Hegel, musiikki ja intiimin olemisen oh ja ah

Jostain ihmeestä ja kummasta syystä olen päätynyt lueskelemaan viime aikoina musiikin filosofiaa. Sekös vasta on kovaa kamaa! Alkuun harrastuksessa pääsee vaikka lukaisemalla Juha Torvisen (ei ehkä Eppu Normaalin kitaristi, tai olisikin!) väitöskirjan "Musiikki ahdistuksen taitona: Filosofinen tutkimus musiikin eksistentiaalis-ontologisesta merkityksestä". Lähtökohtana on Heideggerin ajatus siitä, että olemassaolon perusolotila on ahdistus, siis nimen omaa eksistentiaalinen ahdistus. (Ja marraskuussa sanomme Heideggerille: KYLLÄ, MARTIN!) Torvisen mukaan esimerkiksi rock-maailmasta tuttu kitaranhajottamisen akti voidaan tulkita tämän perusangstin kanavoinniksi, sillai kollektiivisella tasolla. Aika huimaa.

Mutta takaisin ruotuun, ja siihen Hegeliin, johon postauksen otsikko niin houkuttavasti viittaa. Luin Susanna Lindbergin artikkelin: Musiikin vaarallisuudesta - Hegelin musiikillinen eläin. Jotenkin se vaikutti minuun niin lujaa, että näin unta siitä, että yritän selittää oikeudessa tuomareille Hegelin musiikkikäsitystä.

Hegelin mielestä musiikki on tavattoman vaarallista, koska se tuo esiin puhtaan itsen tai olemassaolon tunteen. Tätä puhdasta minää ei voi musiikin avulla mitenkään rationalisoida. Siksi musiikki vetoaa lumouksen tavoin ihmiseen eläimenä. Hegeliläisittäin sanottuna tiluttelu ja pimputtelu käyvät suoraan ihmisen eläinsieluun.

Hippihumpuukia tai turhaa metafysiikkaa? Tiedä häntä, mutta Hegelin tekstin ovat silkkaa runoutta. Heggis ajattelee, että ääni määrittelee olennaisesti eläimen maailmassaoloa. Kun kettu sanoo möy, se ikään kuin luo oman ajallisuutensa: tässä olen minä, kettu. Möy on pelkkää olemassaoloa, yhteys minä ja maailman välillä. Ja myös yhteys toiseen olentoon, sillä kettukaverin mmööö tekee ketun tietoiseksi lajitoveristaan ja sen "puhtaasta olemassaolosta". Siinäpä soma empatian alku.

Mutta annetaan Hegelin sanoa se, oh ja ah, niin paljon kauniimmin:

"Ääni on eläimen itseoikeus, ja se voi vaikuttaa ihmeelliseltä; ääni on aistimuksen, itsetunnun ilmaisu. eläin esittää sen, että se on itsessään itselleen, ja ääni on tämä esitys."

"Taiteen ulkopuolella ääni on jo huudahdus, tuskanhuuto, huokaus, nauru, sieluntilojen ja tuntemusten välitön ja elävä ilmaisu, intiimin olemisen oh ja ah."