Uuden Woody Allen -elokuvan Whatever Works mainostettiin olevan kuin Allenin 70-luvun klassikot – onhan käsikirjoituskin muutaman vuosikymmenen takaa. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon käsikirjoitusta on jälkikäteen muokattu; mielestäni elokuva on paljon lähempänä Vicky Christina Barcelonaa kuin Annie Hallia. Hahmot ovat karikatyyrimäisiä, ja tarina muistuttaa jälleen aikuisten satua. Ainakin minulle jää varsin etäiseksi maailma, jossa mustasukkaisuutta ei ole ja parikymppiset tyhjäpäät haluavat seitsemänkymppisiä kvanttifyysikoita.
Kuva täältä.
Allenin aiemmasta tuotannosta tutut elämän tarkoituksettomuuden ja sattumanvaraisuuden sekä kuolemanpelon teemat ovat esillä uutukaisessakin. Ikuisuusaiheet eivät hetkessä tyhjene, mutta Allen on eräissä muissa elokuvissaan käsitellyt niitä onnistuneemmin.
Whatever Works on pettymys, jos odottaa näkevänsä uuden Manhattanin, mutta se saattaa silti olla parasta, mitä elokuvateattereissa paraikaa pyörii. Täytyy myös muistaa, että olen tämän blogin Tapani Maskula enkä pidä lähes mistään elokuvista. Jos pitää odotuksensa maltillisina, Whatever worksin parissa viihtyy. Jo se, että dialogiin on mahdutettu sana “entropia”, tekee filmistä katsomisen arvoisen.
Allenin aiemmasta tuotannosta tutut elämän tarkoituksettomuuden ja sattumanvaraisuuden sekä kuolemanpelon teemat ovat esillä uutukaisessakin. Ikuisuusaiheet eivät hetkessä tyhjene, mutta Allen on eräissä muissa elokuvissaan käsitellyt niitä onnistuneemmin.
Whatever Works on pettymys, jos odottaa näkevänsä uuden Manhattanin, mutta se saattaa silti olla parasta, mitä elokuvateattereissa paraikaa pyörii. Täytyy myös muistaa, että olen tämän blogin Tapani Maskula enkä pidä lähes mistään elokuvista. Jos pitää odotuksensa maltillisina, Whatever worksin parissa viihtyy. Jo se, että dialogiin on mahdutettu sana “entropia”, tekee filmistä katsomisen arvoisen.
♠
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti