keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

True Blood

Maanantaina TV2:lla alkoi uusi HBO-sarja True Blood. Kun aluksi kuulin, että kyseessä on sarja, jossa vampyyrit pyrkivät elämään normaalia elämää ihmisten parissa, haukottelin. Kun nimi Alan Ball tuli esiin, minun oli pakko katsoa, mistä on kyse - onhan American Beauty lempielokuvani ja Six Feet Under lempisarjani.
Ensimmäisen jakson perusteella en ihastunut, vaikka eräs keskeisistä hahmoista, Bill (yllä), onkin hurmaava. Avausjakso vihjaa, että sarjassa nähdään paljon seksiä, mutta luulenpa, että tämä on vain yritys koukuttaa kyttääjäpervoja sarjan pariin.

Keskiössä on kuitenkin tavallinen draama, joka voi olla erinomaistakin, kunhan hahmoja päästään syventämään. Ongelmana on, että toistaiseksi hahmot eivät vaikuta läheskään yhtä samastuttavilta kuin vaikkapa Fisherin perhe. True Bloodin tapahtumat sijoittuvat takapajulaan, jossa useimmat ihmiset ovat vastenmielisiä pikkurikollisia. Päähenkilöt poikkeavat toki tästä muotista - olematta kuitenkaan kovin paljon sympaattisempia. Billiin ihastuva Sookie (alla) on raivostuttavan hyveellinen ajatuksia lukeva tarjoilija, jonka paras ystävä on vihainen ongelmanuori Tara. Isovelimäinen baarinpitäjä Sam jää niin ikään etäiseksi. Ja eteläinen jenkkiaksentti ärsyttää aina!


Koska Alan Ball on jumala, katson sarjaa vielä muutaman jakson verran. Saatan palata pyörtämään puheitani, jos kunnolla addiktoidun.

2 kommenttia:

  1. Ärsyttävän hyveellinen Sookie, ihan samaa mieltä! Ja piti vielä pukea enkeli-cheerleaderiksi! HYI! Mut täytyy saada tietää miten pahasti se hakattiin, jehkä siitä tulee inhimillisempi sen ansiosta... addiktio, come to mama.

    T: Hertta

    VastaaPoista
  2. hei mäki katoin tota joskus pari jaksoo ja olin vähän not so inspired. mut se kai paranee ajan myötä, oon kuullu

    ruutu

    VastaaPoista