippuu pääosin valmistuksessa käytetystä maidosta ja suolan määrästä), mutta siihen jää sittenkin koukkuun. Kuten moniin muihinkin asoihin täällä (ks. alla).



Maitoa Taalainmaalta

  

Ps. Åj vad fina paketter dom har här: maitopurkeissa esitellään eri alueiden kansantaidetta!

 

Esittelyssä Värmlanti



♣

  

Menovinkkejä

Vielä huomenna on mahdollisuus pistäytyä Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Ainakin lauantaina saatavilla oli tavanomaisen tarjonnan lisäksi harvinaisehkoja keräilykappaleita, kuten Matti Hagelbergin (ks. oheiset kuvat) vain Ranskassa julkaistu luonnoskirja.

Vaikka ei sarjakuva-apajille ehtisikään, kannattaa katsastaa Helsingin kaupungin taidemuseon provokatiivinen Etelä-Afrikka-näyttely, joka esittelee monipuolisen läpileikkauksen maan nykytaiteesta. Mukana on niin sarjakuvaa, veistoksia kuin valokuviakin, mutta selvimpänä yhteisenä nimittäjänä läpi näyttelyn on rohkea keskustelun herättäminen. Anton Kannemeyerin ronskit Tintti-parodiat keskittyvät rotusorron käsittelyyn, Conrad Botesin lähinnä seksuaaliseen ja uskonnolliseen tematiikkaan. Näyttely on melko rankka, mutta haastaa katsojansa pohtimaan omia piileviä asenteitaan ja on ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Kuva

Kuva

♠

Vihainen feministi haukkuu työkaverinsa

Työympäristössämme on huonon käytöksen perinne, joten se, mitä nyt kerron, ei varsinaisesti johdu yllättymisestä. Muutama ärsyttävä tapahtuma tämän lisäksi on yksinkertaisesti saanut vitutuskynnykseni ylittymään.

Meidän työpaikallamme on ihan tavallista, että toista ei tervehditä eikä pyydetä mukaan lounaalle. Se on ihan fine, kun sitä ei enää odota. Meidän työpaikallamme on myös hyvin tavallista mennä tahallaan istumaan kauas muista, tai ainakin pitää tuolin verran hajurakoa kahvipöydässä. Tänä aamuna kuitenkin ärsyynnyin ihan erityisesti, kun eräs työtoveri valitti saaneensa "kesätytön" riesakseen. (Jostain syystä sanaa "kesäpoika" ei koskaan kuule käytettävän miespuolisista harjoittelijoista, mutta tokihan vain naiset ovat epäpäteviä noviiseja!) Koko muu pöytä naureskeli, että hehheh, joo, ärsyttäviä ne kesäharjoittelijat. Ja minä, kesäharjoittelija, olin ihan vieressä. Mitähän minusta puhutaan, kun en ole paikalla?

Juuri tällaiseen vallankäyttöön on vaikea puuttua. En voinut yksin sanoa, että puhe loukkasi minua, silloinhan olisin huumorintajuton. En ymmärtäisi pientä leikkiä! Hiljaisena protestina olin nauramatta. Koko loppupäivän olen pahantuulinen.

Ilmastokeskustelun avaus

Tiedeartikkeli se on ensimmäinenkin. Jotkut saattavat pitää tätä yhteiskunnallisena aiheena, minulle se on ennen muuta tiedettä. No niin, itsekritiikki on tiessään, kun kehtaa kutsua hölinöitään tiedeartikkeliksi.

Maallikko- ja jopa tiedepiireissä vallitsee varsin suuri konsensus ilmastonmuutoksen todellisuudesta. Kiinnostus ilmastoasioita kohtaan näkyy mm. aiheeseen liittyvissä televisio-ohjelmissa. Suhteeni kansanvalistukseen on kahtalainen. Tavallaan on hyvä, että massoille (ylimielisesti lausuttuna) tehdään yksinkertaistettua infomateriaalia; maailmanparannus vaatii suuren joukon ponnisteluja. Toisaalta ilmasto on niin monimutkainen järjestelmä, että sen ymmärtäminen on vielä pahasti kesken. Ennustamisen vaikeus saisi tulla kansankin tietoisuuteen. Se taas ei tarkoita, että ilmastoa ei kannata ajatella - päinvastoin. Tuntemattomat seuraukset vasta uhkaavia ovatkin.

Kokonaisuuden hahmottamisen vaikeus näkyy esimerkiksi siinä, kun ihmiset ajavat autolla kierrättämään pahvia tai ostavat suomalaisia tomaatteja keskitalvella. Mieleen jää yksittäisiä Hyviä Tekoja, joiden yhteyttä kokonaisuuteen ei pohdita syvemmin. Luomu aiheuttaa monella välittömän hyvyysrefleksin, mutta luomutuotannossa samasta pinta-alasta saadaan vähemmän irti. Onko meillä varaa luomuun laajassa mittakaavassa? Onko järkeä käyttää ongelmajätteeksi luokiteltavia energiansäästölamppuja ja korvata hehkulampun hukkalämpö lisälämmityksellä?

Väittely eri tomaattien paremmuudesta tai lamppuvalinnoista on kosmeettista. Mittasuhteet tuntuvat ilmastokeskustelussa olevan täysin hukassa: kuvitellaan, että jokainen ilmastoteko on yhtä arvokas. Niiden vaikutuksissa on kuitenkin suuria eroja. Harva jaksaa panostaa kaikkeen, joten esittelen seuraavaksi hieman tärkeinä pitämiäni näkökohtia.

• Metallien kierrätys on tärkeintä kierrätystä. Metallinjalostus kuluttaa runsaasti energiaa. Kuitenkin useissa taloyhtiöissä ei kerätä metallia eikä lasia - edes lähimmän ostoskeskuksen liepeiltä keräysastioita ei välttämättä löydy. Asiat tärkeysjärjestykseen!
• Energiajätteen polttamisessa ei välttämättä ole järkeä. Kestomuovin kierrätys saattaa hyvinkin myöhemmin muuttua kannattavaksi toiminnaksi, jolloin jo olemassaolevat muoviraaka-aineet voitaisiin hyödyntää uudelleen. Toisaalta muovi, kuten muutkin jäte, on aina joko kiinteää, nestemäistä tai kaasumaista. Ehkä olisikin hyvä pitää muovi rumana roskana eikä polttaa sitä hiilidioksidiksi? Joku asiaa paremmin tunteva saa korjata, jos olen väärässä.
• Jätteen kierrätystä tärkeämpää on tietysti sen synnyn estäminen. Kirpputorit, kierrätyskeskukset ja roskisdyykkaus, tai vaikka kaveripiirin tavaranvaihtajaiset ovat helppo tapa tyydyttää krääsänhimo ekologisesti ja edullisesti.
• Liikenteen ja asumisen vaikutus ilmastoon on todella merkittävä, mutta sen ovat muutkin aiemmin todenneet.

Kommentoikaa! Mitä olette tehneet ilmastonmuutoksen estämiseksi? Mitä tekoja epäilette turhiksi tai jopa haitallisiksi?

♠

Kirsikankukkia seinillä

Napa galleriassa avautui viime keskiviikkona japanilaisen Toshiyuki Fukudan ehdottomasti tutustumisen arvoinen näyttely. 

 

 Toshiyuki Fukuda (vas.) kertomassa töistään

Fukudan käyttää töissään paperinenäliinoja, joiden päälle rakentuu pieniä moniulotteisia ja -tulkintaisia maailmoja. Nenäliinojen avulla teoksiin syntyy ainutlaatuisen elävä pintarakenne, joka toimii eräänlaisena siltana teosten maailman ja niiden ulkopuolisen arjen välillä.

 Toskiyuki Fukuda Napalla, taustalla taiteilijan teoksia. 

Kuva Napa

Näyttely on avoinna 24.4.2010 asti, mutta kannattaa käydä apajilla pian - punaisia pilkkuja näkyy jo monien teosten kohdalla!

Lauantaina Napalla oli tarjolla myös munanmaalausta. Tapahtuma keräsi kymmenittäin innokkaita ja taidokkaita sadetta pelkäämättömiä maalareita, joiden upeat tuotokset keräsivät uteliaita ja ihailevia katseita myös ohikulkijoilta:

Napamainen pääsiäismunametsä 

Munanmaalauksen ohessa oli mahdollisuus keskustella taiteilijan kanssa tämän töistä, juoda kahvia ja maistella erilaisia japanilaisia makeisia. 

Syntaxerror ihastui ideaan ja toivoo: Lisää tällaisia tapahtumia Helsinkiin!

♣

Autetaan mikrolainoilla!

Olen yleensä kyyninen kehitysapuhankkeiden suhteen. En esimerkiksi lahjoita kuukausittain rahaa millekään järjestölle, koska oletan rahojeni menevät feissareiden palkkoihin. Poikkeus kuitenkin löytyi! Minusta mikrolainat ovat kuitenkin suurenmoinen idea. Mikrolainojen avulla on voidaan paikallista yhteisöä kehitysmaissa kehittää kestävämmin sen omista ehdoista ja oloshteista käsin. Mikrolainojen keksijänä pidetään bangladeshilaista Muhammad Yunusia, joka sai pankkitoiminnastaan Nobel-palkinnon vuonna 2006.

Kuva

Mikrolainoja voidaan myöntää hyvin köyhillekin ihmisille oman elinkeinon luomiseksi. Niiden avulla paikalliset voivat saada elinkeinon yrittäyydestä, elättää perheensä ja saada taloudellista itsenäisyyttä. Erityisen vakuuttuneeksi mikrolainojen edusta naisten aseman parantamisessa tulin sen jälkeen, kun näin viime syksynä Teemalta dokumentin naisten elämästä Keniassa. Dokumenttielokuvan nimeä en valitettavasti enää muista, mutta sen oli todella rankka, mm. pikkutytöt ja mummotkin kertoivat pelkäävänsä raiskauksia, mutta siinä yrittäjyys esitettiin yhdeksi keinoksi naisille itsenäistyä hyvin patriarkaalisesta  yhteisöstään.

Kuva

Suomessa Kirkon Ulkomaanavulla on Naisten Pankki- niminen rahasto, jonka tarkoituksena on tukea mikrolainoilla ja koulutuksella kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä. Naisten pankki perustaa kehitysmaihin naisten hallinnoimia  kyläpankkeja, joista myönnetään pienlainoja naisille oman yrityksen perustamiseen sekä ammatillista koulutusta. Tukea voi antaa kuukausittain 25 euroa, kertalahjoituksena tai ryhtyä osakkaaksi 750 eurolla. Kansainvälisistä järjestöistä löytyy mm. sympaattiselta kuulostava Kiva, jonka listoilta voi valita itse, mitä yrittäjyyshanketta haluaa tukea, ja missä maassa.

Kuva

Kivan kautta voi esimerkiksi auttaa Libanonilaista Alia perustamaan oma apteekki. Ja sitten kun Ali maksaa takaisin, voi tukea taas uutta projektia, ja sitten taas uutta... Inspiraatio!

♥

Kuin kaksi innovaatiota

Haku yliopistoihin on käynnissä. Huomaako joku eron näiden kahden oppilaitoksen mainosten välillä? Minä en. Jos ette usko, kuunnelkaapa hetki ilmaista Spotifyta, niin samankaltaisuus on entistäkin ilmeisempi.

Kuva

Kuva

♠

OBERIU

ОБэРИу - Объединение реального искусства (Todellisen taiteen yhdistys) oli  1920-1930-luvulla toiminut venäläisten avantgardistien ryhmittymä, joka tunnettiin muun muassa omintakeisista performanssiesityksistään. Suomessakin kulttisuosiota nauttiva Daniil Harms oli eräs OBERIUn voimahahmoista, absurdeista pikkutarinoistaan ja lastenrunoistaan tunnettu eksentrikko, joka ystävänsä Aleksandr Vvedenskyn kanssa perusti yhdistyksen vuonna 1928. Muista jäsenistä mainittakoon Nikolai Zabolotsky, Konstantin Vaginov ja Igor Bahterev. OBERIU sai vaikutteita futurismista ja venäläisestä formalismista, ja siihen kuului elokuvantekijöitä, kuvataiteilijoita, näyttelijöitä sekä ennen muuta runoilijoita. Manifestissaan oberiutit julistivat vastustavansa "niitä, jotka kuohivat sanan". "Runot eivät ole piirakoita emmekä me sillejä!"

Vvedensky.

OBERIUn suosimaa nonsense-runoutta, juonirakenteen pirstaloimista ja yleistä kummallisuutta ei sosialistisen realismin aikakautena katsottu hyvällä, vaan ryhmän "kirjallinen huliganismi" tuomittiin ankarasti. Osa jäsenistä pidätettiin sensuurin kiristyttyä 1930-luvulla, ja esimerkiksi Harms kuoli vankilassa.

Harms.

OBERIUn jäsenien tekstejä julkaistiin harvakseltaan - silloinkin lähinnä lastenlehdissä - ja on sinänsä ihmeellistä, että niitä on säilynyt lainkaan jälkipolville. Ellei filosofi Yakov Druskin olisi henkensä vaarantaen livahtanut jo pidätetyn Harmsin kotiin hakemaan tämän ja muiden oberiuttien tuotoksia, heidän työstään ei todennäköisesti olisi enää jälkeäkään. Nykyäänkin OBERIU-vaikuttajien teosten löytäminen vaatii asiaan vihkiytymistä ja mieluiten sujuvaa venäjän kielen taitoa. Englanniksi on käännetty etenkin Harmsia ja Vvedenskyä, mutta myös Vaginovilta löytyy eräs englanninkielinen romaani. Vinkatkaa, jos tiedätte minua enemmän saatavilla olevista teksteistä. Toistaiseksi sivistykseni rajoittuu lähinnä Harmsin tuotantoon.

♠

Kuvat varastin Wikipediasta.

Taidetta perjantain varhaisiltaan

Huomenna tai/ja ylihuomenna kannattaa suunnata Sanomataloon katsomaan Riikka Kuoppalan "Äiti, mulla on nälkä!" -ruokainstallaatiota.

Teos keskustelee yhteiskunnan eriarvoistumisesta, tuloerojen kasvusta ja nälkäisistä suomalaisista lapsista ja on osa Yhteisvastuukeräyksen tämän vuoden kampanjaa. 

 

Keskiviikkona 12.2. ruokaa oli jo kasautunut melkoinen vuori

Installaatio koostuu päivittäin kasvavasta ruokakasasta, jonka paisuttamiseen katsojien toivotaan osallistuvan tuomalla mukanaan lämpöä ja valoa kestäviä elintarvikkeita. Lauantaina 13.2. koko ruokakasa jaetaan pois lapsiperheille.

Lisäksi installatioon kuuluu yhteiskunnallinen Kokkikoulu, jossa päivittäin vaihtuva vieras saa tehtäväkseen kokata aterian kahdella eurolla.

Kuoppala ja Mäki keskustelevat illan menystä

Kokkeina on nähty jo Teemu Mäki, anarkistimartta Susanna Arola, tsetsenialainen kansalaisaktivisti Asman Amagova ja perheenäiti Katja Pehkoranta. Huomenna klo 17 vuorossa ovat dyykkaajat Jessica Suni ja Nina Nordström. 

Kuvat ja paljon lisätietoja installaatiosta: Äiti, mulla on nälkä!

 ♣

Vanhenemisen sietämätön keveys

Olen huomaamattani alkanut muuttua snobiksi. Olen toki aina tuntenut sympatiaa Cranen veljeksiä kohtaan, mutta uskotellut olevani jotenkin maanläheisempi, kansanmielisempi ja niin edelleen. Nyt tunnustan: en ole. Kaikki tuo on silkkaa teeskentelyä. Jaksan kiinnostua vain älykkäästä seurasta, Marimekon lakanoista, Arabian astiastoista ja viimeisimpänä - designlampuista! Lukiossa snobiuteni rajoittui musiikki- ja kirjamakuun: mitä omituisempaa, sen parempaa. Fuksivuoteni elin kasviskeitolla, puurolla ja halvimmalla Euroshopper-kahvilla. Nyt huomaan, että kotonani on aina pinjansiemeniä, balsamicoa, parmesania, täysjyväpastaa, sushiriisiä ja maapähkinäöljyä. Minulla on Lundian kirjahylly.

Kuva täältä.

Osittain tämä on seurustelukumppanini vaikutusta. Hänen myötään olen alkanut matkustella, juoda muitakin viinejä kuin El Tiempoa ja käyttää ehjiä vaatteita. On kuitenkin vaikea erottaa, mikä on luontaista kasvua ja mikä toisen ihmisen vaikutusta. Teini-ikää tuskin voi pitää aidosti edustavana status quona. On vapauttavaa, kun ei tarvitse teeskennellä olevansa rempseä. Muutoksen hyväksyminen on ehkä hankalaa nuoruusajan ystäville, joiden kanssa käytiin Kallion kaljajuottoloissa, mutta siitä ei pidä tuntea liikaa syyllisyyttä. Tervehdin ilolla nykytilannetta, jonka koen rehellisemmäksi kuin idealistisen nuoruuteni.

♠