Työympäristössämme on huonon käytöksen perinne, joten se, mitä nyt kerron, ei varsinaisesti johdu yllättymisestä. Muutama ärsyttävä tapahtuma tämän lisäksi on yksinkertaisesti saanut vitutuskynnykseni ylittymään.
Meidän työpaikallamme on ihan tavallista, että toista ei tervehditä eikä pyydetä mukaan lounaalle. Se on ihan fine, kun sitä ei enää odota. Meidän työpaikallamme on myös hyvin tavallista mennä tahallaan istumaan kauas muista, tai ainakin pitää tuolin verran hajurakoa kahvipöydässä. Tänä aamuna kuitenkin ärsyynnyin ihan erityisesti, kun eräs työtoveri valitti saaneensa "kesätytön" riesakseen. (Jostain syystä sanaa "kesäpoika" ei koskaan kuule käytettävän miespuolisista harjoittelijoista, mutta tokihan vain naiset ovat epäpäteviä noviiseja!) Koko muu pöytä naureskeli, että hehheh, joo, ärsyttäviä ne kesäharjoittelijat. Ja minä, kesäharjoittelija, olin ihan vieressä. Mitähän minusta puhutaan, kun en ole paikalla?
Juuri tällaiseen vallankäyttöön on vaikea puuttua. En voinut yksin sanoa, että puhe loukkasi minua, silloinhan olisin huumorintajuton. En ymmärtäisi pientä leikkiä! Hiljaisena protestina olin nauramatta. Koko loppupäivän olen pahantuulinen.
Tekstit
Voi horror, miten vammaista machoilua! Meidn yksikössä mennään syömään yhdessä ja se on usrin työpäivän kivoin hetki! Ehdotan, että liityt seuraan joku päivä, niin saat taukoa pilaantuneesta työilmapiiristä :)? Mut tosiaan tollaiselle on tosi vaikea tehdä yksin mitään, mut ignorointi ja pahan mielen tuulettaminen on yhtä turhauttavaa!
VastaaPoistaT: Hertta