Olen huomaamattani alkanut muuttua snobiksi. Olen toki aina tuntenut sympatiaa Cranen veljeksiä kohtaan, mutta uskotellut olevani jotenkin maanläheisempi, kansanmielisempi ja niin edelleen. Nyt tunnustan: en ole. Kaikki tuo on silkkaa teeskentelyä. Jaksan kiinnostua vain älykkäästä seurasta, Marimekon lakanoista, Arabian astiastoista ja viimeisimpänä - designlampuista! Lukiossa snobiuteni rajoittui musiikki- ja kirjamakuun: mitä omituisempaa, sen parempaa. Fuksivuoteni elin kasviskeitolla, puurolla ja halvimmalla Euroshopper-kahvilla. Nyt huomaan, että kotonani on aina pinjansiemeniä, balsamicoa, parmesania, täysjyväpastaa, sushiriisiä ja maapähkinäöljyä. Minulla on Lundian kirjahylly.
Kuva täältä.
Osittain tämä on seurustelukumppanini vaikutusta. Hänen myötään olen alkanut matkustella, juoda muitakin viinejä kuin El Tiempoa ja käyttää ehjiä vaatteita. On kuitenkin vaikea erottaa, mikä on luontaista kasvua ja mikä toisen ihmisen vaikutusta. Teini-ikää tuskin voi pitää aidosti edustavana status quona. On vapauttavaa, kun ei tarvitse teeskennellä olevansa rempseä. Muutoksen hyväksyminen on ehkä hankalaa nuoruusajan ystäville, joiden kanssa käytiin Kallion kaljajuottoloissa, mutta siitä ei pidä tuntea liikaa syyllisyyttä. Tervehdin ilolla nykytilannetta, jonka koen rehellisemmäksi kuin idealistisen nuoruuteni.
♠
Tekstit
Tunnustan nykyään pyrkväni ostamaan vain _laadukkaita_, klassisia vaatteita, jotka sopivat yhteen keskenään. Seurustelukumppanin vaikutuksesta. Olen käynyt myös tällä viikolla katsomassa oopperaa (elokuvateatterissa tosin) sekä kuvataideyhdistyksen teidearpajaisissa, jossa keski-ikä oli n. 45. Idealistinen en ollut, mutta random tosiaankin. Nyt minulla ei ole muuta tuevaisuutta kuin kulttuuritätiytyminen. Tekeeköhän Martin Margiela kukkahattuja?
VastaaPoistaT: Hertta