Viikon treenivinkki: Ui Nakuna!

Kuva

Kaipaatko urbaania spa-tunnelmaa ydinkeskustasta kohtuuhinnoin? Tai uimalaa, jossa ei tarvitse sietää kirkuvia lapsia? Vai vetoaako sinuun kaurismäkeläinen tuberkuloosiparantola-romantiikka? Yrjönkadun uimahalli on kaikkea tätä. Ja toisin kuin huhutaan, ei siellä ole pakko uida alasti, mutta kunhan ei kavahda muiden luonnollisuutta (uimalasien käyttö ei välttämättä ole paras idea).

Yli 80-vuotias uimala on pelkistetyn kaunis, rakennus historiallinen ja  tunnelma rauhallinen. Se on auki myöhään eli 21.00 asti. Se on edullinen, opiskelija pääsee uimaan 2,50 eurolla. Uimalan yläkertaan kannattaa silti mennä ainakin kerran! Se on tunnelmaltaan kylpylämaisempi:saat omat pyyhkeet ja kylpytakin sekä oman "hytin", jossa voi ottaa torkut (tai kasvonaamiot) vanhalla sairaalasängyllä.

Yläkerrassa on kahvila ja uimahallin varsinaiset hengailualueet, joilta voi tiirailla alakerran uimareita. Listalla on mm. lohikäärme-jääteetä, mahtavaa vuohenjuustoleipää, sekä fetapiirakkaa nokkosjäätelöllä! Ja tarjoilijoilla on muuten univormu.

Eli seuraavan kerran, kun ahdistut duunista/tentistä/gradusta, pidä parin tunnin spa-tauko Yrjönkadulla. Se voi olla kaunis alku uudelle harrastukselle.

Suosittelisin Yrjönkadun uimahallia myös treffipaikaksi, varsinkin jos ei kärsi heteroseksuaalisuudesta. Naisten vuorot ma, ke, pe , su ja miesten ti, to ja la.

Lopuksi animaatiota uimahallista:

http://www.m2hz.net/taxonomy/term/567

"Hirvipeijaiset" - an ethnographic study of a moose party

Tampereen yliopiston metsästysyhteisöjen ja urbaanin talonpoikaiskulttuurin tutkimuksen laitokselle työstämäni etnografisen tutkimuksen empiirisen case studyn analyysi on vihdoin valmis, ja ylpeänä käyn nyt esittelemään ennakkoon joitakin alustavia tuloksia - yksinoikeudella syntax errorille, totta kai!

Tutkimukseni empiirisen osan tavoitteena on ymmärtää hirvipeijaisia moniulotteisine aineksineen yksittäistä juhlaa tai juhlijaa laajempana, yhteisöllisenä kokonaisuutena. Etnografian kohteena on historiallisesti spesifiin produktioympäristöön paikantunut juhlapaikka, herttoniemeläinen ravintola Pikku Hukka, joka on kaupunkilaisen hirvipeijaiskulttuurin merkittävä ylläpitäjä ja traditioiden uusintamisen julkinen foorumi.

Pikku Hukka fyysis-materiaalisena ympäristönä

Tutkimuksessa käytettiin menetelmänä osallistuvaa havainnointia, joka tarkoittaa ihmisten toiminnan tarkkailua fyysis-materiaalisessa ympäristössä vapaasti ja luonnolliseen toimintaan mukautuneesti. Vuorovaikutus tapahtui ensisijaisesti tarkkailtavien kohteiden, hirvipeijaisvieraiden, ehdolla. Saavuttaakseen maksimaalisen naturalismin, tutkija ja hänen assistenttinsa koettivat simuloida hirvipeijaisvieraiden käytöstä reaaliajassa. Tähän ns. empaattisen tutkimusotteeseen kuuluvasti tutkijat pukeutuivat rituaaliasuihin ja osallistuivat syömä-, juoma- ja uhrilauluriitteihin.

Tutkijan assistentti rituaaliasussa ja ns. "hirven merkki"

Kommunikatiivisissa teoissa, kuten hirvipeijaisrituaaleissa, tuotetaan asiantiloja erilaisilla akteilla, kehyksillä ja diskursseilla. Etnografisessa tarkastelussa huomio kiinnittyy siihen, kuinka uhrieläimen eli hirven käsite on postmodernissa kaupunkikulttuurissa liudentunut tarkoittamaan mm. graavilohta, tonnikalamössöä ja fetasalaattia. Lihallinen hirvi oli läsnä ainoastaan käsitteiden rajat murtavassa ns. "hirvipadassa".

Postmoderni hirvi

Merkittävä yhteisöllinen liima hirvipeijaisissa tuntuu olevan kantaattista laatua. Osallistuvaa havainnointia tukeva kvantitatiivinen analyysi osoitti, että laulujen määrä korreloi vahvasti tarjottujen snapsien suhteen.  Lauluaktin toteutumista edelsi yleensä pienryhmissä auktoriteettiasemaa nauttivan yksilön kovaääninen pyyntö. Tässä ote kenttäpäiväkirjasta:

”Hei Tarja, soita Kotkan poikii! Ja sit se Lentäjän poika!”
[informantti Y, keski-ikäinen mies]

Osallistuvan havainnoinin lisäksi tutkimuksessa käytettiin hyväksi paikan päältä kerättyjä tekstiaineistoja

Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa kerääntyi ennennäkemätön määrä niin sanottua toiminnallista eli proseduraalista tietoa eli menettelytapatietoa (embodied knowledge), joka niin valitettavan harvoin valaisee arkisen toimintaympäristömme piilevää ja hiljaista tietoa. Tutkijakollegion harras toive on, että nämä alustavat virikkeet eivät johtaisi jatkotutkimukseen, sillä osallistuva havainnointi johti vahvaan eläytymiseen hirvipeijaisten jälkimaininkien syvään transsitilaan. Tuon piilevän ja hiljaisen tiedon mustan aukon kaivelu loukkaisi syvästi tutkimuksen etiikan perusperiaatteita.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/1459956/syntaxerror?claim=ybkxedvagf8">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Suomella on oma Anna Wintour ja hänen nimensä on Sami.

Vanhenemisesta puheen ollen. En ole (vielä) Glorian kohderyhmää, joka mielestäni profiloitui hyvin konservatiivisten porvarisrouvien lehdeksi. Sain siitä kauhun väristyksiä, kun jokaisesssa lehdessä oli editorial, jossa esiteltiin kauden uusinta businessmuotia - housupukuja, kauluspaitoja, bleisereitä blondin nutturapäisen mannekiinin päällä. Oikis-sosialisaatiossani meni jokin vikaan.

Kinnostuin Gloriasta vasta, kun sen uudeksi päätoimittajaksi valittiin Sami Sykkö. Näin tänään uusimman numeron, ja pienen selailun perusteella valinta on ollut erinomainen. Lehti on sanut vähintään 10 vuoden face-liftin. Se oli jopa... elegantilla tavalla raikas. Jorma Uotilan sisustusratkaisuja? Samu-Jussi Kosken valintoja klassikkovaatteiksi? Maahanmuuttajataustainen uutisankkuri? Värikkäät muotieditorialit? Paljon kulttuurisivuja. Valloittavaa. Jaana Pelkonen ja Kiira Korpi? No, on pahempaakin nähty. Täytyy tutkia lehteä uudelleen, voittaisikohan se sovinnaisaneemisen Olivian tai epätasaisen Trendin tässä kuussa...?

Kuva

♥

Vanhenemisen sietämätön keveys

Olen huomaamattani alkanut muuttua snobiksi. Olen toki aina tuntenut sympatiaa Cranen veljeksiä kohtaan, mutta uskotellut olevani jotenkin maanläheisempi, kansanmielisempi ja niin edelleen. Nyt tunnustan: en ole. Kaikki tuo on silkkaa teeskentelyä. Jaksan kiinnostua vain älykkäästä seurasta, Marimekon lakanoista, Arabian astiastoista ja viimeisimpänä - designlampuista! Lukiossa snobiuteni rajoittui musiikki- ja kirjamakuun: mitä omituisempaa, sen parempaa. Fuksivuoteni elin kasviskeitolla, puurolla ja halvimmalla Euroshopper-kahvilla. Nyt huomaan, että kotonani on aina pinjansiemeniä, balsamicoa, parmesania, täysjyväpastaa, sushiriisiä ja maapähkinäöljyä. Minulla on Lundian kirjahylly.

Kuva täältä.

Osittain tämä on seurustelukumppanini vaikutusta. Hänen myötään olen alkanut matkustella, juoda muitakin viinejä kuin El Tiempoa ja käyttää ehjiä vaatteita. On kuitenkin vaikea erottaa, mikä on luontaista kasvua ja mikä toisen ihmisen vaikutusta. Teini-ikää tuskin voi pitää aidosti edustavana status quona. On vapauttavaa, kun ei tarvitse teeskennellä olevansa rempseä. Muutoksen hyväksyminen on ehkä hankalaa nuoruusajan ystäville, joiden kanssa käytiin Kallion kaljajuottoloissa, mutta siitä ei pidä tuntea liikaa syyllisyyttä. Tervehdin ilolla nykytilannetta, jonka koen rehellisemmäksi kuin idealistisen nuoruuteni.

♠

Viikon treenivinkki

Tuntuuko joskus siltä, että olisi kiva urheilla, mutta aika ei yksinkertaisesti riitä. Jos toisinaan päivään sisältyykin ylimääräinen 45 minuuttinen, on se houkuttelevampaa viettää lukien jotain hyvää kirjaa, kuin Hallintorakennuksen k4-kerroksen hämyisellä salilla.

Mutta ei hätää, nyt voit todistetusti polkea kuntopyörää ja lukea pokkaria samaan aikaan.

+

 

En ole testannut vielä muilla teoksilla, mutta ainakin jo tuttu Murakami soveltui tarkoitukseen eriomaisesti. Tenttikirjat eivät kuitenkaan valitettavasti ole suositeltavia.

Inspiroivia treenejä toivottaa: ♣

Ps. Jopokuva on lainattu täältä.

Kitsch-elämys

Kävelin ♥:n kanssa tällaisen paikan ohi.

 Yleisilme.

 Hämmentäviä posliiniesineitä.

Etualalla hurja jääkarhu, taaempana epäilyttävä satusetä.

♠

Olen, siis juoksen

Haruki Murakamin What I Talk About When I Talk About Running on loistava teos, jota suosittelen kaikkien gradun kanssa kamppailevien henkireiäksi Aleksandriaan tai muuhun vastaavaan kirjoistusintoa vaihtelevasti ruokkivaan opinnäytetyönedistämiskeskukseen. 

Murakami kertoo kirjassa juoksemisesta(an):

One runner told of a mantra his older brother, also a runner, had taught him which he's pondered ever since he began running. Here it is: Pain is inevitable. Suffering is optional.

hyvin monitulkintaisella tasolla.

Murakamin kieli on niin kannustavaa, että kaikki selitykset, tekosyyt ja neljän tunnin lounaat tuntuvat menettävän pohjansa.  Mutta koska en ole vielä ehtinyt lukea kirjaa 10 sivua pidemmälle, en valitettavasti voi paljastaa, onko loppu onnellinen.

Tässä vielä pieni teaseri kirjan alkusanoista:

There's a wise saying that goes like this: A real gentleman never discusses women he's broken up with or how much tax he's paid. Actually, this is a total lie. I just made it up. Sorry!

♣

Pelataan Brain Bash

Nyt kun joulu on onnellisesti ohi, on aika esitellä hieman lisää (lauta-?)pelejä.

Yksi ohittamatomimmista älypeleistä on tietenkin...Brain Bash!

 

Peli kehittää monipuolisesti joukkuepelitaitoja, koordinaatiokykyä ja päässälaskua. Se opettaa myös selviytymään tilanteista, joissa vaaditaan ankaraa stressin- ja paineensietokykyä.

Brain Bashissä on tavallisesti (tai ainakin toivottavasti*) neljä pelaajaa, jotka joutuvat vuorollaan painamaan jotakin pelin satunnaisesti valitsemaa numeroa.

Eli kun peli sanoo esimerkiksi: "ykkönen paina kaks", ykkösnumerolla pelaavan pelaajan on painettava ensin omaa keltaista pelaajanumeroa ja sitten punaista kakkosta. Peli ei suinkaan anna pelivuoroja aina järjestyksessä, vaan kaikkien pelaajien on skarpattava koko ajan, jottei oma vuoro mene ohi. Vuoron skippaamisesta seuraa luonnollisesti miinuksia.

Kuulostaa aika helpolta, mutta ei tässä vielä kaikki. Peli nimittäin kiihtyy kierrosten kasvaessa saavuttaen lopulta mielettömiä matemaattisia sfäärejä.

Viimeisillä kierroksilla (joille allekirjoittaja on päässyt, mikä ei suinkaan tarkoita, että peli loppuisi vielä tähän...jatkosta vain ei ole vielä mitään tietoa) peli meinaa jo seota itsekin.

Tehtävät voivat olla luokkaa: "Kolmonen paina neljä kertaa kolme miinus kolme kertaa kolme kaks kertaa sitten neljä miinus kolme plus yks kertaa kaks..." Aikaa painaa oikeaa numeroa on noin 5 sekuntia.

Oman lisänsä pelin tenhoon tuo koko ajan taustalla soiva maaninen teknovaikutteinen musiikki, joka on omiaan hairahduttamaan tottumattoman pelaajan keskittymisen. 

Lopussa peli arvioi objektiivisesti ja julkisesti pelaajien taidot. Tässä vaiheessa pelistä on enää turha yrittää vetäytyä tai pyytää palautetta kirjallisesti.

Peli luettelee pelaajien tulokset yksitellen parhaasta huonoimpaan.

"Kolmonen kaksi pistettä - jumbo."

Peliä ei tiettävästi valmisteta enää mutta esimerkiksi Keltaisesta pörssistä tai erilaisten julkisten tilojen ilmoitustauluilta voi tehdä löytöjä!

Seuravaksi peliesittelyssä: Brainstrom!

* Jos pelaajia on vähemmän kuin neljä, voitte kuvitella, pelin vaikeusaste noustee kohisten.

♣

Kaikki kuvat: www.boardgamegeek.com

Vanha rakkaus

Minulla on tapana innostua asioista kausiluonteisesti mutta toistuvasti. Esimerkiksi Absoluuttinen Nollapiste kohoaa ylitse muiden ainakin kerran kahdessa kuukaudessa, eikä mikään silloin pidättele siteeraamisenhaluani. Voiko rocklaulu, jossa lauletaan "älä vaadi koskaan pääni sisään nähdä / sieltä tuskin löytyy sopivaa nähtävää", olla muuta kuin loistava?

 Kuva: Hannu Iso-Oja

Yhtyeeltä on vastikään ilmestynyt uusi albumi Musta hiekka, mutta kirjoitukseni ei voi koskea sitä, koska en ole vielä kuunnellut levyä läpi. Olen viime aikoina kuunnellut uudelleen Seitsemättä sinettiä (2003) ja iiristä (2007).Absoluuttisen Nollapisteen kaavaan kuuluu jostain syystä, että parilliset levyt (Muovi antaa periksi, Suljettu, Nimi muutettu, Mahlanjuoksuttaja) ovat mestariteoksia ja parittomat (Neulainen jerkunen, Simpukka-amppeli, Olos, Seitsemäs sinetti, iiris) välitöitä. Olen kuitenkin lämmennyt myös uusimmille välityölevyille lähemmän kuuntelun myötä. Vaikka niiden laatu onkin paikoin epätasaista, niiltä löytyy helmiä, jotka kohoavat parhaimpien Nollapiste-kappaleiden joukkoon.

Tommi Liimatan tekstit ovat aina kadehdittavia, niin myös näillä väheksytyillä levyillä. Esimerkiksi Viikon perehtymisjakso, Täytyy muistaa (tapaus Foliosurmat), Jarrutan, Minä en, V niin kuin verkosto, Jos sanoo että tekee ja iiris ovat mielenkiintoisia, tragikoomisia ja paikoin ironisia väläyksiä samastuttavasta säälittävyydestä. Erikoismaininnan ansaitsee myös instrumentaalikappale Sinetti. Harvoin tällä iällä enää liikuttuu mistään voimakkaasti.

Palaan ehkä tästä taas tenttikirjojen huomaan, mutta voitte olla varmoja, että Nollapiste soi taustalla, ja varmaan päässäkin, kun huomenna astun tenttisaliin.

♠

Tyttöjen kesken-peli

♥

Talvishortsit!

Olen jo tovin etsinyt itselleni mustaa simppeliä , lyhyehköä hametta. Toisaalta olen haaveillut pappahousuista... Ja sitten bongasinkin nämä A.P.C:n talvishortsit! Synteesi!

Jos ne istuvat hyvin, niin voisin käyttää niitä suunnilleen kaikkien puseroiden, T-paitojen, paitojen, takkien ja kenkieni kanssa...joskin nyt norsutöppöset ovat etusijalla.

Tilasin shotsit Net-a-porterista, mutta niitä saa nyt (PALJON) halvemmalla A.P:C:n alesta: www.apc.fr

UPDATE: Shotsit olivat maskuliinisemmat kuin kuvittelin, mutta näyttävät ihan söpöiltä lahkeet hieman käärittyinä.

Nyt voisin jättää miesten vaatekappaleet ja nettikaupat vähäksi aikaa rauhaan ja  ajatella  esimerkiksi röyhelöitä, rusetteja ja säästötilin perustamista.

♥