A.W. Yrjänä kuvaa uutta runokirjaansa Angelusta tyylilleen ominaisen mahtipontisesti: "Latinankielinen otsikko on minulle seremoniamestarin sauvan kolminkertainen jyske lattiaan: Nyt alkaa esitys. Kirja on temenos, rajattu, pyhä alue, jossa spektaakkeli tapahtuu: siellä rukoillaan, loitsutaan, taiotaan. Järjen tuolla puolen, unessa, painajaisessa." Angelus on suorapuheista satiiria, synkeää kuvausta hengettömästä maailmasta, jossa millään ei ole merkitystä.
Kuva: Mats Õun 2008
Siinä missä Yrjänän laulutekstit ovat alkaneet viime vuosina ärsyttää minua helppotajuisuudellaan, hänen proosarunonsa ovat entistä puhuttelevampia, täynnä haudanmustaa huumoria ja aikalaiskritiikkiä: "Kaikki tiet vie kuopan reunalle / lapio reippaasti käteen / ei näitä luoteja kaikille riitä". Lauluissa Yrjänän paatos korostuu ja eksyy ajoittain tahattoman komedian puolelle. Kuunnelkaa vaikka CMX:n uuden Iäti-levyn kappaleet Kappaleina ja Taistele.
Angelus on yhtenäinen ja synkänhauska teos, kiinnostava yhteiskuntakritiikki, vaikkei Yrjänän kaikkia näkemyksiä jakaisikaan. Iäti on välillä teksteiltään turhankin tuttu. Se on vakavampi kuin samoja teemoja ironisesti käsittelevä runokokoelmakollegansa. Se on rehellinen ja siksi pilkalle altis. Pelkistetty pop-kuulokuva on tunteikkaampi kuin edeltäjälevy Talvikuninkaan metallinen kylmyys. Vielä muutamankin kuuntelukerran jälkeen vierastan helposti lähestyttäviä kappalerakenteita - CMX soi nykyään jo Radio Novassa! - toisaalta olen huomannut pitäväni levystä sitä enemmän, mitä enemmän sitä kuuntelen. Iäti on melankolinen ja rauhallinen ja muistuttaa sikäli esimerkiksi Vainajala-levyn lempeää surua. Parhaimmillaan levy tuntuu sylissä olemiselta. Iäti vaatii kuulijaltaan eläytymistä, mutta palkitsee tunnetason yhteydellä. Totenmann saa jopa kaltaiseni kyynikon nieleksimään kyyneliä.
♠
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti